sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Lintujen pesintä ja hyönteissyöjämuutto käsillä

Toukokuun alun sääjakso on ollut kolea. Yöpakkasista päästiin lopultakin eroon. Vesisade on huuhtonut ilmassa leijuvat siitepölyt maahan ja saanut aikaan maiseman viheriöitymistä. Ruohokasvillisuus tihenee koko ajan, vaahterat kukkivat ja koivun ja tuomen lehdet suurenevat. Lintujen pesinnässä varhaisimmat korpin poikaset kokeilevat jo siipiensä kantavuutta, lehtopöllöillä on pariviikkoiset poikaset pöntössä. Tiaiset ja pikkuvarpuset hautovat paraikaa muniaan. Kalliomäillä aikaisiin pesijöihiin kuuluu myös kangaskiuru, jolla on rengastusikäiset jälkikasvut maapesässä kuivan heinän suojassa. Muurlan ja Perttelin rajamailla eräässä pesässä kolmesta munasta kuoriutui vain yksi poikanen.


Kangaskiurun ainoa poikanen suojautuneena pesässään.

Viime päivinä öiden lämmettyä hyönteissyöjälintuja on tullut lisää. Ruokokerttuset ritisevät aktiivisesti Salon Halikonlahden altaiden ruovikoissa, herne- ja pensaskertut sekä pajulinnut laulavat altaiden reunapensaissa. Käen kukunta on yleistynyt, varhaisimmat käet saapuivat tänä vuonna jo huhtikuun lopulla usealle paikkakunnalle. Ensimmäiset harmaasiepot ja punavarpuset ovat myös tulleet. Sepelsieppoja hiippailee niin Utössä, Ahvenanmaalla kuin Helsingissäkin. Satakieli lauleskelee Uskelanjoen rantalepikoissa. Harvinaisemmista lajeista mustatiira viihdytti lintuharrastajia Halikonlahden altailla pari päivää. Länsirannikolla on bongailtu avosetteja. Havaintojen painopiste on vääjäämättä siirtynyt Kaakkois-Suomeen, jossa innokkaasti odotellaan arktista lintumuuttoa.