maanantai 9. joulukuuta 2024

Vuoden pimeimpiä päiviä

Joulukuu on ollut etelässä leuto. Päivät ovat olleet harmaita, pimeitä ja tuhruisia. Ohut lumipeite pysyy maassa pienillä yöpakkasilla. Huomenna saadaan kokea lyhytaikaisesti föhntuulahdus. Lintumaailmassa on ollut aika rauhallista. Linturallit on rallattu. Helsingissä nähtiin kuun vaihteessa kashmirinuunilintu, Salon Perniössä eka päivä pikkujoutsen ja edelleen tundrakurmitsa Jurmossa ja harjalintu Lappeenrannassa. Useita jalohaikaroita on havaittu pitkin Etelä-Suomea. Harvinainen talvihavainto oli Pudasjärvellä itsenäisyyspäivänä ruokinnalta kuvattu mandariinisorsa. Monin paikoin talviruokinnoilta kuuluu ja näkyy lintulajien vähyys. Suurin osa on sini- ja talitiaisia, joukossa jokunen mustarastas ja pikkuvarpunen. Marjalinnut puuttuvat valtaosin. Marjojen syönti on ollut valikoivaa, tietyt pensaat on syöty kokonaan tyhjiksi kun taas toiset notkuvat vieläkin tummanpunaisista marjoista odottaen rastaita, tilhiä ja kuurnia. Leudot säät ja jouluvalot saivat mustarastaat laulamaan jo marraskuun lopulla. 


Halikonlahti talviasussaan.


Varis joulukuun pimeimpinä päivinä.