perjantai 1. marraskuuta 2019

Lehmähaikara Mäntsälässä

Loka-marraskuun vaihteeseen saatiin jotain bongattavaakin, kun lehmähaikara ilmestyi maisemiin. Aluksi sama lintu seikkaili Kanta-Hämeen puolella Hattulassa ja Janakkalassa, kunnes jäi useaksi päiväksi Mäntsälään vilkkaiden teiden risteysalueelle. Haikara on napsinut myyriä, joita tuntuu olevan melko runsaasti teollisuusalueen reunamilla olevilla joutomailla. Ikään kuin lintu olisi tiennyt kalenterin ajankohdan ja asettui nukkumaan ison kuusen oksalle jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Puolenyön tultua paikalla oli toistakymmentä bongaria kuittaamassa lajia. Valkoinen haikara näyttää enemmän harmaalta kuin valkoiselta yövalaistuksessa. Pää ja nokka olivat piilossa höyhenyksen suojissa, kerran näkyi silmänkin tarkkuudella, kun lintu korjasi lepoasentoaan. Lehmähaikara ei ollut uusi tuttavuus, sillä olen nähnyt aiemmin lajin lokakuussa 2006 Ylivieskassa ja heinäkuussa 2011 Vehmaalla. Lokakuu näyttää olevan tyypillisin kuukausi tämän lajin harhautumiseen Suomessa. 

Lehmähaikara päivänvalossa. Kuva: Jari Nummelin.

lauantai 12. lokakuuta 2019

Keltaiset lehdet varisevat

Lokakuun alun lintutarjonta on ollut rariteettien suhteen melko vaisua, mm. punakaulahanhi, arotaskuja, ruskouunilintu, tulipäähippiäinen ja sininärhi, vm. oli kuitenkin todella säväyttävä lokakuun pinna Helsingin Talin räntäsateessa. Linnut alkavat erottua kasvillisuudesta paremmin, kun puut ja pensaat karistavat ruskansävytteisiä lehtiään. Kottaraiset parveilevat tienvarsilla punaisten pihlajanmarjojen lähettyvillä. Saarni ja vaahtera pudottavat keltaisia lehtiään sateen ja tuulen riepotellessa niitä. Ruusun lehdet ovat värjäytyneet paikoin punaisiksi. Syysasteri on myöhäinen kukkija, jonka siniset kukat värittävät kirjavaa lehtimattoa. Viime päivien +10 asteen leudot päivät ovat mahdollistaneet yöperhosten vilkkaan lennon. Rysissä näkyy tuttuja loppusyksyn lajeja: pakkas-, ruska-, lumi- ja tunturimittareita, hallakehrääjiä ja säämiskämäkiyökkösiä. Hyttysiä ja kärpäsiä on yhä liikkeellä sankoin joukoin. Maanpinnalla tapaa runsaasti kastematoja ja lieroja. Hiljentyneestä metsästä löytää suppilovahveroita ja suolla tarpoja karpaloita.

Vaahteran kirkkaankeltaisia lehtiä.

Omenapuut varistavat lehtiä maahan värikkääksi matoksi.

Ruusupensaan lehdet ovat hailakanpunaisia.

Valorysässä eniten pakkas- ja ruskamittareita,
hallakehrääjiä ja säämiskämäkiyökkösiä.

perjantai 6. syyskuuta 2019

Utön linturintamalla vähäistä muuttoa

Alkuviikon linturetki Utöhön oli vaisunlainen, odotukset olivat vähän liian suuret, mutta saaressa näkee kuitenkin aina jotakin mielenkiintoista. Jukka Rannikon kanssa havainnoimme kahdestaan Utössä, Jurmoon meni puolestaan tuttuja TLY:n kasvoja. Lounaistuulet puhalsivat päivittäin ja tekivät säästä viileän, ainoastaan viimeisenä päivänä keskiviikkona oli päivällä aurinkoisen lämmintä. Tiistaiaamu 3.9. alkoi lupaavasti, kun pieni annos hyönteissyöjälintuja oli tupsahtanut saareen yön jäljiltä. Sinirinta plokattiin Gamla Postenia vastapäätä olevalta kivimuurilta pikkusiepon kera. Parvessa hääri myös leppälintu, pari hernekerttua, naaraspukuinen mustapääkerttu, hippiäinen, kaksi kirjosieppoa ja muutamia harmaasieppoja tavallisten fyllareiden joukossa. Itärannalla havaittiin viisi valkovikloa, kuuden kuovin muuttoparvi ja keskipäivällä muuttava sääksi. Merimetsoja lepäili yhteensä 250 yksilöä. Sataman haarapääskyparvessa lenteli yksi räystäspääsky.

Tummista pilvistä ripotteli välillä vähän vettäkin.

Karhunköynnös rehottaa itärannan ruovikossa.

Keskiviikko 4.9. oli hyönteissyöjärintamalla hiljaisempaa, sen sijaan petolintumuutto oli vilkasta. Laskin vähintään 90 lounaaseen muuttavaa varpushaukkaa, muista mainittakoot pari tuulihaukkaa, neljä merikotkaa, hiiri- ja kanahaukka sekä majakan vierestä liihottaneet nuolihaukka ja hetkeksi paikalliseksi jäänyt naaraspukuinen sinisuohaukka. Petostaijauksen lomassa näkyi kaksi kurkea, kolme merikihua ja yksinäinen uuttukyyhky. Itärannalla havaittiin kaiketi samat eiliset valkoviklot, mutta nyt niiden joukkoon oli lyöttäytynyt yksi mustaviklo. Gamla Postenin männikössä lymyili järripeippo, punarinta ja pikkusieppo. Kaupan luona pensaissa liikehti mustapääkerttukoiras. Kylätiellä nähtiin matarakiitäjän toukka etsimässä koteloitumispaikkaa. Koiruohoja mutustivat naamioitumisen mestarit malinkaapuyökkösen toukat. Risakuntoiset ohdakeperhoset matkasivat etelään. Helmihopeatäpliä lenteli siellä täällä. Pieniä heinäsirkkoja pomppi tuhansittain matalassa heinikossa ympäri saarta. Janne sai verkolla kampeloita saaliiksi.

Helmihopeatäplä kuuluu Utön päiväperhoslajistoon.

Jannen kalasaavissa oli useita kampeloita.

  

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Punajalkahaukkoja ennätysmäärin

Viimeiset kolme päivää ovat olleet yhtä punajalkahaukkajuhlaa. Näitä ns. "vespareita" on nähty kymmenittäin joka päivä ympäri Etelä-Suomea. Salokin sai eilen osakseen punajalkahaukkojen massainvaasiosta, joka jatkui voimakkaana ainakin syyskuun ensimmäiselle päivälle asti. Kyseessä on nuoria lintuja, jotka ovat tulleet meille Baltiasta pääosin Hankoniemen ja Kemiönsaaren kautta. Tiirasta tehdyn otoksen mukaan pelkästään tänään ja eilen tähän mennessä on ilmoitettu yli 100 punajalkahaukkahavaintoa. Myös arosuohaukkoja on ollut mukavasti liikkeellä, Salossa vielä nuori niittysuohaukka. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että hyvin harvinaisia perhosvaeltajia saapui Suomeen samassa aallossa, mm. Suomen neljäs vestaalimittari Turun päähän, runsaasti H.ambigua -yökköstä rannikolle ja saaristoon sekä Ruotsissa havaittuja viirukiitäjiä. Varmasti tulee vielä muutakin kamaa, kunhan harrastajat ehtivät tyhjentää pyydyksiään. Päivällä liki hellekelit ja yölläkin varsin korkeat lämpötilat edesauttavat kasvukauden jatkumista.

Salon Haukkalan nuori punajalkahaukka. Kuva: Janne Riihimäki.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Lämmin säätyyppi jatkuu

Porin Yyterissä havaittiin tänään hyvin harvinainen suippopyrstösirri. Sellainen oli viimeksi bongattavissa elo-syyskuussa 2010 Espoon Laajalahdella, joten ainakaan minun kohdallani havainto ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä. Jalohaikarat jatkavat edelleen runsasta esiintymistä. Kemiönsaaressa yksi jalohaikara on jo pitkään asustellut samoilla sijoilla. Yöperhosista tammimetsien jäkälätammi-yökkönen (D.aprilina) ja vyökeltayökkönen (T.aurago) ovat aloittaneet lentonsa. Gammayökkösiä pörräilee kukilla nokkosperhosten kera. Ensi viikolle luvataan edelleen hyvin lämmintä sääjaksoa, odotettavissa voi olla muitakin lintuharvinaisuuksia tai kenties jotain perhosvaeltajia etelästä.

Jalohaikara matalassa rantavedessä Kemiönsaaressa.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Lämmin ja hiljainen elokuu

Lintujen muutto on selvästi vauhdittunut hiljaiselon jälkeen. Pikkulinnuista kirviset ovat olleet sankoin joukoin menopäällä. Pääskyjä on hävinnyt maisemista paljon. Kaupungin tervapääskyt ovat saaneet poikasensa lentoon ja viimeisiä nähdään Salon Viurilanlahden pohjukassa kaartelemassa. Isojen lintujen liikehdintä on ollut näkyvää. Etenkin meri- ja valkoposkihanhet ovat kerääntyneet lahden perukoille ja Rikalan pelloille. Tuuli- ja varpushaukat muuttavat ulkosaarien kautta lounaaseen. Paljon huomiota viime viikkoina on saanut jalohaikara. Näitä valkoisia haikaroita on havaittu pitkin etelärannikkoa kymmenittäin. Halikonlahdella jalohaikara on jo miltei jokaviikkoinen näky. Laji tulee yleistymään meillä ja uusia pesintöjä on odotettavissa varmasti moniin paikkoihin. Punaisiksi kypsyvät pihlajanmarjat odottavat rastaita ja muita marjalintuja.

Pihlajanmarjat kypsyvät Salon Halikonlahden lintupolulla.

Yöperhosia, lähinnä kuitenkin paikallisia yleisiä lajeja, lentelee runsaasti valorysiin. Yöt ovat olleet hyvin lämpimiä lounaissaaristossa koko loppukesän. Viimeiset kiitäjät pörräilivät vielä elokuun alkupuoliskolla. Yöperhoslajisto on aika pitkälti yökkösvoittoinen tähän aikaan vuodesta. Eriväriset ritariyökköset, siniset, punaiset ja keltaiset, ovat olleet hyvin edustettuina rysämateriaalissa. Päiväperhosista amiraalit lentelevät pihoissa ja puutarhoissa tankkaamassa nesteitä, kunnes lähtevät ylittämään merta muuttolintujen tavoin. Hiekkateillä saattaa nähdä kookkaan tummanpunaisen ja paksun perhostoukan, kyseessä on koteloitumista etsivä puuntuhoojan toukka. 

Tummanpunainen puuntuhoojan toukka.

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Bulgarian helteissä

Vuoden toinen Bulgarian retki suuntautui tällä kertaa Varnaan ja sen lähiympäristöön. Lähtö tapahtui keskiviikkona 17.7. klo 7.10 Helsingistä Norwegianin koneella. Perillä Varnan lentokentällä oltiin klo 9.40, mistä ajettiin taksilla parillakymmenellä eurolla 10 km matka keskustaan ja hotelli Astraan Opalchenska sivukadulle. Itse hotelli oli hyvällä sijainnilla, edullinen ja turvallisesti suojattu. Aamiainen oli hyvin vaatimaton ja näköaloissakaan ei juuri kehumista ollut, mutta menetteli tukikohtana. Kolmesta yöstä tarvitsi maksaa vain 100 euroa. Neljän hengen yläkertahuone oli sopiva, jos ei ikkunoita ja ovia olisi pitänyt välillä auki, nukkuminen olisi ollut vaikeaa. Lämmintä vettä tuli kiitettävästi. Kalliit rantahotellit ovatkin oma lukunsa niin Varnassa kuin Golden Sandsissa. Sesonkiaika oli käsillä. Sää oli juuri lämmennyt liki +30 asteeseen, ajoitus oli sikäli erinomainen.

Varnan itärannikon Sea Gardenia. 

Värikkäitä kukkaistutuksia. 

Suihkulähteet ovat erottamaton osa Varnaa.

Ensimmäisenä päivänä tutuistuimme Varnan itärannikon laajaan meripuistoon (Sea Garden), jossa kasvoi suuria havu- ja lehtipuita, jotka varjostivat mukavasti paahtavalta helteeltä. Patsasaukioille oli aseteltu näyttäviä ja värikkäitä kukkaistutuksia. Puiston muurien kupeilla kukoistivat kiinanruusut. Sea Gardenin pohjoispäässä voi tutustua delfinaarioon ja eläintarhaan sekä eteläosassa planetaarioon ja akvariumiin pääsymaksusta. Slivnitsan eteläpäässä ja läheisillä kävelykaduilla oli iltaisin paljon väkeä viihteellä, soittajia, tanssiesityksiä, tulinäytöksiä ja hassuttelijoita kukin tyylinsä mukaan rahankiilto silmissä.

Katusoittajan kaverit.

Punaisia kukkia rantakadulla.

Varnan uimarantaa illalla.
Torstai 18.7. klo 8 ulkoilma-aamiaisen jälkeen lähdimme kokopäivän kestäneelle omatoimiselle retkelle. Otimme kyydin Golden Sandsille eli Kultahietikolle puolen tunnin ajomatkan päähän. Rantahotellien yläpuolisilla metsiköillä ja joutomailla lenteli runsaasti lehtinunnia, myös ensimmäinen purjeritari ja ruostepapurikko tulivat vastaan. Koska säästä oli tulossa erinomainen, vaihdoimme suunnitelmaa, jätimme souvenirskojut ja päätimme lähteä tästä paikasta pohjoiseen maaseudulle ja vuoristoon. Sovimme toisen taksikuskin kanssa tietyn summan ja hän pysähtyi aina tarvittaessa tietyksi ajaksi. Kannattaa valita englanninkielen taitoinen kuski ja sopia etukäteen hinta ja kaikki kohteet kerralla. Kuski tiesi onneksi hyviä luontokohteita ja kertoi alueen historiasta.

Matkamuistomyymälän kansallisasuja.

Haarapääsky hyllyn koristeena.

Golden Sandsin rantakatua.
Lyhyt pysähdys Balchikin asutuksen kupeessa olevalla mäkisellä kukkaniityllä tuotti kaksi mehiläissyöjää, jotka saalistivat aktiivisesti hyönteisiä lennosta. Perhoslajisto oli kuitenkin niukka. Tästä paikasta suunnistimme Kap Kaliakraan, laaja reservaattialue kuivine niittyineen, mistä oli erinomaiset näköalat Mustanmeren aavoille ulapoille. Ornitologit suosivat aluetta muuttoaikaan. Eräässä pensaassa päiväsaikaan lauloi aktiivisesti viitasirkkalintu ja kallion kupeessa pyrähti arotasku. Perhosista etelänpäiväkiitäjä, tummahäränsilmä ja etelänkeltaperhonen tulivat nähdyiksi. Lähempänä Romanian rajaa Bolatan korkean kalliotörmän alla poukamassa oli paikallisten suosima uimapaikka. Entinen armeijan alue ei tarjonnut luonnonihmeitä, vain vihreitä pieniä liskoja. Käärmeistä varoiteltiin, mutta niitä ei kuitenkaan tullut näköpiiriini missään vaiheessa. 

Balchikin reuna-aluetta.

Kap Kaliakra on hyvä lintujen muutontarkkailupaikka.

Bolatan korkeiden kalliomäkien suojassa on matala poukama.

Lähdimme paluumatkalle. Pieni Albenan hotellikylä sivuutettiin. Kranevon jälkeen sää teki tepposen ja lyhyt mutta voimakas ukkoskuuro iski vastaan. Kuski ajoi meidät takaisin aurinkoiselle Golden Sandsille, jossa oli viihdettä parhaimmillaan, turisteille suunnattuja rantabaareja, joissa vähäpukeiset nuoret naiset esiintyivät discomusiikin ja naisviulistin tahdissa. Aikansa kutakin. Satojen souvenirskojujen kiertämiseen menee vähintään pari tuntia aikaa. Koko hiekkaranta oli täynnä auringonottajia ja uimareita. Tungosta oli kaikkialla. Golden Sands on pelkästään hotellialuetta, uimarantapaikka ja matkamuistokojuja vailla nähtävyyksiä. Illaksi paluu omaan hotelliimme Varnaan.


Golden Sandsin ajanvietettä.

Aitoja käsintehtyjä liinoja.

Souvenirskojuja puistossa.

Perjantai 19.7. lähdimme aamusta Stone Forestin museoalueelle, joka sijaitsi 15 km päässä Varnasta. Tännekin oli paras ottaa taksi huonojen yhteyksien vuoksi. Taksimatka yhteen suuntaan otti yli 20 levaa. Heidän kielellään tämä Pobiti kamuni oli hieno nähtävyys, Euroopan ja Bulgarian ainoa autiomaa, jossa on aavikon hiekkadyynejä ja onttoja luonnon muovaamia tornimaisia kivipaaseja, pyhä ympyrämallinen kivikehä, luolia ja onkaloita maan pinnalla laajalla alueella. Alueella on aavikon eläimistöä ja kasvistoa, mm. kaktuksia. Entisestä merenpohjasta kertoivat pinnalla olevat sedimenttikivet ja kookkaat simpukat. Sisäänpääsy oli vain 3 levaa (1,5 €) aikuiselta. Avoluolissa pystyi vilvoittelemaan välillä, muutoin oli paahtavan kuumaa +30 astetta. Maaoravat olivat tehneet onkaloita kivipaasien juurelle, silloin tällöin otuksia myös vilahteli näköetäisyydellä. Kuivuutta kestävät kukat sinnittelivät hiekkaerämaassa. Tällaisessa paikassa pari tuntia meni nopeasti. Ympäristö oli päiväperhosten mieleen. Purjeritarit liihottelivat reviirillään, pari etelänkeltaperhosta, etelänpäiväkiitäjä, keltaniittyperhosia, marmorisiipi, ruostepapurikkoja, lounaanhäränsilmä, keisarinviitta, ohdakeperhosia ym. Kauempana harvapuustoisessa maastossa näkyi pari mehiläissyöjää ja punapäälepinkäinen. Linnuille riitti syötävää heinäsirkoista ja pörriäisistä.

Ruostepapurikko osaa todella naamioitua.

Stone Forestin pyhä ympyräkehä, jossa voi toivoa jotakin.

Pobiti kamunin kivipaaseja.

Stone Forestin kuivaa dyynihiekkamaastoa.

Lauantai 20.7. viimeinen retkipäivä Bulgarian itärannikolla. Koska hotelli piti luovuttaa klo 12 mennessä ja kone lähti vasta myöhään illalla, aikaa piti saada kulumaan jossakin. Niinpä menimme uudestaan hyväksi havaittuun paikkaan eli Stone Forestiin, joka sopivasti sattui vielä sijaitsemaan lentokentän suunnalla lännessä. Sää oli yhtä kuuma kuin eilenkin, mutta pieni tuulenvire teki olotilasta mukavamman. Perhoslajisto oli pitkälti samaa, ritariperhoslajit, papurikot ja niittyperhoset sekä uutena muukalaisyökkönen (P.stolida). Lintuja ei näkynyt syynä turistiparin dronelennokin. Lähdimme parin kolmen tunnin oleskelun jälkeen etuajassa lentokentälle. Varnan lentoterminaalin pihalta bongattiin kaksi töyhtökiurua. Kalliista tax free -myymälästä emme ostaneet juuri mitään. Saman lentofirman operoima kone lähti tunnin myöhässä klo 22.30 kohti Helsinkiä, jossa olimme klo 1.20 aikoihin. Kesti todella aikansa ennen kuin ahtaasta koneesta pääsi ulos. Vielä oli ongelmana löytää Turun suunnan pikavuoropysäkki terminaalin rakennustyömaalta. Googlaamisen avulla löytyi lopulta tietoa, laituri 54 sijaitsee P5-alueella. Bussi lähti klo 3.20 ja Saloon saavuttiin klo 5 maissa paljon viileämmässä yössä, vaikka päivälämpötilat olivat olleet kummassakin aika lailla samat.

Lokit aallonharjan molemmin puolin.

Töyhtökiuru Varnan lentoterminaalin edustalla.

Varnan lentokenttä, hyvästi Bulgaria.


perjantai 12. heinäkuuta 2019

Paraisten perhosmaailmaa

Heinäkuun toisella viikolla Paraisten kukkivien kärryteiden varsilla ja metsäniityillä lenteli lukuisa joukko päiväperhosia. Sekä häive- että pikkuhäiveperhonen ovat lennossa kumpikin yhtäaikaa. Keisarinviittoja taiteilee ohdakkeiden kukilla niin koiraita kuin naaraita aivan lähietäisyydellä, joukossa oli myös yksi tumma valesina-muoto. Keisarinviitat ovat varsin upeita perhosia. Isoapolloja näkyi parissa paikassa yhteensä kymmenkunta yksilöä, joiden elinkaari oli jo vääjäämättä loppusuoralla, niin risaisia ja heikkokuntoisia ne jo olivat. Orvokki- ja helmihopeatäpliä istahteli kuumalla hiekkatiellä auringonlämmössä. Parittomien vuosien metsänokiperhonen oli sekin liikkeellä papurikkojen kera. Tuoreet nokkosperhoset lepäilivät maakasojen rinteillä. Pienemmistä päiväperhosista värikkäiden sinisiipien, niittyperhosten ja pikkukultasiipien kanssa pyrähteli useita piippopaksupäitä, valkotäpläpaksupää ja juuri lentonsa aloittanut tummakirjosiipi. Siankärsämöillä hyöri mustankeltaisia kimalaiskuoriaisia ja heinäsirkkakonserttia säesti suurikokoinen vihreä lehtohepokatti.

Isoapollon lentokausi on kohta päättymässä. 

Keisarinviittakoiras ohdakkeen kukalla.

Keisarinviitan harvinainen tumma valesina-muoto.

Keisarinviittanaaras lähietäisyydeltä.

Tuore nokkosperhonen lepäilee maassa.

Piilossa oleva lehtohepokatti.



lauantai 6. heinäkuuta 2019

Keskikesän eloa

Tänään käytiin heti aamusta Jennin kanssa katsomassa tuulihaukan pesintää Halikossa. Pöntössä oli neljä terhakkaa poikasta. Tämä poikue taisi ollakin kesän viimeinen. Jatkoin itse Halikonlahdelle niin ikään pönttötarkastuksissa ja saldona oli 11 pikkuvarpusrengastusta, kesän toista poikuetta. Yhdessä oli vielä haudonta menossa. Useassa pesässä poikaset olivat jo lähes lentokykyisiä. Raaseporissa matalassa pensaassa kyhjötti kuusi lehtokertun poikasta, jotka eivät millään meinanneet mahtua enää pesäänsä. Bongausrintamalla on ollut hiljaisempaa. Turun puolessa ollutta siperiankurmitsaa ei tarvinnut lähteä bongaamaan kuten ei Vaasan punapäälepinkäistäkään ja ruskopääsirkkukin häipyi Salosta kesäkuun viimeisen päivän jälkeen. Tämän päivän isohaarahaukka teki pikaisen visiitin Halikonlahdelle ja niin ikään hävisi samantien löytäjä ainoana havainnoitsijana. Päiväperhosista yksittäisiä häiveperhosia näkee siellä täällä ja tuoreita nokkosperhosia pellon laiteilla. Saariston perhosrysien lajivalikoima on monipuolistunut juhannuksesta lähtien. Kiitäjiä, mittareita ja yökkösiä käy valolla ja nestettä tankkaamassa. Perhosbaarin aineksiin käy pullollinen hedelmäistä punaviiniä, loraus punaviinietikkaa ja höysteeksi fariinisokeria niin johan alkaa pihapiiriin ilmaantua siivekkäitä.  

Tuulihaukan poikanen kita ammollaan.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Ruskopääsirkku juhannuksen väriläiskä

Juhannusaaton juhlasuunnitelmat muuttuivat monen kohdalla kertaheitolla, kun Kaukisen Marko löysi Salon Halikonlahden puhdistamon multakasoilta Suomen kolmannen ruskopääsirkun. Onnittelut löytäjälle. Harva viitsii juhannushelteillä retkeillä kyseisessä maastossa. Itse olin sillä hetkellä Kemiönsaaren Högsårassa käymässä, pari tuntia piti antaa tasoitusta muille. Mitään kiirettä ei olisi kuitenkaan ollut, sillä lintu on viihtynyt alueella jo kolme päivää. Ruskopääsirkku on varsin korea lintu, ruskea ja keltainen korostuvat puvun väreissä. Lintu on mitä ilmeisemmin saapunut meille Kaakkois-Euroopasta lämpimien virtausten tuomana eikä niinkään häkkilintuna. Paikalla on käynyt satoja bongareita ympäri maata. Sirkku on myös lauleskellut, välillä kateissa jonkin aikaa, mutta kuitenkin ajoittain hyvin esillä. Rariteetteja kannattaa hakea nyt monenlaisista paikoista.


Ruskopääsirkku Salon Halikonlahdella. Kuva: Janne Riihimäki.