Koskikara ei kylmyyttä kaihda

Marraskuun viimeisiä leutoja päiviä viedään, sillä sääennusteen mukaan ensi viikolla eteläänkin saapuu lumisadealue. Se tietää monille muuttolinnuille ja harvinaisille viivyttelijöille joko lähtöä tai menehtymistä. Syksyksi etelän puroihin ja koskiin piipahtaneet koskikarat eivät ole kylmemmistä keleistä moksiskaan. Seurasin tänään iltapäivällä lähietäisyydeltä koskikaran puuhasteluja Perniön Latokartanonkoskella entisen myllyn raunioiden alapuolella. Siellä yksinäinen vesipappi pyrähteli liukkaalta koskikiveltä toiselle, niiaili, kumartui etukenoon ja pulahti matalaan vastavirtaan ravintoa etsimään. Herkkupaloja löytyi varsin usein ja hyvällä osumatarkkuudella. Takaisin samalle kivelle tultuaan kara nakkeli koteloista sisällön ulos ja nielaisi ahnaasti sen kurkusta alas. Koskikara liikehti aina valppaasti itseään keikuttaen ja reagoi erittäin herkästi kameran raksutukseen, siksi kunnollisten tilannekuvien saaminen linnusta vaatiikin suurta kärsivällisyyttä ja runsaasti aikaa. Jätimme koskikaran hämärtyvään iltapäivään kosken pauhuun ja jatkoimme matkaa. Perniön Skoilan pellolla lepäili viisi laulujoutsenta, kaksi vanhaa ja kolme nuorta yksilöä. Lähellä Jeturkastin pirunpeltoa tien varrella hakkuuaukion kelossa istuskeli 7 teertä.



Koskikara talvireviirillään Perniön Latokartanonkoskessa.



Vesipappi vuolaiden virtojen keskellä valmiina pulahtamaan.

Naakkojen suuret yöpymisparvet

Iltapäivällä hyvissä ajoin ennen hämärän tuloa alkavat ensimmäiset naakkaparvet suunnistaa kohti Salon kaupungin keskustaa. Säännöllisesti klo 15-16 välillä kirkhakkiset tulevat keskustan puihin suuriin koivuihin ja kerrostalojen antenneille vaihtamaan päivän kuulumisia tietyssä hierarkiassa. Valoisana aikana satapäiset naakkaparvet käyvät ruokailemassa useiden kilometrien päässä lähiseutujen laitumilla, nurmikoilla, puhdistamolla, jäteasemilla ja savipelloilla. Parven noustessa ilmaan hälytyksen saatuaan taivas tummenee naakoista, jotka kovaäänisesti ja kimakasti viestittävät toisille parven lentosuunnasta ja muodostelmasta. Silmäpareja on niin paljon, että petolinnulla ei useinkaan ole enää mahdollisuuksia naakkapaistiin.  Naakat rauhoittuvat ja valmistautuvat asettumaan yöpymispaikkaan. Salonjoen rantapuut kaupungin sydämessä, mm. torin edusta ja taksiasema ovat suosittuja yöllisiä lepopaikkoja, joista ne seuraavat yön elämää ja kulkijoita monenkaan tietämättä. Silloin tällöin tilapäisen häiriön vuoksi linnut voivat vaihtaa toiseen paikkaan. Öinen parvi peittää aavemaisesti koko taivaankannen mustine hahmoineen. Parhaimmillaan naakkoja on kerääntynyt useita tuhansia, 2000-3000 yksilön parvet ovat arkipäivää. Aamulla paljastuu monelle karu totuus. Kadut ja jalkakäytävät ovat täynnä lintujen valkoisia ulosteläjiä.




Naakkaparvet kokoontuvat kaupunkiin iltaruskon valossa.




Naakan menestyminen kaupungeissa ja taajamissa perustuu turvallisuuteen, hyviin pesäpaikkoihin, monipuolisiin ravintolähteisiin ja laajoihin matalaksi ajettuihin nurmi- ja golfkenttiin. Ihmisen seuralaisena naakka on menestyjä. Torilla naakka tekee läheistä tuttavuutta tonkiessaan kekseliäästi roskapönttöjä  ja herkutellessaan maahan heitetyillä pikaruokatähteillä varisten kera. Naakat voivat elää hyvinkin 10-15 vuotta. Osa naakoista muuttaa kauemmas Itämeren rantavaltioihin toisten tyytyessä kotimaan kamaraan. Erään naakan, jonka rengastin aikoinaan pöntöstä pesäpoikasena Kemiön kirkonkylässä, tapasin itse uudestaan vuosien päästä Turun Kupittaan puiston lintulammikoilta. Kaupunkilaisnaakat saavat seurakseen siten maalaistovereita. Kokemuksista on apua puolin ja toisin. Joskus naakka on liiankin luottavainen nykyajan menossa, sillä se on toisinaan jo laiska väistämään autoa huonoin seurauksin.  

Keskustan suuret koivut ovat suosittuja lepäilypaikkoja.

Etelän kaamosta Halikonlahdella

Marraskuun päivät ovat olleet todella pimeitä viime aikoina. Aurinkoa ei ole pahemmin näyttäytynyt, taivas on jatkuvasti pilvessä, sumu ja vesisade ovat synkistäneet tunnelmaa mustassa maaperässä. Valoisa aika vähenee muutoinkin talvipäivänseisaukseen asti. Hyvällä syyllä voikin puhua etelän kaamoksesta. Ulkosaaristossa tuuliset olosuhteet ovat olleet arkipäivää. Etelässä on kuitenkin ollut varsin lauhaa, lämpötila on pysynyt sitkeästi +5...+10 asteessa. Tuoreen tiedon mukaan Lappeenrannan satakieltä ei ole enää havaittu. Talvipinna lajista pitää siis haudata toistaiseksi. Mynämäen mustanmerenlokki sen sijaan oli tänäänkin paikalla, tosin mitään takeita sen jäämisestä joulukuulle ei vielä tässä vaiheessa ole. Ruotsin Öölannissa piipahtanut amerikanpääsky olisi ollut tervetullut lisä Suomen lintujen lajiluetteloon ja monen bongarin pinnatilastoon.

Peukaloinen viihtyy Halikonlahden puhdistamontien varressa.

Pitkästä aikaa tein retken Salon Halikonlahden altaille. Kaukisen Marko oli suorittanut jo aamureippailun. Peippolinnuista mainittakoot pidempään viihtyneet 40 tikliä, 30 hemppoa ja 9 peippoa. Västäräkkiä ei tänään löytynyt. Puhdistamontiellä koivun oksalla istuskeli kottarainen ja laskuojan putken suulla päivysti terhakas peukaloinen. Kakkosaltaalla uiskenteli 60 isokoskeloa ja kaksi uiveloa, jotka siirtyivät sinne kolmosaltaalta. Vanha merikotka lensi matalalla Salonjoen yllä kaupungin keskustan suuntaan. Lopuksi kuusi laulujoutsenta (2ad+4juv) laskeutui paikalliseksi kakkosaltaalle toitottaen. Syksyn aikana Halikonlahden altaiden yleisilme on uudistunut. Altaiden reunoja kiertävät varsin leveät sepelipäällysteiset luontopolut, joita pitkin pääsee patikoimaan uusille alueille. Työ on vielä pahasti kesken ja se näkyy maastossakin monin paikoin.

Leveät sepelipäällysteiset ja merkityt luontopolut kiertävät altaita.

Onnenhetkiä ja hylsyjä rariviikonloppuna

Marraskuun ensimmäinen viikonloppu tuplapyhineen oli vilkas linturariteettien suhteen. Vuodenpinnamiehillä on riittänyt sutinaa nunnataskusta Suomen pinnaan, ohotanlokkiin asti. Maamme ennätysmyöhäinen satakieli on käynyt Lappeenrannan Vainikkalassa erään talon piharuokinnalla jo pitkään. Tätä kirjoittaessani lintu näyttäytyi pirteänä ainakin vielä viime lauantaina 3.11. Linnulle vietiin lasti jauhomatoja ja isännälle lähes 5 kg kahvia, joten ei ainakaan näistä ole puutetta vähään aikaan. Ollessani Helsingissä kehä I:llä tuli lintutiedotukseen viesti mahdollisesta uudesta Suomen pinnasta, joka vahvistettiin pian superrariksi nimeltään ohotanlokki Larus schistisagus. Tämän vanhan linnun olivat löytäneet ansioituneet lokkiexpertit Rauste, Lindholm et Forsten. WP:n alueen neljäs havainto ja maallemme uusi laji sai monella päivän ohjelman muuttumaan kummasti. Häly tuli Espoon-Kirkkonummen Ämmässuon jäteasemalta, jossa viime aikoina ja vuosina on muutoinkin tehty hyviä lokkihavaintoja. Ohotanlokista tullee 468. Suomessa tavattu lintulaji.

Pelipaikalle alkoi kerääntyä autokuntia. Porukat rämpivät metsästä takaisin autoilleen, sillä sisäinen puskaradio oli ilmoittanut lokin löytyneen muualta. Ohotanlokki oli ehtinyt jo lähteä kaatopaikalta 7000 harmaalokin seasta ja suunnannut etelään päin kohti lähiseudun järviä. Lintu löytyikin Vitträskin selältä. Matkaa oli kuitenkin niin paljon ja kun viestikin tuli hieman myöhässä, lokki oli jälleen kadonnut, kuulemma ehkä paikalla ja josta ehkä lähti kaatopaikan herkuille. Vähän ajan päästä tuli vahvistus, että etsitty lintu on todellakin Ämmässuolla. Kauhalantien kapealla ja kuraisella tiellä oli tungosta. Eturintamassa kävellen portin ja jäteaseman välistä tuli yllätys yllätys informaatio, jonka mukaan hallinnassa ollut lintu oli kadoksissa. Pienten manailujen ja rauhallisten askelien jälkeen marssimme yhä Ämmässuota kohti. Kalliolta katsoimme areenalle ja alta minuutissa eräs kolmikosta huomasi tuntomerkkeihin sopivan linnun istuvan valopylvään päässä hyvin näytillä ja vieläpä vanha merilokki vertailukohteena. Siinähän se oli! Jäteaseman joukkue ei ihme ja kumma lintua ollut heti huomannut. Kaukoputkiin riitti väkeä ja kamerat raksuttivat, etäisyyttä oli noin 400m. Vallan makea elis. Kolmas kerta toden sanoi tämän vuorokauden puolella. Bongareita alkoi kertyä paikalle muutaman kymmenen hengen voimin, valtaosan ollessa vielä tulossa. Ohotanlokki istui valopylvään päässä lähes tunnin verran. Sieltä se oli lennähtänyt kipin kautta etelään ja takaisin järvelle, mistä muu porukka, nyt saapuneet ja edellisestä myöhästyneet ennättivät bongata lokin. Lintu jäi yöpymään Vitträskille muiden lokkien tapaan. Lintu näkyi vielä seuraavana aamuna lyhyesti, mutta vain aamuvirkuille.

Sunnuntaina kotopuolessa Halikon Vartsalan Jokiniemestä nuori herra Boijer oli löytänyt ja kuvannut pussitiaisen viiksitimalien joukosta. Nopea paikalle tulo ei tällä kertaa auttanut, sillä tintti oli häipynyt omille teilleen Purilanjoen rantaruovikossa. Viiksitimalien ääntä kuultiin ja useita pajusirkkuja nähtiin, mutta ei pussitiaista. Joen varrella oli paikallisena tosi luottavainen nuori lapinsirkku lohdutuksena. Jänkäkurpat olivat niin ikään lentäneet jonnekin kauemmas. Rareja löytyi päivälle lisää, mm. mongoliankirvinen Korsnäsissa ja mustakurkkurautiainen Jurmossa. Vaikka ajankohta säineen oli varsin tyypillinen, ovat nämä lajit hyvin harvinaisia vierailijoita meillä. Kaikista rariteeteista löytyy erinomaisia kuvia Tarsigerin kuvasivuilta. Onnittelut löytäjille, kiitokset kuvan ottajille ja ennen kaikkea tärkeästä ajanmukaisesta tiedottamisesta.  Alkuviikosta luvataan kovaa tuulta ja vesi-/lumisadetta, saapa nähdä, miten muukalaiset selviytyvät Suomen oloissa.

Taviokuurnien ja tilhien vaellusta

Kuluneen viikon aikana taviokuurnien ja tilhien vaellusmarssi etelärannikolle asti on ollut näkyvää. Pohjoisen puoleisilla tuulilla lintuja alkoi valua Lapista Perämeren pohjukkaan ja sieltä varsin nopeasti länsirannikkoa pitkin etelään. Taviokuurnat saavuttivat Lounais-Suomen ja Turun seudun viime viikonloppuna, hätäisimmät nähtiin Utössä sunnuntaina 21.10. Tilhet saapuivat sen sijaan etelärannikolle jo syyskuun lopulla. Muutamassa päivässä linnut ovat edenneet satoja kilometrejä etelämmäs. Pihlajanmarjat ovat huvenneet monin paikoin olemattomiin. Niinpä marjalinnut jatkavat matkaansa edelleen vaelluksen innoittamina. Parvien koot voivat vaihdella suuresti. Taviokuurnia näkee yleensä 1-10 linnun porukoissa. Länsirannikon parhaimmat kuurnasummat ovat olleet 300-600 yksilöä päivässä. Taviokuurnat ruokailevat rauhallisesti ja usein näkymättömästi pihlajissa. Niiden kaunis melodinen laulu ja korkea vihellys herättää kuitenkin huomiota. Levottomasti paikasta toiseen siirtyvät tilhet sirisevät suurina parvina asutuskeskuksissa ja ulkosaaristossa. Määrät ovat aivan eri luokkaa kuin taviokuurnilla. Suurimmat Tiirasta poimitut tilhiparvet ovat vaihdelleet 3000-5000 yksilön välillä. Räkättirastaita sekoittuu parviin samoille apajille. Mustamarja-aronian ja katajan marjat kelpaavat myös korvikkeeksi.

Taviokuurnia on näkynyt viime päivinä Utössä.

Tilhet ihmettelevät pihlajanmarjojen vähyyttä.

Loppusyksyn luonnonnäytelmää

Sadetta on viime aikoina riittänyt päivän puheen aiheeksi asti. Illat pimenevät entistä varhemmin. Talviaikaan siirtokin tapahtuu seuraavana sunnuntaina. Yölämpötilat ovat pysytelleet sateiden ansiosta sitkeästi nollan yläpuolella Salon seudulla. Lehtipuut ovat tulleet varsin alastomiksi. Ruskan keltaisia värejä hehkuu joissakin puissa ja pensaissa. Vetisessä metsämaastossa suppilovahveroita on putkahtanut maan pinnalle hyvin runsaasti.  Marjalinnuista etenkin tilhet ja rastaat ovat kansoittaneet pihlajanmarja-apajat. Ensimmäiset pohjoisen taviokuurnat ovat ilmestyneet myös etelärannikolle. Siemensyöjistä pikkuvarpuset, peipot, järri- ja viherpeipot etsiytyvät mielellään lintulautojen ääreen auringonkukansiemeniä napostelemaan. Koreat tiklit visertelevät ja röpöstelevät lähes parin metrin korkuisten takiaisten latvuksissa. Ruskeat takiaispallot ovat kuin liimapaperia, ne tarttuvat todella helposti vaatteisiin. Varpushaukat kyttäävät ruokailevia peippolintuparvia ja voivat usein onnistuakin siinä. Tiheä kanukka- tai ruusupensas antaa hyvän suojan.



Tiklejä ruokailemassa takiaisilla.

Pikkurarien aikaa Utössä

Torstai 11.10.
Mantereella alkoivat kylmemmät yöt. Se tietää sitä, että pohjoisen linnut alkavat pikku hiljaa vetäytyä etelään leudoille rannikoille. Heikko luoteistuuli, lämpötila +9 astetta ja melkein pilvinen sää vauhdittivat Utön 220.retkelle. Iltapäivän kierroksella klo 15.45-18.45 pääsin vielä mukavasti osalliseksi saaren pikkuharvinaisuuksien ja myöhästelijöiden perään kuten Eivorille samaan aikaan saapunut Vienosen Arikin. Hessu ja Tarppi sekä lohjalaiset lintuharrastajat täydensivät saaren miehitystä. Lepikon polulla tuli vastaan jo aamulla löytynyt kirjosieppo sekä pyrstötiaisparvi. Nuori koirasvarpunen ruokaili edelleen koulun pihassa pikkuvarpusten seurassa. Lepikossa hääri aivan lähietäisyydellä itäinen pieni vihreä hippiäisuunilintu. Itäniityn polulta sai ihailla kahta isokirvistä, jotka äännellen ja räpytellen laskeutuivat korkeaan kuivaan heinikkoon. Punavarpusta ei enää löytynyt. Kolme kangaskiurua, kivitasku ja piekana olivat paikallisina Kesnäsissa. Tenovuon Jorma oli nähnyt pari neitoperhostakin ja itse huomasin Pyryn kanssa kiven päällä minirantakäärmeen.



Utön majakka ja luotsiasema lokakuun maisemassa.

Punarinnat muuttavat meiltä lounaaseen.

Korvameduusoja on yhä runsaasti rantavesissä.

Perjantantai 12.10.
Yöllä ja aamulla tuli vähän sadekuuroja. Illemmaksi sää poutaantui ja muuttui aurinkoisemmaksi. Tuuli kääntyi luoteesta itäkoilliseen ollen kuitenkin melko heikkoa. Aamulla lännessä näkyi pitkään sateenkaaren puolikas. Jokohan toisessa päässä saarta näkyisi parempia rareja? Päivä valkeni klo 7.40 ja havainnointia jatkettiin siitä 12h eteenpäin. Lajeja riitti tällekin päivälle ihan kiitettävästi, vaikka huippuhavainnot jäivätkin väliin. Sateenkaaren ennustus tiesi Kimille onnenpotkua, sillä ainoa helppo lajipuute, hiiripöllö, siunaantui kuin tyhjästä illalla saareen. Pöllö sai saalista ja jäi syömään sitä männyn oksalle, josta se lehahti keikkumaan pihlajan latvaan ja keloon kauemmaksi itäniitylle. Porukat räiskivät lähikuvia pöllön alapuolelta. Pöllöt eivät jääneet tähän, kun huomasin Ormskärillä klo 19 maissa kaksi huuhkajaa vakiopaikoillaan.

Sateenkaari tuotti onnea, kun hiiripöllö ilmestyi illaksi saareen.

Isolepinkäiset väijyvät hippiäisiä. Jatkuva vahtiminen haukotuttaa.

Puukiipijä on pysähtynyt hotellin sisäpihan pihlajan rungolle.

Aamulla Patterinmäen mastossa kökötti pitkään nuori muuttohaukka. Saaressa kikkaili käpytikka ja piipitteli pikkutikka, vm. on ollut isokirvisten ohella varsin usein tänä syksynä. Itäniityllä lymyili nytkin yksi isokirvinen ja sen liepeillä katajikossa nuori pikkulepinkäinen. Ennen aamuyhdeksää Saunalahden pohjukan pihlajasta lähti lentoon yllättäen sepelrastas, komea koiras, joka pelästyneenä äänekkäästi lennähti tolpan suuntaan. Sittemmin lintuja havaittiin olevan kaksikin eri yksilöä. Utössä sepelrastaat ovat vakiokamaa, joskin syksymmällä selvästi harvinaisempia kuin keväällä. Aamun satoa korjattiin lisäksi pikkusieposta, joka prutisi koulun portilla. Varislintumuutto, etenkin naakkojen liikehdintä oli näkyvää, Hessu jaksoi tapittaa luotsiasemalla lukuja tuttuun tyyliinsä. Tilhiparvia kiertelee päivittäin saaren yllä. Pihlajanmarjoja riittää vielä hyvin pohjoisen töyhtöpäille. Puukiipijät liikkuvat paraikaa aktiivisesti milloin puiden runkoja ja rakennusten seiniä pitkin. Pyrstötiaisia sai ihailla tänään enemmänkin, kun Saunalahden ja Kesnäsin rannoilla hyöri 28 yksilön pyrstötiaisparvi. Parvesta irtaantui osa muualle. Pyryn kanssa huomattiin koulun rannassa mustapääkerttu (n-puk). Havaintopäivien tarkemmat tiedot löytyvät Tiirasta ja rarikuvia Tenovuon Jorman blogista. Perjantain ja lauantain välinen yö oli kylmä ulkosaaristossakin. Mantereellakin pitää toisinaan pistäytyä.     

Aavikkokultarintabongaus Söderskärillä

Keskiviikkoaamun valjettua Porvoon Söderskärin majakkasaarelta Lintutiedotukseen viestitettiin harvinaisesta kultarintalajista, joka päivän mittaan vahvistui yhä enemmän aavikkokultarinnaksi. Nopeimmat bongarit ehtivät saareen jo ensimmäisten lähituntien aikana. Lintu todettiin tuntomerkeiltään sekä käyttäytymiseltään sopivan varsin hyvin aavikkokultarintaan (Iduna rama), joka oli vasta Suomen 2. havainto. Ekasta havainnosta ehtikin kulua jo 15 vuotta. Gamlingarna kuittasi lajin Signilskäriltä pikkukultarintana, mistä aavikkokultarinta erotettiin myöhemmin omaksi lajikseen RK:n päätöksellä v. 2005. Tämä Gussen eli Gustaf Nordenswanin löytämä lintu oli varsin bongausystävällinen kaikille tulijoille. Se viihtyi Söderskärillä majakan viereisellä kalliosaarella muutaman katajan ja pihlajan suojissa ahkerasti ruokaillen ja välillä avoimesti näyttäytyen hippiäisten seurassa. Huomiota kiinnitti varsin pitkä nokka, tasavärinen harmahtava selkäpuoli ja kermanvalkoinen alapuoli, lyhyt käsisiiven ulottuma, harmaat koivet sekä pyrstön nykiminen vaakatasosta ylöspäin, mitkä puolsivat aavikkokultarintaa.

Aavikkokultarinta pysähtyi Porvoon Söderskärin majakkasaarelle.

Bongaukseen lähdettiin juhlallisesti J.L.Runeberg -laivalla Porvoon Emäsalon kärjestä. Matka taittui pienessä aallokossa ja pilvisessä taivaassa alle 1 1/2 tunnissa. Järjestelyt toimivat erinomaisesti Ripan komennossa. Tässä isommassa ryhmässä oli 65 onnellista bongaria, jotka lähtivät tyytyväisinä kotimatkalleen elis plakkarissa. Vastoin illan ennakkoarvailuja lintu oli hyvin paikalla seuraavanakin päivänä toisille venebongareille. Ainakin 150 bongaria on jo nähnyt raman, joidenkin juhliessa 400.lajiaan. Todettakoon, että Norjassa on nähty viikon sisällä sekä aavikko- että vaaleakultarinta. Aavikkokultarinnan lähimmät lähtöalueet ovat Lähi-Idässä ja Etelä-Venäjällä, joten kaukaa lintu on tänne lentänyt matalapaineiden mukana. Linnusta on hyviä kuvia Tarsigerin sivustoilla osoitteessa www.tarsiger.com. Ohessa otoksia saaresta ja bongaustunnelmasta.

65 lintubongaria rantautumassa m/s J.L.Runeberg -laivasta.

 

Värikästä syysmaisemaa

Syyskuun lopulla ruska on parhaimmillaan eteläisessä Suomessa. Metsävaahteroiden keltaisen- ja oranssinväriset lehdet somistavat kauniisti maisemaa. Puiden tyville nurmikon pintaan on pudonnut jo kasoittain värikkäitä vaahteran lehtiä. Samoin kullankeltaiset koivunlehdet kuultavat kirkkaasti metsien ja teiden varsilla. Koskemattomat tummanpunaiset pihlajanmarjat odottavat yhä marjalintuja. Oksat suorastaan notkuvat marjatertuista. Aika pian pitäisi ensimmäisten tilhiparvien saapua tänne etelään. Verenpunaiset villiviinit värittävät kaupungissa rakennusten seinustoja ja pensasaitoja.

Värikkäät vaahterat peilautuvat Urjalan Nuutajärvellä.

Tummanpunaiset pihlajanmarjat odottavat syöjiä Akaan Toijalassa.

Hanhimässäilyä ja harjalintu Utössä

Tiistai 25.9.
Edellispäivän aamuna oli tullut tieto harjalinnusta Utössä. Edellisestä havainnosta olikin ehtinyt kulua jo yli 4 vuotta ja silloinkin keväällä. Niinpä 219.kerta Utön vesille Eivorilla oli taas edessä. Sää oli +10 astetta, pilvinen ja tuuli idästä 6-8 m/s. Saavuin perille saareen klo 12.50. Matkassani oli neljä itse poimittua karpaloämpäriä, jotka kelpasivat hotellille. Utöläiset saavat herkutella niillä jossakin vaiheessa. Hanhia oli tänään mennyt kuulema runsaasti, noin 16 000 hanhen potista pääsin illalla klo 17-18 nauttimaan vielä useista valkoposkihanhiparvista, joissa oli tavallisesti 100-400 yks./parvi. Koko päivän enimmäkseen Kesnäsin hiekkatiellä viihtynyt harjalintu suostui lopulta näyttäytymään jatkuvista häiriötekijöistä huolimatta. Tarkemmat lintuhavainnot löytyvät Tenovuon Jorman blogista niin tästä kuin seuraavinakin päivinä. Nuolihaukka istui talon antennilla harvinaisen lähellä kuvausetäisyydellä. Muutaman tunnin aikana pisti silmään hippiäisten runsaus saaressa. Niitä pörräili kaikkialla. Lintuja löytyi niin rakennuksista kuin lasia päin lentäneinäkin.

Harjalintu Kesnäsin kärjessä hiekkatiellä bongattuna.

Hippiäinen haukkoo henkeään törmättyään hotellin lasioveen.

Nuolihaukka tähystää talon antennilla.

Keskiviikko 26.9.
Sää oli jokseenkin eilisen kaltainen, edelleen jatkui navakka idän ja kaakon puoleinen tuuli, joka painoi hanhia jatkuvana massana heti aamuhämäristä iltapäivään asti kohti lounasta Utön kautta. Päivän aikana tehtiinkin uusi hanhimuuttoennätys, lähes 27 000 hanhea, joista määrittämättömiä hanhia noin 15 000, valkoposkia yli 10 000, sepelhanhia 460 ja tundrahanhia noin 100 muuttavaa. Käsittämättömän hieno fiilis koko päivän. Jorma toimi ansiokkaasti kirjurina lähes uupumukseen asti muiden huutaessa lukuja. Myös Anaksia muutti mukavasti, lähinnä haapanoita kirjattiin yli 2600m. Paremmista mainittakoon kolmet muuttohaukat ja pikkutikat, myöhäinen tervapääsky, kyläraiteilla edelleen viihtynyt harjalintu, nokkavarpunen ja sykähdyttävän taivaan pimennyksen aiheuttanut 1500 yksilön yhtenäinen ja massiivinen sepelkyyhkyparvi, joka matkasi matalalla Lillharunin suuntaan. Hyönteissyöjiä oli saaressa paljon, puukiipijöitä ym. oli ilmestynyt saareen selvästi lisää.

Auringon valon pilkahdusta Utössä klo 7 aikoihin.

Taivas synkkeni hetkeksi 1500 yksilön sepelkyyhkyparvesta.

Komea purjealus, Georg Stage, lipuu Utön vesillä pohjoiseen.

Torstai 27.9.
Tänään oli hetkittäin varsin lämmin päivä. Auringon hiukan pilkahtaessa sudenkorennot lähtivät liikkeelle, samoin pieniä, tämän kesän rantakäärmeitä luikki pakoon hiekkateillä. Tuuli oli kääntynyt etelään ja illaksi lounaaseen vesisateen kera. Hanhimuutto loppui melkein kuin seinään. Pääosassa olivat tundrahanhet, joita kuitattiin noin 1100m, valkoposkia enää alle 400 ja sepelhanhia vain 3yks.Itäniityllä saalisteli hämäriin saakka nuoria sinisuohaukkoja, jotka onnistuivat löytämään myyräpaistin korkeasta heinikosta. Varpushaukka yritti iskeä hautausmaan polulta tiltaltin, joka nipin napin vältti haukan kynnet. Suopöllö oli tullut saareen ja maininnan arvoisena myös syksyn eka talitiainen kuuluisassa raripuskassa. Harjalintu nokki hiekkateillä neljättä päivää lepatellen välillä kylilläkin. Isokirvinen oli käväissyt varhain aamulla hotellin maisemissa hävittyään pian länteen. Hippiäisiä arvioitiin olevan noin 300 ja laulurastaita noin 400 yksilöä. Pikkulintulajistosta kerrottakoon vielä herne- ja lehtokerttu, pikkuvarpunen, sinirinta, kolme pensastaskua, 22 puukiipijää ym. Lapinharakka kierteli eri puolella saarta kuten eilenkin. Pitkän ajan miehittäjät jäivät saareen. Itse oli lähdettävä mantereelle perjantaiaamuna. Saman pituisen jakson suorittivat myös Jurmoon mennyt Kanta-Hämeen vakiotrio Lauri Kokkala, Reijo Kosonen ja Heikki Seppälä.