maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäispäivät Utössä

Lankalauantaina 7.4. päätimme lähteä pääsiäispäiviksi Utöseen, jonne saavuimme klo 17.30 koleassa säässä ja navakassa koillistuulessa. M/S Eivorin matkan aikana ja saaressa ei lintuhavaintoihmeitä enää tarjottu 210.käynnin ollessa käsillä. Yöstäkin oli tulossa varsin kylmä. Saaressa oli paljon lintumiehiä ympäri Suomea ja kun saaripinnakisakin oli käynnissä, Utössä retkeiltiin ahkerasti. Voitto tuli kotiin 73 lajilla. Tenovuon Jorma kertokoon asiasta enemmän omassa retkiblogissaan. Seuraavaksi joitakin poimintoja päivän tapahtumista. Pääsiäispäivänä 8.4. aamukuudelta huuhkajat istuskelivat Ormskärin kallioilla tuttuun tapaan. Mereltä saapui ampuhaukkakoiras, joka ensi töikseen saareen päästyään nappasi peippokoiraan ja jäi Patterinmäelle pensaan oksalle nyppimään saalistaan. Kolme merisirriparvea yht. 18 yks. plokattiin muutolta luotsiasemalta. Harmaasorsapari laskeutui puolilta päivin itärannan edustalle. Haahkoja laskettiin noin 8000 yksilöä, joista suurin osa paikallisia. Tuulen heikennyttyä ja käännyttyä etelään päin illansuussa haahkat lähtivät viuhomaan joukolla pois Utöstä.
Päivä jäi mieleen myös hyönteisten osalta, sillä keskipäivän auringonpaisteessa luotsiaseman seinustalle oli kerääntynyt melkoinen joukko ritariluteita perinteiseen tapaan. Perhosia liihotteli etenkin itäniityn katajikkoisilla kalliorinteillä, laskin saaresta kaikkiaan 16 eri nokkosperhosta.

Aamukuutamo merellä lounaishorisontissa.

Ritariluderykelmiä luotsiaseman kivijalan juurella.

Nokkosperhosia näkyi pääsiäissunnuntaina runsaasti.

Toisena pääsiäispäivänä 9.4. aamu tuntui ensimäistä kertaa varsin lämpimältä. Klo 11 sää oli +4 astetta, puolipilvinen ja etelätuuli 9 m/s. Ennen klo 13.00 yhteysaluksen lähtöä, ehdin retkeillä Utössä 7 h ajan. Aamun avainsanaksi muodostui ruokki. Miltei yksipuolinen lajihuuto jatkui koko aamun eikä oikein mitään muuta lajia tarjottukaan Jorman toimiessa kirjurina kohmeisilla käsillään. Ruokkimuutto oli massiivisen vaikuttava, sillä niitä havaittiin peräti yli 500 muuttavaa! Joukossa ei ollut yhtään kiislaa. Muista mainittakoon siihen asti muutama merihanhi, harmaahaikara, ampuhaukka, pientä mustalintumuuttoa, tiltaltti, kulo- ja laulurastas, pari kivitaskua, kangaskiuru ym. Punarintoja oli tullut yön aikana lisää, mutta niiden määrät olivat kuitenkin vielä melko vähäisiä. Saari tuntui edelleen hyvin tyhjältä. Rannoilla tyllit, meriharakat ja ristisorsat olivat vakiintuneet jokapäiväisiksi vierailijoiksi. Tiiraa tutkailtuani mereltä oli saapunut lisää tulijoita päivän mittaan, mm. sarvipöllö ja ruskosuohaukka. Mantereella oli ollut jonkinmoinen kurkimuuttopäivä. Utö ei ainakaan taida olla ripakinttujen muuttoreittinä, sillä koko päivässä ei nähty kuin yksi ainoa kurki. Haahkat olivat levittäytyneet jo tasaisesti Pärnäisiin asti pieninä lauttoina. Todettakoon, että Nötössä ei näkynyt mustakurkku-uikkuja. Myöskään sääkset eivät olleet palanneet vielä pesimäpaikalleen Fagerholman eteläpuoliselle väylämerkille. Pärnäisiin saavuimme klo 17.20 ja Saloon klo 19.00 joutuisasti.

Merikotka kävi saalistamassa aivan puulaiturin vieressä.

Ristisorsapari on tuttu näky itäniityn rannassa ja koulun lahdella.

Kaunis pääsiäiskukka. Kuvassa balkaninvuokko.