sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Koskikara ei kylmyyttä kaihda

Marraskuun viimeisiä leutoja päiviä viedään, sillä sääennusteen mukaan ensi viikolla eteläänkin saapuu lumisadealue. Se tietää monille muuttolinnuille ja harvinaisille viivyttelijöille joko lähtöä tai menehtymistä. Syksyksi etelän puroihin ja koskiin piipahtaneet koskikarat eivät ole kylmemmistä keleistä moksiskaan. Seurasin tänään iltapäivällä lähietäisyydeltä koskikaran puuhasteluja Perniön Latokartanonkoskella entisen myllyn raunioiden alapuolella. Siellä yksinäinen vesipappi pyrähteli liukkaalta koskikiveltä toiselle, niiaili, kumartui etukenoon ja pulahti matalaan vastavirtaan ravintoa etsimään. Herkkupaloja löytyi varsin usein ja hyvällä osumatarkkuudella. Takaisin samalle kivelle tultuaan kara nakkeli koteloista sisällön ulos ja nielaisi ahnaasti sen kurkusta alas. Koskikara liikehti aina valppaasti itseään keikuttaen ja reagoi erittäin herkästi kameran raksutukseen, siksi kunnollisten tilannekuvien saaminen linnusta vaatiikin suurta kärsivällisyyttä ja runsaasti aikaa. Jätimme koskikaran hämärtyvään iltapäivään kosken pauhuun ja jatkoimme matkaa. Perniön Skoilan pellolla lepäili viisi laulujoutsenta, kaksi vanhaa ja kolme nuorta yksilöä. Lähellä Jeturkastin pirunpeltoa tien varrella hakkuuaukion kelossa istuskeli 7 teertä.


Koskikara talvireviirillään Perniön Latokartanonkoskessa.

Vesipappi vuolaiden virtojen keskellä valmiina pulahtamaan.


maanantai 19. marraskuuta 2012

Naakkojen suuret yöpymisparvet

Iltapäivällä hyvissä ajoin ennen hämärän tuloa alkavat ensimmäiset naakkaparvet suunnistaa kohti Salon kaupungin keskustaa. Säännöllisesti klo 15-16 välillä kirkhakkiset tulevat keskustan puihin suuriin koivuihin ja kerrostalojen antenneille vaihtamaan päivän kuulumisia tietyssä hierarkiassa. Valoisana aikana satapäiset naakkaparvet käyvät ruokailemassa useiden kilometrien päässä lähiseutujen laitumilla, nurmikoilla, puhdistamolla, jäteasemilla ja savipelloilla. Parven noustessa ilmaan hälytyksen saatuaan taivas tummenee naakoista, jotka kovaäänisesti ja kimakasti viestittävät toisille parven lentosuunnasta ja muodostelmasta. Silmäpareja on niin paljon, että petolinnulla ei useinkaan ole enää mahdollisuuksia naakkapaistiin.  Naakat rauhoittuvat ja valmistautuvat asettumaan yöpymispaikkaan. Salonjoen rantapuut kaupungin sydämessä, mm. torin edusta ja taksiasema ovat suosittuja yöllisiä lepopaikkoja, joista ne seuraavat yön elämää ja kulkijoita monenkaan tietämättä. Silloin tällöin tilapäisen häiriön vuoksi linnut voivat vaihtaa toiseen paikkaan. Öinen parvi peittää aavemaisesti koko taivaankannen mustine hahmoineen. Parhaimmillaan naakkoja on kerääntynyt useita tuhansia, 2000-3000 yksilön parvet ovat arkipäivää. Aamulla paljastuu monelle karu totuus. Kadut ja jalkakäytävät ovat täynnä lintujen valkoisia ulosteläjiä.



Naakkaparvet kokoontuvat kaupunkiin iltaruskon valossa.


Naakan menestyminen kaupungeissa ja taajamissa perustuu turvallisuuteen, hyviin pesäpaikkoihin, monipuolisiin ravintolähteisiin ja laajoihin matalaksi ajettuihin nurmi- ja golfkenttiin. Ihmisen seuralaisena naakka on menestyjä. Torilla naakka tekee läheistä tuttavuutta tonkiessaan kekseliäästi roskapönttöjä  ja herkutellessaan maahan heitetyillä pikaruokatähteillä varisten kera. Naakat voivat elää hyvinkin 10-15 vuotta. Osa naakoista muuttaa kauemmas Itämeren rantavaltioihin toisten tyytyessä kotimaan kamaraan. Erään naakan, jonka rengastin aikoinaan pöntöstä pesäpoikasena Kemiön kirkonkylässä, tapasin itse uudestaan vuosien päästä Turun Kupittaan puiston lintulammikoilta. Kaupunkilaisnaakat saavat seurakseen siten maalaistovereita. Kokemuksista on apua puolin ja toisin. Joskus naakka on liiankin luottavainen nykyajan menossa, sillä se on toisinaan jo laiska väistämään autoa huonoin seurauksin.  

Keskustan suuret koivut ovat suosittuja lepäilypaikkoja.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Etelän kaamosta Halikonlahdella

Marraskuun päivät ovat olleet todella pimeitä viime aikoina. Aurinkoa ei ole pahemmin näyttäytynyt, taivas on jatkuvasti pilvessä, sumu ja vesisade ovat synkistäneet tunnelmaa mustassa maaperässä. Valoisa aika vähenee muutoinkin talvipäivänseisaukseen asti. Hyvällä syyllä voikin puhua etelän kaamoksesta. Ulkosaaristossa tuuliset olosuhteet ovat olleet arkipäivää. Etelässä on kuitenkin ollut varsin lauhaa, lämpötila on pysynyt sitkeästi +5...+10 asteessa. Tuoreen tiedon mukaan Lappeenrannan satakieltä ei ole enää havaittu. Talvipinna lajista pitää siis haudata toistaiseksi. Mynämäen mustanmerenlokki sen sijaan oli tänäänkin paikalla, tosin mitään takeita sen jäämisestä joulukuulle ei vielä tässä vaiheessa ole. Ruotsin Öölannissa piipahtanut amerikanpääsky olisi ollut tervetullut lisä Suomen lintujen lajiluetteloon ja monen bongarin pinnatilastoon.

Peukaloinen viihtyy Halikonlahden puhdistamontien varressa.

Pitkästä aikaa tein retken Salon Halikonlahden altaille. Kaukisen Marko oli suorittanut jo aamureippailun. Peippolinnuista mainittakoot pidempään viihtyneet 40 tikliä, 30 hemppoa ja 9 peippoa. Västäräkkiä ei tänään löytynyt. Puhdistamontiellä koivun oksalla istuskeli kottarainen ja laskuojan putken suulla päivysti terhakas peukaloinen. Kakkosaltaalla uiskenteli 60 isokoskeloa ja kaksi uiveloa, jotka siirtyivät sinne kolmosaltaalta. Vanha merikotka lensi matalalla Salonjoen yllä kaupungin keskustan suuntaan. Lopuksi kuusi laulujoutsenta (2ad+4juv) laskeutui paikalliseksi kakkosaltaalle toitottaen. Syksyn aikana Halikonlahden altaiden yleisilme on uudistunut. Altaiden reunoja kiertävät varsin leveät sepelipäällysteiset luontopolut, joita pitkin pääsee patikoimaan uusille alueille. Työ on vielä pahasti kesken ja se näkyy maastossakin monin paikoin.


Leveät sepelipäällysteiset ja merkityt luontopolut kiertävät altaita.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Onnenhetkiä ja hylsyjä rariviikonloppuna

Marraskuun ensimmäinen viikonloppu tuplapyhineen oli vilkas linturariteettien suhteen. Vuodenpinnamiehillä on riittänyt sutinaa nunnataskusta Suomen pinnaan, ohotanlokkiin asti. Maamme ennätysmyöhäinen satakieli on käynyt Lappeenrannan Vainikkalassa erään talon piharuokinnalla jo pitkään. Tätä kirjoittaessani lintu näyttäytyi pirteänä ainakin vielä viime lauantaina 3.11. Linnulle vietiin lasti jauhomatoja ja isännälle lähes 5 kg kahvia, joten ei ainakaan näistä ole puutetta vähään aikaan. Ollessani Helsingissä kehä I:llä tuli lintutiedotukseen viesti mahdollisesta uudesta Suomen pinnasta, joka vahvistettiin pian superrariksi nimeltään ohotanlokki Larus schistisagus. Tämän vanhan linnun olivat löytäneet ansioituneet lokkiexpertit Rauste, Lindholm et Forsten. WP:n alueen neljäs havainto ja maallemme uusi laji sai monella päivän ohjelman muuttumaan kummasti. Häly tuli Espoon-Kirkkonummen Ämmässuon jäteasemalta, jossa viime aikoina ja vuosina on muutoinkin tehty hyviä lokkihavaintoja. Ohotanlokista tullee 468. Suomessa tavattu lintulaji.

Pelipaikalle alkoi kerääntyä autokuntia. Porukat rämpivät metsästä takaisin autoilleen, sillä sisäinen puskaradio oli ilmoittanut lokin löytyneen muualta. Ohotanlokki oli ehtinyt jo lähteä kaatopaikalta 7000 harmaalokin seasta ja suunnannut etelään päin kohti lähiseudun järviä. Lintu löytyikin Vitträskin selältä. Matkaa oli kuitenkin niin paljon ja kun viestikin tuli hieman myöhässä, lokki oli jälleen kadonnut, kuulemma ehkä paikalla ja josta ehkä lähti kaatopaikan herkuille. Vähän ajan päästä tuli vahvistus, että etsitty lintu on todellakin Ämmässuolla. Kauhalantien kapealla ja kuraisella tiellä oli tungosta. Eturintamassa kävellen portin ja jäteaseman välistä tuli yllätys yllätys informaatio, jonka mukaan hallinnassa ollut lintu oli kadoksissa. Pienten manailujen ja rauhallisten askelien jälkeen marssimme yhä Ämmässuota kohti. Kalliolta katsoimme areenalle ja alta minuutissa eräs kolmikosta huomasi tuntomerkkeihin sopivan linnun istuvan valopylvään päässä hyvin näytillä ja vieläpä vanha merilokki vertailukohteena. Siinähän se oli! Jäteaseman joukkue ei ihme ja kumma lintua ollut heti huomannut. Kaukoputkiin riitti väkeä ja kamerat raksuttivat, etäisyyttä oli noin 400m. Vallan makea elis. Kolmas kerta toden sanoi tämän vuorokauden puolella. Bongareita alkoi kertyä paikalle muutaman kymmenen hengen voimin, valtaosan ollessa vielä tulossa. Ohotanlokki istui valopylvään päässä lähes tunnin verran. Sieltä se oli lennähtänyt kipin kautta etelään ja takaisin järvelle, mistä muu porukka, nyt saapuneet ja edellisestä myöhästyneet ennättivät bongata lokin. Lintu jäi yöpymään Vitträskille muiden lokkien tapaan. Lintu näkyi vielä seuraavana aamuna lyhyesti, mutta vain aamuvirkuille.

Sunnuntaina kotopuolessa Halikon Vartsalan Jokiniemestä nuori herra Boijer oli löytänyt ja kuvannut pussitiaisen viiksitimalien joukosta. Nopea paikalle tulo ei tällä kertaa auttanut, sillä tintti oli häipynyt omille teilleen Purilanjoen rantaruovikossa. Viiksitimalien ääntä kuultiin ja useita pajusirkkuja nähtiin, mutta ei pussitiaista. Joen varrella oli paikallisena tosi luottavainen nuori lapinsirkku lohdutuksena. Jänkäkurpat olivat niin ikään lentäneet jonnekin kauemmas. Rareja löytyi päivälle lisää, mm. mongoliankirvinen Korsnäsissa ja mustakurkkurautiainen Jurmossa. Vaikka ajankohta säineen oli varsin tyypillinen, ovat nämä lajit hyvin harvinaisia vierailijoita meillä. Kaikista rariteeteista löytyy erinomaisia kuvia Tarsigerin kuvasivuilta. Onnittelut löytäjille, kiitokset kuvan ottajille ja ennen kaikkea tärkeästä ajanmukaisesta tiedottamisesta.  Alkuviikosta luvataan kovaa tuulta ja vesi-/lumisadetta, saapa nähdä, miten muukalaiset selviytyvät Suomen oloissa.