sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Tuulihaukan pöntöillä

Latojen seiniin ripustetuista pöntöistä alkaa kuulua kovaa kimitystä. Uusi tuulihaukkasukupolvi on ottanut uudet avopöntöt mielellään vastaan. Muutamia vuosikymmeniä sitten tuulihaukat asuttivat yleisesti varisten risupesät, mutta tämä alkaa olla pian historiaa. Tuulihaukat ovat tulleet Salon seudulle jäädäkseen, joskin monet vanhat reviirit ammottavat edelleen tyhjyyttään. Tuulihaukan poikaset alkavat varttua rengastusikäisiksi lähipäivinä ja -viikkoina. Suuntaamme Perniön maalaismaisemiin. Viiden-kuuden metrin korkeudessa pesye varttuu turvallisesti maailmalle. Vain hetken aikaa kuuluu tavanomaisesta poikkeavaa ääntä, kun alumiinitikkaat asetetaan ladon seinää vasten pöntön viereen. Naaras lähtee pöntöstä lentoon, mikä on varma merkki onnistuneesta pesinnästä. Kurkkaan pönttöön ja takaseinustalla seisoo rivissä neljä jalohaukkanuorukaista rengastettavaksi. Yksi muna oli jäänyt kuoriutumatta. Saaliiksi oli tuotu pikkulintuja, joista yksi oli tunnistettavissa keltasirkuksi. Toisessa pöntössä oli niin ikään neljä poikasta, joista yksi oli muita pienempi. Tässäkin pesässä yksi muna oli jäänyt kuoriutumatta. Poikaset olivat vielä liian pieniä.


Neljä tuulihaukan poikasta Perniössä.

Kuusi tuulihaukkanuorukaista Kuusjoella.

Illaksi ehdimme Kuusjoelle, missä tuulihaukka on pesinyt samaan pönttöön jo kahtena edellisenä vuotena. Tiedon mukaan pöntössä on nytkin harmaauntuvaisia poikasia. Kiikarointi peltotieltä pitää paikkaansa. Kävelemme nokkoskasvuston läpi pöntön alle ja asettelemme tikkaat ladon seinustalle. Ystävällinen ja avulias isäntäväki toteaa ilokseen pöntössä olevan puoli tusinaa tuulihaukan poikasta, varsin tasakokoisia ja riittävän isoja rengastusta varten. Näillä poikasilla ensimmäiset sulat olivat puhkeamassa tupestaan. Meluava nuorisojoukko tapitti mustilla silmillään pesälle tullutta tunkeilijaa, jota varten puolustauduttiin heittäytymällä selälleen ja potkimalla terävillä kynsillään. Emot lentelivät lähistöllä. Koiras jäi ladon katon harjalle tähystämään. Poistuimme pienen tovin jälkeen etäämmälle. Toinen emoista palasi heti pesälle takaisin. Odotamme mielenkiinnolla tulevina vuosina mahdollisia kontrolleja ja löytöjä. Toistaiseksi niitä ei ole tullut.