maanantai 22. heinäkuuta 2019

Bulgarian helteissä

Vuoden toinen Bulgarian retki suuntautui tällä kertaa Varnaan ja sen lähiympäristöön. Lähtö tapahtui keskiviikkona 17.7. klo 7.10 Helsingistä Norwegianin koneella. Perillä Varnan lentokentällä oltiin klo 9.40, mistä ajettiin taksilla parillakymmenellä eurolla 10 km matka keskustaan ja hotelli Astraan Opalchenska sivukadulle. Itse hotelli oli hyvällä sijainnilla, edullinen ja turvallisesti suojattu. Aamiainen oli hyvin vaatimaton ja näköaloissakaan ei juuri kehumista ollut, mutta menetteli tukikohtana. Kolmesta yöstä tarvitsi maksaa vain 100 euroa. Neljän hengen yläkertahuone oli sopiva, jos ei ikkunoita ja ovia olisi pitänyt välillä auki, nukkuminen olisi ollut vaikeaa. Lämmintä vettä tuli kiitettävästi. Kalliit rantahotellit ovatkin oma lukunsa niin Varnassa kuin Golden Sandsissa. Sesonkiaika oli käsillä. Sää oli juuri lämmennyt liki +30 asteeseen, ajoitus oli sikäli erinomainen.

Varnan itärannikon Sea Gardenia. 

Värikkäitä kukkaistutuksia. 

Suihkulähteet ovat erottamaton osa Varnaa.

Ensimmäisenä päivänä tutuistuimme Varnan itärannikon laajaan meripuistoon (Sea Garden), jossa kasvoi suuria havu- ja lehtipuita, jotka varjostivat mukavasti paahtavalta helteeltä. Patsasaukioille oli aseteltu näyttäviä ja värikkäitä kukkaistutuksia. Puiston muurien kupeilla kukoistivat kiinanruusut. Sea Gardenin pohjoispäässä voi tutustua delfinaarioon ja eläintarhaan sekä eteläosassa planetaarioon ja akvariumiin pääsymaksusta. Slivnitsan eteläpäässä ja läheisillä kävelykaduilla oli iltaisin paljon väkeä viihteellä, soittajia, tanssiesityksiä, tulinäytöksiä ja hassuttelijoita kukin tyylinsä mukaan rahankiilto silmissä.

Katusoittajan kaverit.

Punaisia kukkia rantakadulla.

Varnan uimarantaa illalla.
Torstai 18.7. klo 8 ulkoilma-aamiaisen jälkeen lähdimme kokopäivän kestäneelle omatoimiselle retkelle. Otimme kyydin Golden Sandsille eli Kultahietikolle puolen tunnin ajomatkan päähän. Rantahotellien yläpuolisilla metsiköillä ja joutomailla lenteli runsaasti lehtinunnia, myös ensimmäinen purjeritari ja ruostepapurikko tulivat vastaan. Koska säästä oli tulossa erinomainen, vaihdoimme suunnitelmaa, jätimme souvenirskojut ja päätimme lähteä tästä paikasta pohjoiseen maaseudulle ja vuoristoon. Sovimme toisen taksikuskin kanssa tietyn summan ja hän pysähtyi aina tarvittaessa tietyksi ajaksi. Kannattaa valita englanninkielen taitoinen kuski ja sopia etukäteen hinta ja kaikki kohteet kerralla. Kuski tiesi onneksi hyviä luontokohteita ja kertoi alueen historiasta.

Matkamuistomyymälän kansallisasuja.

Haarapääsky hyllyn koristeena.

Golden Sandsin rantakatua.
Lyhyt pysähdys Balchikin asutuksen kupeessa olevalla mäkisellä kukkaniityllä tuotti kaksi mehiläissyöjää, jotka saalistivat aktiivisesti hyönteisiä lennosta. Perhoslajisto oli kuitenkin niukka. Tästä paikasta suunnistimme Kap Kaliakraan, laaja reservaattialue kuivine niittyineen, mistä oli erinomaiset näköalat Mustanmeren aavoille ulapoille. Ornitologit suosivat aluetta muuttoaikaan. Eräässä pensaassa päiväsaikaan lauloi aktiivisesti viitasirkkalintu ja kallion kupeessa pyrähti arotasku. Perhosista etelänpäiväkiitäjä, tummahäränsilmä ja etelänkeltaperhonen tulivat nähdyiksi. Lähempänä Romanian rajaa Bolatan korkean kalliotörmän alla poukamassa oli paikallisten suosima uimapaikka. Entinen armeijan alue ei tarjonnut luonnonihmeitä, vain vihreitä pieniä liskoja. Käärmeistä varoiteltiin, mutta niitä ei kuitenkaan tullut näköpiiriini missään vaiheessa. 

Balchikin reuna-aluetta.

Kap Kaliakra on hyvä lintujen muutontarkkailupaikka.

Bolatan korkeiden kalliomäkien suojassa on matala poukama.

Lähdimme paluumatkalle. Pieni Albenan hotellikylä sivuutettiin. Kranevon jälkeen sää teki tepposen ja lyhyt mutta voimakas ukkoskuuro iski vastaan. Kuski ajoi meidät takaisin aurinkoiselle Golden Sandsille, jossa oli viihdettä parhaimmillaan, turisteille suunnattuja rantabaareja, joissa vähäpukeiset nuoret naiset esiintyivät discomusiikin ja naisviulistin tahdissa. Aikansa kutakin. Satojen souvenirskojujen kiertämiseen menee vähintään pari tuntia aikaa. Koko hiekkaranta oli täynnä auringonottajia ja uimareita. Tungosta oli kaikkialla. Golden Sands on pelkästään hotellialuetta, uimarantapaikka ja matkamuistokojuja vailla nähtävyyksiä. Illaksi paluu omaan hotelliimme Varnaan.


Golden Sandsin ajanvietettä.

Aitoja käsintehtyjä liinoja.

Souvenirskojuja puistossa.

Perjantai 19.7. lähdimme aamusta Stone Forestin museoalueelle, joka sijaitsi 15 km päässä Varnasta. Tännekin oli paras ottaa taksi huonojen yhteyksien vuoksi. Taksimatka yhteen suuntaan otti yli 20 levaa. Heidän kielellään tämä Pobiti kamuni oli hieno nähtävyys, Euroopan ja Bulgarian ainoa autiomaa, jossa on aavikon hiekkadyynejä ja onttoja luonnon muovaamia tornimaisia kivipaaseja, pyhä ympyrämallinen kivikehä, luolia ja onkaloita maan pinnalla laajalla alueella. Alueella on aavikon eläimistöä ja kasvistoa, mm. kaktuksia. Entisestä merenpohjasta kertoivat pinnalla olevat sedimenttikivet ja kookkaat simpukat. Sisäänpääsy oli vain 3 levaa (1,5 €) aikuiselta. Avoluolissa pystyi vilvoittelemaan välillä, muutoin oli paahtavan kuumaa +30 astetta. Maaoravat olivat tehneet onkaloita kivipaasien juurelle, silloin tällöin otuksia myös vilahteli näköetäisyydellä. Kuivuutta kestävät kukat sinnittelivät hiekkaerämaassa. Tällaisessa paikassa pari tuntia meni nopeasti. Ympäristö oli päiväperhosten mieleen. Purjeritarit liihottelivat reviirillään, pari etelänkeltaperhosta, etelänpäiväkiitäjä, keltaniittyperhosia, marmorisiipi, ruostepapurikkoja, lounaanhäränsilmä, keisarinviitta, ohdakeperhosia ym. Kauempana harvapuustoisessa maastossa näkyi pari mehiläissyöjää ja punapäälepinkäinen. Linnuille riitti syötävää heinäsirkoista ja pörriäisistä.

Ruostepapurikko osaa todella naamioitua.

Stone Forestin pyhä ympyräkehä, jossa voi toivoa jotakin.

Pobiti kamunin kivipaaseja.

Stone Forestin kuivaa dyynihiekkamaastoa.

Lauantai 20.7. viimeinen retkipäivä Bulgarian itärannikolla. Koska hotelli piti luovuttaa klo 12 mennessä ja kone lähti vasta myöhään illalla, aikaa piti saada kulumaan jossakin. Niinpä menimme uudestaan hyväksi havaittuun paikkaan eli Stone Forestiin, joka sopivasti sattui vielä sijaitsemaan lentokentän suunnalla lännessä. Sää oli yhtä kuuma kuin eilenkin, mutta pieni tuulenvire teki olotilasta mukavamman. Perhoslajisto oli pitkälti samaa, ritariperhoslajit, papurikot ja niittyperhoset sekä uutena muukalaisyökkönen (P.stolida). Lintuja ei näkynyt syynä turistiparin dronelennokin. Lähdimme parin kolmen tunnin oleskelun jälkeen etuajassa lentokentälle. Varnan lentoterminaalin pihalta bongattiin kaksi töyhtökiurua. Kalliista tax free -myymälästä emme ostaneet juuri mitään. Saman lentofirman operoima kone lähti tunnin myöhässä klo 22.30 kohti Helsinkiä, jossa olimme klo 1.20 aikoihin. Kesti todella aikansa ennen kuin ahtaasta koneesta pääsi ulos. Vielä oli ongelmana löytää Turun suunnan pikavuoropysäkki terminaalin rakennustyömaalta. Googlaamisen avulla löytyi lopulta tietoa, laituri 54 sijaitsee P5-alueella. Bussi lähti klo 3.20 ja Saloon saavuttiin klo 5 maissa paljon viileämmässä yössä, vaikka päivälämpötilat olivat olleet kummassakin aika lailla samat.

Lokit aallonharjan molemmin puolin.

Töyhtökiuru Varnan lentoterminaalin edustalla.

Varnan lentokenttä, hyvästi Bulgaria.


perjantai 12. heinäkuuta 2019

Paraisten perhosmaailmaa

Heinäkuun toisella viikolla Paraisten kukkivien kärryteiden varsilla ja metsäniityillä lenteli lukuisa joukko päiväperhosia. Sekä häive- että pikkuhäiveperhonen ovat lennossa kumpikin yhtäaikaa. Keisarinviittoja taiteilee ohdakkeiden kukilla niin koiraita kuin naaraita aivan lähietäisyydellä, joukossa oli myös yksi tumma valesina-muoto. Keisarinviitat ovat varsin upeita perhosia. Isoapolloja näkyi parissa paikassa yhteensä kymmenkunta yksilöä, joiden elinkaari oli jo vääjäämättä loppusuoralla, niin risaisia ja heikkokuntoisia ne jo olivat. Orvokki- ja helmihopeatäpliä istahteli kuumalla hiekkatiellä auringonlämmössä. Parittomien vuosien metsänokiperhonen oli sekin liikkeellä papurikkojen kera. Tuoreet nokkosperhoset lepäilivät maakasojen rinteillä. Pienemmistä päiväperhosista värikkäiden sinisiipien, niittyperhosten ja pikkukultasiipien kanssa pyrähteli useita piippopaksupäitä, valkotäpläpaksupää ja juuri lentonsa aloittanut tummakirjosiipi. Siankärsämöillä hyöri mustankeltaisia kimalaiskuoriaisia ja heinäsirkkakonserttia säesti suurikokoinen vihreä lehtohepokatti.

Isoapollon lentokausi on kohta päättymässä. 

Keisarinviittakoiras ohdakkeen kukalla.

Keisarinviitan harvinainen tumma valesina-muoto.

Keisarinviittanaaras lähietäisyydeltä.

Tuore nokkosperhonen lepäilee maassa.

Piilossa oleva lehtohepokatti.



lauantai 6. heinäkuuta 2019

Keskikesän eloa

Tänään käytiin heti aamusta Jennin kanssa katsomassa tuulihaukan pesintää Halikossa. Pöntössä oli neljä terhakkaa poikasta. Tämä poikue taisi ollakin kesän viimeinen. Jatkoin itse Halikonlahdelle niin ikään pönttötarkastuksissa ja saldona oli 11 pikkuvarpusrengastusta, kesän toista poikuetta. Yhdessä oli vielä haudonta menossa. Useassa pesässä poikaset olivat jo lähes lentokykyisiä. Raaseporissa matalassa pensaassa kyhjötti kuusi lehtokertun poikasta, jotka eivät millään meinanneet mahtua enää pesäänsä. Bongausrintamalla on ollut hiljaisempaa. Turun puolessa ollutta siperiankurmitsaa ei tarvinnut lähteä bongaamaan kuten ei Vaasan punapäälepinkäistäkään ja ruskopääsirkkukin häipyi Salosta kesäkuun viimeisen päivän jälkeen. Tämän päivän isohaarahaukka teki pikaisen visiitin Halikonlahdelle ja niin ikään hävisi samantien löytäjä ainoana havainnoitsijana. Päiväperhosista yksittäisiä häiveperhosia näkee siellä täällä ja tuoreita nokkosperhosia pellon laiteilla. Saariston perhosrysien lajivalikoima on monipuolistunut juhannuksesta lähtien. Kiitäjiä, mittareita ja yökkösiä käy valolla ja nestettä tankkaamassa. Perhosbaarin aineksiin käy pullollinen hedelmäistä punaviiniä, loraus punaviinietikkaa ja höysteeksi fariinisokeria niin johan alkaa pihapiiriin ilmaantua siivekkäitä.  

Tuulihaukan poikanen kita ammollaan.