lauantai 25. marraskuuta 2017

Synkkää ja pimeää maisemaa

Marraskuu on ollut äärimmäisen sateista ja pimeää aikaa. Pari päivää sitten torstaiaamuna Lounais-Suomessakin pyrytti vaakasuoraan lunta ja maa sai valkoisen lumipeitteen. Lumikot, kärpät ja metsäjänikset olivat vaihtaneet sitä ennen valkoiseen talvipukuun. Ilo jäi varsin lyhytaikaiseksi, sillä jo seuraavana päivänä saatiin hyvin lauha virtaus vesisateiden kera, mikä sulatti lumet samantien. Alkutalvea kesti vain yksi päivä. Maa on jälleen sysimusta ja paljas. Vettä on vesistöissä ennätysmäärä ja pelloilla monin paikoin tulva-alueita. Joihinkin paikkoihin juurikkaat ja pellot jäivät vetisille ja pehmeille pelloille. Nisäkkäillä ja linnuilla koittavat ruokajuhlat pitkän aikaa. Salon Villilässä hanhet tosin lähtivät lumipyryn alta pois väliaikaisesti. Lapissa on aivan täysi talvi, pakkasta ja lunta.  


Etelä-Suomen maisemat näyttävät mustilta ja pimeiltä. 

Tänään Salon Nakolinnanmäen lehtikuusissa ruokaili kolme nuorta kirjosiipikäpylintua. Ne ovat epätavallisia Salon alueella. Linnut saattavat viipyä alueella pitempäänkin. Kiitos löytäjälle. Viime aikoina Suomessa on havaittu harvinaisia kuikkalajeja Jäämeren seuduilta. Pihlajanmarjoja on edelleen runsaasti, mutta syöjiä ei juuri lainkaan. Rastas- ja tilhiparvet kaikkosivat muualle ja pohjoisen taviokuurnat eivät ole edelleenkään siirtyneet etelämmäksi tänne suuntaan. Leudot yöt saavat vielä yöperhosia liikkeelle uudestaan. Etenkin hallamittarit tulevat ikkunoille ja seinustoille valon houkuttelemina, yhden sellaisen näin viikko sitten torstaina jopa omassa rappukäytävässä.  

Kuutamoa ei ole näkynyt viime aikoina. Lönnhammarinjärvi.