sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Syksyn sumua ja punaista väriä

Viime päivät ovat olleet hyvin lämpimiä, päivälämpötilat ovat nousseet +20 asteen molemmin puolin. Yöt ovat viilentyneet tuntuvasti ja aamuisin näkyvyyttä on haitannut kostea ja sankka maahan asti ulottuva sumu, joka on kuitenkin hälvennyt aamupäivän aikana. Hämähäkin pyyntiverkkoja erottuu kosteina aamuina metsämaastossa aivan uskomaton määrä. Varpukasvit ja jopa nuoret kuuset ovat seittiharson peitossa. Ennen puoltayötä mökkitien varvikossa Kemiönsaaressa tuikki toistakymmentä kiiltomadon toukkaa. Niiden valot eivät tosin kestäneet juuri paria sekuntia kauempaa kerrallaan. Syksy on tehnyt jo tuloaan. Pihlajanmarjat hehkuvat tummanpunaisina, marjalintuja ei kuitenkaan ole vielä saapunut niihin. Punakärpässienet ja pulkkosienet kukoistavat maan pinnalla. Syötäväksi kelpaavat tatitkin ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta matojen syömiä. Sienestäjällä riittää ystäviä, sillä hirvikärpäset mellastavat ja vaanivat yhä pensaikossa. Punainen ruska näkyy jo mustikanvarvuissakin. Suurten vaahteroiden latvat ovat värittyneet oranssinpunaisiksi. Syysauringon lämmössä punainen syyskorento on tuttu näky. Sen sijaan juuri täksi päiväksi auennut päivänliljan keltainen kukka oli jo harvinaisempi luonnonilmiö. Syksyn aistii lintujen liikkeissä. Metsätiaisparvet kiertävät rantametsissä, meri- ja kanadanhanhet kokoontuvat merenlahdille ja pelloille, lokit ja tiirat kuin myös kottaraiset ja pääskyt ovat poistuneet etelään. Salon kaupungissa turkinkyyhkyt huhuilevat aktiivisesti aamun valjettua. Nuoria turkinpuluja voi havaita syys-lokakuussakin vanhojen yksilöiden mukana suurentuneissa kortteliparvissa. Myös sepelkyyhkyillä on usein kolmas pesintä syksyllä.

Tänä syksynä on luvassa runsas pihlajanmarjasato.

Punakärpässieni on kaunis mutta kavala.

Mustikan lehdet ovat paikoin jo helakanpunaisia.

Hämähäkin verkko on luonnontaidetta.

Kosteina aamuina huomaa hämähäkin verkkojen todellisen määrän.

Keltainen päivänlilja puhkesi kukkaan syyskuussa.