tiistai 17. toukokuuta 2011

Varis pesärosvona

Kolean pilvipoutainen ja tuulinen alkuviikko jatkuu. Kylmyys vaikeuttaa hyönteissyöjälintujen ja tiaisemojen ravinnonhakua poikasilleen. Loppuviikosta luvataan sentään korkeampia päivälämpötilalukemia. Rastaat, etenkin räkätit löytävät lieroja ja matoja kaupungin viheriöiltä. Räkäteillä on noin viikon ikäiset poikaset pesässään. Emot vartioivat tarkasti pesäympäristöään. Joskus niilläkin valppaus pettää. Tämän sai karvaasti kokea ikkunamme alla isoon koivun haarukkaan pesänsä tehnyt räkättipariskunta, joka kantoi ahkerasti matoja poikasilleen tänään aina puolenpäivään asti. Molempien emojen ollessa poissa, paikalle ilmestyi varis, joka oli seurannut räkättien puuhia jo pidemmän aikaa. Röyhkeä varis mylläsi pesän perusteellisesti, nappasi poikaset nokkaansa ja lensi tiehensä toisen räkätin ajaessa sitä takaa pelin jo menetettyään. Ihmeellistä kyllä, varis palasi parin minuutin kuluttua uudestaan pesälle räkätin poikanen yhä nokassaan ja ryöväsi pesästä vielä yhden sinne jääneen munan. Räkätit eivät voineet isommalleen mitään, mutta antoivat armotonta kyytiä pahantekijälle. Tapauksen jälkeen toinen räkäteistä tuli useamman kerran pesälle matoja nokassaan ihmetellen poikastensa äkkinäistä katoamista. Emojen ruokintavietti näyttää olevan varsin voimakas takaiskuista huolimatta.

Räkättirastas kuulostelee ensin nurmikon pinnalla...
  
...ja nappaa onnistuneesti madon meheväksi suupalakseen.