keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Linnunpoikaset varttuvat lentokykyisiksi

Juhannusviikolla metsistä ja pihapiireistä on alkanut kuulua tiaspoikasten tiititystä. Sini- ja talitiaispoikueet ovat lähteneet pöntöistä ja kerjäävät ruokaa emoiltaan. Kylmästä keväästä johtuen lintujen pesinnän ajoituksessa on ollut suurta hajontaa, samanaikaisesti tietyllä lajilla samalla alueella on ollut sekä munia että lähes lentokykyisiä poikasia. Poikueet varttuivat tänä vuonna yli viikon tai lähes kaksi viikkoa myöhemmin kuin edellisinä vuosina. Pohjoisessa pesinnät taitavat epäonnistua miltei kokonaan tai myöhästyvät reippaasti. Ainakin etelässä kasvit rehottavat ja kukkivat, hyönteisiä on saatavilla ja lämpötila pysyttelee parinkymmenen asteen tietämillä. Petolinnuista tuulihaukkojen pesinnät ovat myös myöhässä. Keskimääräinen poikasluku näyttää olevan neljä. Saalisvalikoima on koostunut pikkulinnuista, kahlaajista ja myyristä. Eräässä hiirihaukan pesässä saaliiksi oli tuotu rotta. Lokeilla, tiiroilla ja vesilinnuilla on nyt myös poikasia, mikä kannattaa huomioida luodoille ja saarille veneellä rantautuessaan. Oleskelu saa aikaan sekasortoa ja poikasten joutumista erilleen emoista. Tiirat kirkuvat ja hyökkäävät aggressiivisesti tunkeilijaa kohti.


Hiirihaukan poikanen siivet levällään. Saaliiksi on tuotu rotta.