sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hanhet ja joutsenet liikkeellä

Englannista kotiuduttuani meillä on tapahtunut keväässä aimo harppaus eteenpäin. Lämpötilat ovat nousseet +10 asteen lukemiin, lumi on sulanut aukeilta rivakasti, ensimmäiset krookukset ja leskenlehdet ovat aukaisseet kukkanuppunsa ja muuttolinnut ovat kansoittaneet sulia vesistöjä ja peltoja. Lounais-Suomen pelloille on kerääntynyt runsaasti lepäileviä hanhia ja joutsenia. Parhaimmilla paikoilla kuuluu jatkuva hanhien kaakatus ja joutsenten toitotus. Näissä hanhien ja joutsenten sekaparvissa voi olla useita satoja yksilöitä samalla pellolla. Joukosta on löytynyt myös harvinaisuuksia kuten lyhytnokkahanhia ja pikkujoutsenia. Sinisuohaukat ovat olleet myös aikaisin liikkeellä samoilla lintumestoilla. Mandariinisorsa sai maaliskuun pinnamiehet tien päälle Eurajoelle asti. Kuuta on jäljellä kuusi päivää, joten mahdollisuudet lisäpinnoihin ovat vielä hyvät. Kärkimiehellä on nähtynä 191 lajia maaliskuussa.


Laulujoutsenia lepäilee nyt pelloilla sankoin joukoin.

Viime aikoina pihoihin on ilmestynyt mustarastaita ja peippoja, enemmistönä koiraita, jotka valloittavat ensiksi reviirin naaraiden tuloa varten. Kiurut ja töyhtöhyypät ovat yleistyneet ja levittäytyneet koko ajan pohjoisemmaksi. Hyönteismaailmassa kuluvan viikon keskiviikko (21.3.) oli erinomainen avauspäivä. Turun puolesta ilmoitettiin nähdyksi jo kevään ensimmäiset nokkos- ja sitruunaperhoset. Itsekin näin loppuviikosta Salon kaupungin jalkakäytävällä kuolleen nokkosperhosen. Varhaisimmat yöperhoset ovat aloittaneet myös lentonsa, näistä mainittakoon mm. puolukkapiiloyökkönen (C.vaccinii) ja sulkamittari (P.pilosaria), jonka löytää eritoten Turun Ruissalon tammimetsistä iltahämärissä. Laji tulee aktiivisesti valolle.


Krookukset ovat puhjenneet kukkaloistoonsa.