tiistai 1. toukokuuta 2012

Aurinkoinen ja kolea vappuaamu

Vapunaatto oli vielä varsin lämmin +15 astetta. Salon Halikonlahden kolmosaltaalla ruokokerttunen on laulanut aktiivisesti jo usean päivän ajan. Uuden lintutornin alla risukasoissa lauleskeli ja piileskeli puolestaan pensaskerttu. Halikon Viurilan rantametsikössä luritteli pitkin päivää satakieli, jota käytiin bongaamassa minuutteja ennen toukokuun vaihtumista. Muita yölaulajia ei yrityksistä huolimatta kuulunut. Vappuaamuna sää oli tuulinen ja tuntui varsin kolealta. Sää kuitenkin lämpeni iltapäivällä lähes eilisiin lukemiin. Halikonlahden altaille oli ilmestynyt noin 50 yksilön pääskyparvi, josta suurin osa oli haarapääskyjä, joukossa myös räystäspääskyjä ja törmäpääskykin. Visertelevät pääskyt levähtivät hetken aikaa kannaksen kukkiviin ja hiirenkorvalla oleviin koivunlatvoihin. Kevätmuutolla tunnusomaiset pikkulokit parveilivat etenkin kakkosaltaalla ylös ja alas alinomaa. Viime aikoina päiväsummat ovat pyörineet 200-300 yksilön välillä. Lähiseudun pelloilla ja kosteikoilla ruokailee kurkia joko yksittäin tai pienissä porukoissa. Kirjosiepot ovat saapuneet monien pihapiirien pöntöille ja metsäkirvisen laulu kuuluu jo useammasta metsästä toukokuun puolella. Pöllönpönttökierros ei lupaa kovin hyvää ainakaan pöllöjen kohdalla. Lehtopöllöjen vanhat vakiopaikat ovat olleet lähes autioita. Kun neljäsosa pöntöistä on tarkastettu, näyttää saldo vasta yhtä pesintää. Poikaset ovat juuri kuoriutuneet vapun kynnyksellä. Uuttukyyhkyllä on haudonta meneillään. Viherpeipon pesintä on myös pitkällä, sillä kaupungin kerrostalokorttelien tuijarivistöstä löytyi pesä, jossa oli pienet poikaset. Sepelkyyhkyn pesintä kadun varrella sen sijaan epäonnistui.

Haarapääskyt ovat laskeutuneet koivun latvaan Halikonlahden altailla.

Pieni kurkiparvi ruokailee sänkipellolla Halikon Ruskassa.

Kasvimaailma on herännyt kevään edistyessä. Tuomipensaissa on jo hyvät lehdenalut ja koivut ovat vihertyneet selvästi. Voikukat työntyvät esille laattojen välistä, ketorinteillä peltokanankaali valmistautuu pian kukintaan. Kevättaskuruoho ja pelto-orvokki kukkivat paraikaa. Lehtojen sinipunainen imikkä kaunistaa sini- ja valkovuokkojen väriloistoa. Nurmikoilla ja ruohoniityillä keltaiset käenrieskat ja mukulaleinikit kuin myös violetinsävyiset kiurunkannukset kukkivat entistä runsaammin. Kaupungin korttelipihoissa komea villiintynyt jalokiurunkannus on ehättänyt niin ikään kukkaan. Merenrannoilta löytää jo ensimmäisiä kukkivia rentukoita. Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet päiväperhosia. Liki jokaisessa paikassa tapaa tuttuja neito-, nokkos- ja sitruunaperhosia. Pienet vihreät kangasperhoset pyrähtävät lämpimässä ja valoisassa metsänrinteessä. Vesimittarit ovat vallanneet lampareet ja ojat. Aikaisia luteitakin on jo nähty.


Mukulaleinikki kukkii tällä hetkellä näyttävästi.

Pienikokoinen pelto-orvokki on ketojen kevätkoristus.