sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Loppusyksyn luonnonnäytelmää

Sadetta on viime aikoina riittänyt päivän puheen aiheeksi asti. Illat pimenevät entistä varhemmin. Talviaikaan siirtokin tapahtuu seuraavana sunnuntaina. Yölämpötilat ovat pysytelleet sateiden ansiosta sitkeästi nollan yläpuolella Salon seudulla. Lehtipuut ovat tulleet varsin alastomiksi. Ruskan keltaisia värejä hehkuu joissakin puissa ja pensaissa. Vetisessä metsämaastossa suppilovahveroita on putkahtanut maan pinnalle hyvin runsaasti.  Marjalinnuista etenkin tilhet ja rastaat ovat kansoittaneet pihlajanmarja-apajat. Ensimmäiset pohjoisen taviokuurnat ovat ilmestyneet myös etelärannikolle. Siemensyöjistä pikkuvarpuset, peipot, järri- ja viherpeipot etsiytyvät mielellään lintulautojen ääreen auringonkukansiemeniä napostelemaan. Koreat tiklit visertelevät ja röpöstelevät lähes parin metrin korkuisten takiaisten latvuksissa. Ruskeat takiaispallot ovat kuin liimapaperia, ne tarttuvat todella helposti vaatteisiin. Varpushaukat kyttäävät ruokailevia peippolintuparvia ja voivat usein onnistuakin siinä. Tiheä kanukka- tai ruusupensas antaa hyvän suojan.


Tiklejä ruokailemassa takiaisilla.