Lokakuu on perinteisesti lintuharvinaisuuksien aikaa. Vuosikymmenien tauon jälkeen saatiin kaksi bongattavaa pikkutuulihaukkaa, ensin Ouluun ja sittemmin heti perään Inkooseen. Oulun lintu on yhä paikalla ja saalistelee hyvissä voimin. Kuun alussa toinen yksilö asettui kt 51 varteen ja sai satoja bongareita liikkeelle ja oli varsin helposti bongattavissa ja kuvattavissa. Jopa bongarien pinnakärjestä moni sai kauan kaivatun lisäpinnan. Vuodenaikaan nähden on erikoista, että kyläpöllönen viettää aikaa Muhoksella erään talon pihapensaissa. Tämä vain todistaa sitä, että mitä vaan voi löytyä, kunhan on silmät tarkkana. Utössä rariovea on paukuteltu tiuhaan, mm. saarelle uusi laji arotasku ja muuta mukavaa kuten isokirvinen, mustaotsalepinkäinen, tulipäähippiäinen ja sinipyrstö.

Arotasku illalla Salon Meriniityllä. Kuva: Janne Riihimäki.
Salokaan ei jäänyt paitsioon rareista, nimittäin viime torstai-iltana Joensuun kartanon sänkipellolla viivähti vähän aikaa arotasku, Salon toinen havainto. Samana päivänä havaittiin arotasku myös Kemiönsaaressa. Raritaskuja on liikkeellä, siitä osoituksena mm. Nokian sepeltasku, Hangon nunnatasku ja Tankarissa käväissyt aavikkotasku. Syyskuussa Salon Halikonlahdella verkkoihin eksynyt pikkusirkku oli sekin vasta Salon toinen havainto arotaskun ohella. Pääkaupunkiseudulla Helsingin Tähtitorninmäki vetää itäisiä uunilintuja puoleensa. Hippiäis- ja ruskouunilintu ovat olleet tärkeitä vuodenpinnoja siinä missä muutkin. Vuodarikärki lähenee 300 lukemaa. Leudoilla matalapaineilla maahan saapuu harjalintuja. Tällä hetkellä vaelluslintujen invaasio on voimakasta ja se näkyy etelärannikkoa ja ulointa ulkosaaristoa myöten. Etenkin talitiaisia tavataan runsaasti, Haliaksella laskettiin ennätysmäärä tinttejä. Parvissa on myös pähkinänakkeleita joukossa. Kesällä Suomessa tiaisilla oli huono pesimätulos aineistona pesäpoikas- ja verkkorengastukset. Vanhojen lintujen osuus on ollut varsin suuri, kun sen pitäisi olla päinvastoin. Valtaosa onkin todennäköisesti peräisin idästä Venäjän puolelta. Perämeren alueen ja Pohjanmaan pöllövaellus on jo hiipunut, sen sijaan rastaat ja tilhet ovat saapuneet pohjoisesta etelään ja syövät parvittain pihlajanmarjat nopeasti poskeensa.

Pikkusirkku Halikonlahdella.