Tummahäränsilmän paratiisissa

Tummahäränsilmä on keskikesän tumma heinäperhonen, joka viihtyy avoimilla kedoilla, kuivilla kukkaniityillä ja laidunmailla. Vaikka nykylevinneisyys kattaa koko etelärannikon Ahvenanmaalta Kaakkois-Suomeen asti, on painopiste selvästi lounaassa. Kemiönsaaren Hiittisissä lajilla lienee maamme vahvin paikallinen kanta vanhassa kulttuuriympäristössä, jossa lehmät vielä laiduntavat. Perhoset lentävät lähellä maanpintaa niitetyllä kaistaleellakin joskin kaikkein eniten yksilöitä tapaa runsaskukkaisissa ja korkeampaa heinää kasvavissa niittylohkoissa. Siankärsämö on kukka, jolle tummahäränsilmät mielellään istahtavat. Levottomat perhoset kisailevat toistensa kanssa varsin paahteisessa ympäristössä. Seuranaan niillä on vain joitakin tesmaperhosia, hopea- ja punatäpliä sekä niittyperhosia. Runsaasta vuosittaisesta kannasta huolimatta keräily kannattaa jättää väliin. Arvokkaassa kirkko- ja kylämiljöössä perhoset ovat saaneet olla rauhassa kiitos syrjäisen sijainnin. Toisessa päässä saarta, Rosalan kylässä, tummahäränsilmää on vain nimeksi. Niittyjä sieltäkin löytyy, mutta perhoset ovat kadonneet asutuksen ja muun toiminnan vuoksi aikoinaan. Kylätien varsia koristavat kapeat ja punaiset kangasajuruohomatot. Tuoksu ja väri houkuttelevat paikalle muitakin hyönteisiä kuten nokkosperhosia. 

Siankärsämö tuntuu olevan tummahäränsilmän suosikkikasvi.

Tummahäränsilmän silmätäplä näkyy hyvin lepoasennossa.

Purhamäenkosken rantaniityillä

Heinäkuun sää näyttää vihdoinkin kesäisen lämpimältä. Kohtalainen lounaistuuli vilvoittaa ilmaa ja kuivattaa maastoa sadekuurojen jälkeen. Joen rantaniityillä miehen korkuinen heinikko on vielä märkä. Aurinko paistaa täydeltä terältä. Halikon Purhamäenkosken luontopolku on niitetty kävelykelpoiseksi. Rohtovirmajuuret heiluvat pienessä tuulen vireessä. Kalliorinteessä kukkivat mäkitervakot, sikoangervot, keltamaksaruohot ja päivänkakkarat. Alempana varjoisassa niittykaistaleessa valtalajina on lilanvärinen metsäkurjenpolvi. Aivan veden rajassa pyrähtää parvi metallin- ja vihreänsinisiä immenkorentoja, jotka palaavat pian istumaan samalle sarakasville. Värit hohtavat kauniisti auringon valossa. Kosken pienessä virtauksessa ulpukkakasvustot liikkuvat edestakaisin. Tiaispoikue etsii ruokaansa rehevästä leppäpensaikosta. Eräästä tiaispöntöstä löytyi yllättäen kuollut metsämyyrä. Lehto- ja mustapääkerttu laulavat reviireillään. Pensastaskulla ja ruokokerttusella on niin ikään poikue maastossa. Västäräkki pyydystelee hyönteisiä mäkisen hiekkatien alaosasta, kun taas haarapääsky lentelee sillan ympäristössä ja istahtaa hetkeksi kyltin päälle. Lehmät tulevat aivan rantaviivaan saakka, kunnes suuntaavat ylemmäs laidunrinteeseen. 

Immenkorento paistattelee päivää kosken rannalla.

Keltamaksaruoho kukkii värikkäänä mattona kalliorinteessä.

Halikon Purhamäenkosken kapeaa rantaniittyä.

Ulpukan kukka ja lehdet liikkuvat virtaavassa vedessä.

Käenpiian ja tuulihaukan pöntöillä

Eilinen perjantaipäivä vietettiin maastossa pönttöhommissa työpäivän venähdettyä jopa 14-tuntiseksi. Tarkistuksen kohteina olivat tuulihaukan avopöntöt latojen päätyseinissä. Matka alkoi aamulla Halikosta, jossa oli kahdet poikueet (4+5 poikasta) vierekkäin alle puolen kilometrin etäisyydellä. Terhakkaat poikaset olivat kaikki hyväkuntoisia. Marttilassa yhdessä pöntössä oli jo liki lentopoikaset, kun taas toisessa oli vasta viikon vanhat valkoiset untuvikot. Hajontaa on tänä vuonna ollut paljon. Koskella oli vain yksi tiedossa oleva pesintä, jossa rengastettavaksi oli tarjolla kolme poikasta. Kuusjoella oli niin ikään pieniä untuvikkoja, joista yksi pieni jäi vielä odottelemaan kihlausta. Muista poiketen eräs tuulihaukkapari oli pesinyt toistamiseen korkean kuusiaidan latvaan, jossa isokokoiset poikaset pälyilivät ympäristöönsä. Tämän pesän jätin suosiolla väliin. Pienen lepotauon jälkeen suuntasin Perniöön. Sielä oli ainakin kaksi pesivää paria. Kauimmaisessa pöntössä nyhjötti kolme poikasta, joille emot toivat heti saalista paikalta lähdettyämme. Radan lähellä olevassa pesälaatikossa oli isoja poikasia, joiden tarkka lukumäärä ei selvinnyt. Alustavasti näyttää siltä, että viime vuoteen verrattuna rengastusikäisiä poikasia on nyt puolet vähemmän, syynä kylmiä ja sateisia sääjaksoja peräjälkeen ja ennen kaikkea huono myyrävuosi. 

Viisi tuulihaukan poikasta pesälaatikossaan Halikossa.

Illalla sain Salon Kuusjoelta soiton. Isäntä kertoi eräässä metsänaukion pöntössä olevan sihinää ja suhinaa. Käenpiika oli pitkään kuikutellut pihapiirissä ja oli kaiketikin toisen kerran pesinyt samaan paikkaan. Sisällä olikin kahdeksan aikuisen näköistä käenpiian poikasta, joista osa oli jo täysin lentokykyisiä. Lajille ominainen pään kääntäminen, niskan pyörittely ja venyttely ovat todella hassunkurisen näköistä. Poikasia voi parhaimmassa tapauksessa olla tusinan verran. Poikasia ruokitaan erityisesti muurahaisilla ja niiden munilla. Poikue pyörii pesimäympäristössään varsin salamyhkäisesti piilotellen, ainoastaan ruokaa kerjäävä ääni paljastaa toisinaan poikasten olemassa olon paikalla.  Käenpiian rengastusmäärät koko Suomessa ovat olleet 300-500 yksilön luokkaa vuosittain. Löydöt ovat olleet harvassa ja tiedossa oleva ikäennätys vuoteen 2011 mennessä on kuusi vuotta. Itse olen rengastanut tähän mennessä noin 60 poikasta ilman löytöä ja kontrollia 30 vuoden aikana. 

Käenpiika osaa kummallisesti pyöritellä ja venytellä itseään.

Kuolleita linnunpoikasia pöntöissä

Juhannusviikon usean päivän kestäneet poikkeuksellisen kylmät ja sateiset päivät ajoivat linnut ahdinkoon. Aamu- ja keskipäivän lämpötilat kohosivat vain +6...+9 asteeseen. Hyönteissyöjälinnut eivät löytäneet tarpeeksi ravintoa pöntöissä oleville poikasilleen. Kaikkein pahiten luonnon armoton kohtalo osui kirjosieppoihin, joilla kuoli paljon suurikokoisiakin poikasia pönttöihin. Eri puolella Salon seutua ja Kemiönsaarta kirjosieppojen poikasista tuhoutui jopa 50-100 % omissa pöntöissäni. Joistakin pöntöistä löytyi kuolleiden poikasten viereltä myös toinen emolintu menehtyneenä. Pönttöjä avatessa kirjosieppojen poikaset kerjäsivät äänekkäästi ruokaa seisaaltaan. Niin kova oli nälänhätä. Rankat ukkoskuurot huuhtoivat monet harmaasiepon pesät mennessään. Muilla lajeilla poikueet jäivät myös pienemmiksi. Myös myöhemmin pesineillä tiaisilla meni huonosti. Valtaosa sini- ja talitiaisista ehti saada kuitenkin poikueensa lentokykyisiksi ennen kylmää jaksoa. Osa jäi odottelemaan pesästä lähtöä kohtalokkain seurauksin. Sääolosuhteista johtuen jätin lokkiluodolla käynnin kokonaan väliin. Kaiken lisäksi kohdalle sattui vielä huono myyrävuosikin. Tuulihaukan kannan nousu pysähtyi ja onnistuneita lehtopöllön pesintöjä oli vain kolme kappaletta edellisvuottakin heikommin.

Tiaiset selvisivät sieppoja paremmin kylmyydestä. Kuvassa sinitiainen.

Retkeilyä Itä-Suomessa ja valtakunnanrajan lähellä

Kesäkuun puoliväli alkoi lähestyä ja oli aika pistäytyä retkelle tällä kertaa Kaakkois-Suomen kautta Parikkalan Siikalahdelle, Savonlinnaan ja sieltä takaisin Rautjärven ja Lappeenrannan pikkuteiltä rajavyöhykettä sivuten etelään. Sää oli vaihteleva, enimmäkseen kuitenkin aurinkoisia poutapäiviä. Ensimmäinen yö vietettiin Virolahdella tutuissa maisemissa Vaalimaan Campingin alueella, mökit ovat huokean hintaisia 30-50 €/vrk ja varustukseltaan riittäviä tilapäiseen yhden yön majoitukseen. Siellä kuultiin pari käkeä, ruisrääkkä ja etäällä laulava satakieli. Samalla tuli koettua valorysäpyydys. Pienet koruyökköset ovat tavanomaisia Virolahdella, mutta sangen harvinaisia Lounais-Suomessa.  

Olavinlinna on Savonlinnan ylpeys.

Toinen päivä oli pilvinen, tuulinen ja kolea. Päivän anniksi jäi seuraavan päivän valmistelu ja kulttuurikohteet. Parikkalan Melkoniemen mutkittelevan järvireitin jälkeen tutustuimme Punkaharjun harjutien ja Puruveden hienoihin maisemiin sekä Savonlinnan Olavinlinnaan, jossa vieraili paljon venäläisturisteja. Olavinlinna on Euroopan pohjoisin keskiaikainen kivilinna, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1475 ruotsalaisten johdolla. Punkaharjun Lusto (metsämuseo) veti puoleensa kotimaan matkailijoita. Arboretumissa kannattaa kävellä, jos vain aikaa riittää. Majoituimme rauhalliseen paikkaan Gasthaus Punkaharjulle, josta oli varsin kohtuullinen etäisyys Siikalahden lintujärvelle. Lisäksi Parikkalan majoituspaikat olivat aivan täynnä viikonlopusta johtuen, vaikka varsinainen lomasesonki ei ollutkaan vielä. 

Parikkalan Siikalahti kylmänä kesäaamuna.

Kolmas päivä oli retken monipuolisin ja paras päivä. Yö oli ollut koko kesän kylmin, ylempänä oli ollut paikoin hallaa ja aamuvarhaisella Parikkalan Siikalahdella lämpötila oli vain +2 astetta. Linnut jaksoivat kuitenkin laulaa, joskin kylmyys haittasi lauleskelijoiden intoa ja lukumäärää. Aamuneljän ja puoliviiden välissä rastaskerttunen lauloi aktiivisesti patotiellä, luhtahuitteja kuultiin vain yksi ja kaulushaikara puhalteli harvakseltaan joskin kuuluvasti. Aamun kohokohta oli parkkipaikalla todella komeasti vihellellyt kuhankeittäjä, joka katosi lehtipuiden latvustoihin ja vaimeni kokonaan, syynä kameramiehen ilmaantuminen paikalle ja atrapin häiritsevä käyttö, valitettavasti. Kuhankeittäjän kuuleminen oli yksi retken tavoitteista. Lähdimme takaisin majoituspaikkaan aamiaiselle.

Pihlajaperhoset parveilevat maassa kostean ojan pohjassa.

Aamupäivä kului Parikkalan Melkoniemen ympäristössä, jossa näimme pari pihlajaperhosta. Tienvarsilla kukki mäkitervakkoja, huopakeltanoita, koiranputkia ja metsäkurjenpolvia. Perhosmäärään ja matkailuesitteen ylistyksiin nähden paikka oli pienoinen pettymys. Suuntasimme aivan itärajalle lähelle rajavyöhykettä ja kiertelimme Rautjärven hiekkateitä ristiin rastiin. Simpeleeltä itään tapasimme tiellä taapertavan metsäviklon poikasen, jonka sain kiinni rengastettavaksi. Lajista tuli uusi rengastuspinna! Auringon porottaessa varsin lämpimästi ja tuulen ollessa heikko suurikokoisia valkoisia pihlajaperhosia lenteli kymmenittäin ympärillämme. Eräässä matalassa ojassa pihlajaperhoset kokoontuivat parveilemaan silmäniloksi. Tällä lajilla on harvinainen sosiaalinen joukkokäyttäytyminen. Pelottomat perhoset asettuivat vieri viereen imemään kosteutta. Sama ilmiö toistui muuallakin pienemmässä mittakaavassa. 

Rautjärven Miettilässä on idyllinen perennatila.

Iltapäivällä vähän puolivahingossa vierailimme Rautjärven Miettilässä eräässä puutarha-aitassa, jossa kukoisti erilaisia perennoja. Vanhaa 1800-luvulta peräisin olevaa tilaa oli kunnostettu kolmattakymmentä vuotta nykyiseen kukkaloistoonsa. Paikka on todella katsominen arvoinen. Illan aikana kiertelin vielä mäkitervakkopientareita ja löysinkin yhden harvinaisen ruusuruohokiitäjän. Se muistuttaa kovasti kimalaista, mutta pörrää nopeasti paikasta toiseen kuin kolibri. Olipa elämys. Aika eteni ja majoituimme Imatralle Vuoksen rantaan. Jos raha ei ole esteenä, niin sille saa varmasti vastinetta majoittuessaan Imatran Valtionhotelliin, joka sijaitsee hienossa puistomaisemassa Imatrankosken rannalla. Itse rakennuskin on jyhkeä ja linnamainen muista hotelleista poikkeava.

Rauhoitettu kirjoverkkoperhonen on värikäs päiväperhonen.

Neljännen ja viimeisen päivän retkisää oli vaihteleva, mutta klo 10 asti kuitenkin aurinkoinen ja lämmin. Köröttelimme rajan pinnassa Lappeenrannan maalaismaisemissa. Käkiä kukkui miltei kaikkialla, pihlajaperhosia näkyi edellispäivää vähemmän. Erään harakankelloniityn yllä lenteli arvokkaan ylväästi ritariperhonen, joka sai matkata eteenpäin etelän suuntaan. Teimme lyhyitä pysähdyksiä sopivin välein hyvän kukkaniityn kohdalla. Mäen notkossa lämpimässä metsänaukiossa lenteli noin kymmenkunta rauhoitettua kirjoverkkoperhosta, jotka lepäilivät vadelmapensaiden latvoissa paikallaan pitkän aikaa. Yksi karttaperhonen oli eksynyt myös joukkoon. Päiväksi ukkoskuurot alkoivat lisääntyä ja luontoretkeilylle sai laittaa pisteen. Vanhan tavan mukaan piipahdimme Ylämaan jalokivikylässä, jossa pidetään jalokivimessut 27.-29.6. Sateenkaaren väreissä hohtava spektroliitti (kaupallinen nimi) on upean värinen ja edustava kellotauluissa, joiden hinnat vaihtelivat 70-100 € koosta riippuen. 

Juhannusruusu kukkii nykyään jo ennen juhannusta.

Kesän alkua Utössä

Ulkosaaristossa on huomattavasti viileämpää kuin mantereella. Siitä huolimatta kesä edistyy sielläkin nopeaa vauhtia. Maisema on todella rehevää kiitos sateiden. Näkyvyys merelle öisin ja aamuisin on usein huono, vasta päiväksi tuulen yltyessä ja auringon paistaessa majakan yksityiskohdat alkavat hahmottua. Lintujen muutto on jo loppusuoralla. Täällä näkyvä vähäinen arktika on jo hiljentynyt. Kesälaulajat, kahlaajien paluumuuttajat ja viimeiset myöhästelijät kohtaavat toisensa saaressa. Koulun pihalla on pitkään viihtynyt parivaljakko, turkin- ja turturikyyhky, jotka nokkivat viljanjyviä hiekkamaasta. Kottaraispoikueet lentelevät levottomina ympäri saarta, joissakin pöntöissä on vielä poikasia pesässä. Rengastusten yhteissummaksi tuli 80 pesäpoikasta. Haahkojen poikasia ei liiemmälti enää näe harmaa- ja merilokkien, korppien, varisten ja merikotkien saalistuksen jäljiltä. Kahlaajien poikaset ovat niin ikään olleet todella harvassa.

Turturikyyhky on viihtynyt pitkään koulun pihan maisemissa. 

Omenapuu kukkii lahden pohjukassa utuisessa säässä.

Morsinko on korkea ja näyttävä rantojen kukkija.

Lammashakaa, josta lampaat vielä puuttuvat.

Sadekuurot tuovat runsaasti pikkulintuja, lähinnä kerttuja ja pajulintuja, jotka matkaavat nopeasti eteenpäin. Kovasti harvinaistunut kirjokerttu saapui lauleskelemaan Kattrumpanin katajikkoon. Idänuunilintuja on pyrähdellyt männiköissä pikkusieppojen kavereina. Maisema on kaunis. Syreeni, omenapuu, kultatyräkki, morsinko ja unikko kukkivat muun paljouden keskellä. Itäniityn poluilla on suunnaton määrä heinänorsun toukkia, joista osa on jo koteloitunut heinänkorsiin. Muutama amiraali, ohdake- ja naurisperhonen lenteli kylillä. Kesä tekee tuloaan ja turistit saapuvat. Käärmeitä on edelleen tavanomaista vähemmän ja rupikonnakin on nykyään todellinen harvinaisuus.

Alppiruusut ja puistoatsaleat kukoistavat

Kalenterikuukausi vaihtui kesäkuuhun. Sää alkaa hiljalleen lämmetä uudestaan. Linnuilla riittää kiirettä poikasten hoidossa, kottaraiset, pikkuvarpuset ja rastaat ovat saaneet jälkikasvuaan siivilleen, tiaispöntöistä kuuluu vitinää ja harvat lehtopöllön poikaset kerjäilevät ruokaa kesäillan hämärässä. Kaupungin yllä leijailee kirskuva tervapääskyparvi. Leppälintu lurittelee öisin surumielistä säettään, joka hukkuu joenrannan satakielen ja viitakerttusen ponnekkaaseen lauluun. Luonnossa on huumaava tuoksu, kun pihlajat ja syreenit kukkivat, rehevät alppiruusut ja puistoatsaleat ovat myös loistossaan. Tänä vuonna ne kukkivat poikkeuksellisen komeasti. Maisema peittyy vehreyteen. Kesä on lyhyt mutta kaunis.

Punainen alppiruusu ja keltainen puistoatsalea kukassa.

Valkoinen alppiruusu Halikon Viurilan kartanossa.

Aikainen pikkuapollo ja ritariperhonen

Salossa on jatkunut koko viikon lähes +30 asteen helleaalto. Aurinko on porottanut kuumasti ja maisema on todella vehreää. Kasveista kukkivat jo kielo, koiranputki, metsänkurjenpolvi ja syreeni. Hyönteismaailmassa on tapahtunut paljon edistystä. Viimeiset kevätlajit ovat väistymässä ja tilalle on tullut kesälajistoa. Muutoksen havaitsee erityisesti perhosissa. Eilen ja tänään havaitsin Salossa varhaisimman pikkuapollon ja ritariperhosen. Yksinäinen pikkuapollo bongattiin varta vasten Halikosta perinteisiltä joenvarsiniityiltä, joissa se lenteli edestakaisin laskeutuen välillä lepäämään ruohokasvillisuuteen. Ritariperhonen löytyi aivan sattumalta Salonjoen rantaniityltä matalalla lentelemässä. Näitä lajeja ei ole ainakaan vielä ilmoitettu muualta. 

Ensimmäiset pikkuapollot lähtevät lentoon jo toukokuussa.

Mustatäplähiipijä on pienikokoinen päiväperhonen.

Auroraperhoskoiraat kirmailevat pellon laitamilla varsin näkyvästi. Mustatäplähiipijöitä, pikkukultasiipiä ja karttaperhosia löytää samoilta paikoilta. Pienillä metsänaukioilla tapaa myös nastakehrääjiä ja täpläpapurikkoja. Lämpösumma on muodostunut korkeaksi ja kun yötkin ovat olleet viime aikoina ajankohtaan nähden hyvin lämpimiä, on yöperhossaalis runsastunut ja monipuolistunut huomattavasti. Ensimmäiset nopeat kiitäjät ovat pörräilleet alkukesän hiostavassa lämmössä. Mittareita ja nirkkoja on alkanut ilmaantua rysän saalisvalikoimaan. Lähipäivinä ollaan kuitenkin menossa kylmempään suuntaan, lämpötila voi pudota jopa 20 astetta Etelä-Suomessa.  

Pihamaina ja sepelsieppoja

Tiistaina 20.5. oli vuorossa kolmipäiväinen Utön retki, johon mahtui paljon elämyksiä. Korkeapaine jatkui, mantereella oli helteistä ja tuuli kävi eteläisistä ilmansuunnista. Turkulaiset lintukonkarit, Gamlingarna, matkasivat myös Utöhön samaan aikaan. Lampiviklot olivat jo ennättäneet häipyä ja arktisten hanhien muutto oli käynnissä. Jurmo saikin uuden saaripinnan punakaulahanhesta, joka oli ohittanut myös Utön ennen aamukahdeksaa, mutta miehittäjät olivat olleet muissa askareissa. Rolle oli havainnut ensimmäiset etelästä tulleet päiväperhosvaeltajat, amiraalin ja ohdakeperhosen. Saari oli kesäisen kauniissa asussaan keto-orvokkien ja voikukkien värittäessä maisemaa.

Utön kyläraittia, josta kuulee usein sepelsiepon ääntelyä.

Keto-orvokit kukkivat kallioiden rinteissä.

Ohdakeperhoset ovat vaeltaneet maahamme etelästä.

Keskiviikkona 21.5. oli säpinää saaressa. Arktikamuutto oli vaisua, mutta pikkulintuja ihan mukavasti. Sepelsieppokoiras hiippaili varhain aamulla lepikon reunassa, mutta hiljeni joksikin aikaa, kunnes löytyi uudestaan samasta paikkaa, jolloin lintu määritettiin kuvista vanhaksi koiraaksi. Muista mainittakoot pikkusiepot, idänuunilinnut ja koulun nokkavarpuset. Kesken kottaraisrengastusteni sain soiton, että Utön kylällä pyörii saarelle uusi laji, pihamaina! Ensiksi en tahtonut uskoa koko juttua, mutta niin vakuuttavasti Gamlingarna asian esitti, että sulloin kottaraisen pojat pönttöön ja lähdin kiireesti katsomaan muukalaiskottaraista, jonka Hannu Hilke oli ensin plokannut silmiinsä. Erikoisen näköinen kyläveijari istuskeli puiden latvoissa, käväisi maassa, arkana lennähti talojen taakse ja hävisi vartin jälkeen totaalisesti jonnekin. Muualla Euroopassa lajia pidetään yleisesti häkkilintuna, minkä vuoksi yhtäkään lintumiestä ja bongarivenettä ei saareen saapunut. Olisiko kuitenkin kannattanut? Tenovuo kertoo blogissaan ansiokkaasti hyvät perusteet pihamainan luonnollisesta harhautumisesta villistä populaatiosta tiettävästi Etelä-Venäjän suunnalta. Erinomaiset kuvat löytyvät myös samasta lähteestä. Viime päivinä on puhaltanut pitkään poikkeuksellisen lämmin helleaalto, joka on lähtöisin kaukaa Mustanmeren suunnalta. Tuuli kääntyi etelään ja on kierrättänyt Suomeen lukuisia pikkurariteetteja, valkosiipitiiroja, kiljukotkalajeja, arosuohaukkoja ja viimeksi Inkoossa puputtavan idänkäkikandidaatin. Lähtöalue siis jotakuinkin sama. Samassa rintamassa saapuivat ensimmäiset kuluneet perhosvaeltajat. Nämä ovat kaikki faktoja. Iltapäivällä pihamaina löytyi uudestaan kappelin luota. Lintu meinasi istahtaa ristin päälle, mutta tyytyi katonharjaan, josta se lennähti heinikkoon ruokailemaan. Tunnin oleskelun jälkeen ei kummajaisesta tehty enää havaintoja. Seuraavana aamuna pihamaina bongattiin lyhyesti Jurmosta. Kottaraisia rengastin 76 poikasta 16 pöntöstä keskiarvon jäätyä alle viiden aiempia vuosia huonommaksi. Lisäksi löytyi yksi munapesye ja kaksi poikaspesää, joissa oli liian pienet poikaset. Suurimmat poikaset olivat jo viittä vaille lentoonlähtöä. Mielenkiintoa herätti myös satakieli, joka lauloi täsmälleen etelänsatakielen nuotilla. Pukutuntomerkit eivät kuitenkaan täsmänneet, joten uutta saaripinnaa ei siten Utölle saatu.

Lapasorsapari viihtyy sataman rannassa. 

Merihanhia näkee saaressa useita pareja.

Kottaraisen poikanen vaatii lisää ruokaa ja pikaisesti!

Torstai 22.5. hanhet muuttivat aamuvarhain näyttävinä parvina majakkasaaren molemmilta puolilta. Yli 5000 hanhea, todennäköisesti kaikki sepel- ja valkoposkihanhia, harmittavasti ei taaskaan yhtään punakaulahanhea joukossa. Kuikkia ja punakuireja livahti hanhimassojen välistä pieniä parvia. Saaressa oli jälleen sepelsieppokoiras, nyt vaihteeksi nuori koiras. Naaraat ovat toistaiseksi puuttuneet. Pesimäpuuhat onnistuvat kirjosieppojenkin kanssa tarvittaessa. Saunalahdella uiskenteli haahkan untuvikkoja, ensimmäiset oli havaittu 19.5. tiedon mukaan. Amiraali oli havaittu hotellilla ja ohdakeperhosia lenteli ainakin 3 yksilöä, joista kaksi luotsiasemalla. Itäniityn poluilla on satoja heinänorsun toukkia, joten kannattaa olla varovainen alueella liikkuessaan. Toukat eivät maistu linnuille, joten ne saavat olla siellä varsin rauhassa. Itärannan kahlaajilla, punajalkaviklolla ja tyllillä, on munapesiä ja emot varoittelevat aktiivisesti ympärillä. Huomaa siirtyä kauemmaksi rannasta.    

Lintujen pesintä ja hyönteissyöjämuutto käsillä

Toukokuun alun sääjakso on ollut kolea. Yöpakkasista päästiin lopultakin eroon. Vesisade on huuhtonut ilmassa leijuvat siitepölyt maahan ja saanut aikaan maiseman viheriöitymistä. Ruohokasvillisuus tihenee koko ajan, vaahterat kukkivat ja koivun ja tuomen lehdet suurenevat. Lintujen pesinnässä varhaisimmat korpin poikaset kokeilevat jo siipiensä kantavuutta, lehtopöllöillä on pariviikkoiset poikaset pöntössä. Tiaiset ja pikkuvarpuset hautovat paraikaa muniaan. Kalliomäillä aikaisiin pesijöihiin kuuluu myös kangaskiuru, jolla on rengastusikäiset jälkikasvut maapesässä kuivan heinän suojassa. Muurlan ja Perttelin rajamailla eräässä pesässä kolmesta munasta kuoriutui vain yksi poikanen.

Kangaskiurun ainoa poikanen suojautuneena pesässään.

Viime päivinä öiden lämmettyä hyönteissyöjälintuja on tullut lisää. Ruokokerttuset ritisevät aktiivisesti Salon Halikonlahden altaiden ruovikoissa, herne- ja pensaskertut sekä pajulinnut laulavat altaiden reunapensaissa. Käen kukunta on yleistynyt, varhaisimmat käet saapuivat tänä vuonna jo huhtikuun lopulla usealle paikkakunnalle. Ensimmäiset harmaasiepot ja punavarpuset ovat myös tulleet. Sepelsieppoja hiippailee niin Utössä, Ahvenanmaalla kuin Helsingissäkin. Satakieli lauleskelee Uskelanjoen rantalepikoissa. Harvinaisemmista lajeista mustatiira viihdytti lintuharrastajia Halikonlahden altailla pari päivää. Länsirannikolla on bongailtu avosetteja. Havaintojen painopiste on vääjäämättä siirtynyt Kaakkois-Suomeen, jossa innokkaasti odotellaan arktista lintumuuttoa.