sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tornien taiston viikonloppu Utössä

Perjantai-iltana 2.5. lähdimme Utöhön valmistelemaan seuraavan päivän valtakunnallista Tornien taistoa, leikkimielistä lintutapahtumaa, jossa tavoitteena on nähdä tai kuulla mahdollisimman monta lintulajia klo 5-13 välisenä aikana. Matkan aikana poikkesimme koleassa ja sateisessa säässä Paimion puhdistamolle, jossa oli edelleen bongattavana sitruunavästäräkki, 2-kv koiraslintu. Lauantain 3.5. kilpailusää oli selkeä, lämpötila + 5 astetta ja tuuli lännestä 7 m/s. Järjestelin ja johdin joukkuetta aiempien vuosien tapaan Kattrumpanin merivalvontatornissa, jossa kisaajina olivat siis Jouni Tittonen, Marita Kari, Heidi Tammero ja Jorma Tenovuo. Tornikisaan osallistui noin 330 tornia koko Suomessa. Alustavien BirdLifen tulosten mukaan olimme 90 parhaan joukossa lajimäärällä 76. Muuttosää oli huono ja monia helppoja saaressa olleita lajeja emme nähneet joko esteestä, ajoittumisesta, etäisyydestä tai vain yhden henkilön havaitsemisesta johtuen. Joukkue yritti parhaansa ja sai tottua sotilaalliseen johtamiseen, kiitos kaikille ja myös avustajille.

Tulenjohtajat kilpailivat merivalvontatornissa lauantaina.

Näkymä kylälle Kattrumpanin mäeltä.

Parhaimpina mainittakoon laulujoutsen, harmaasorsa, ristisorsa, ruskosuohaukka, karikukko, ruokki, suopöllö, sepelrastas ja peltosirkku. Mitään kovaa rariteettia ei siis näköpiiriimme eksynyt. Itärannasta pomppasi lentoon jänkäkurppa ja illansuussa saaren yli muutti kaksi kurkea. Pikkulinnuista näkyvimpiä olivat kivi- ja pensastaskut, leppälinnut, herne- ja mustapääkertut. Illaksi sää muuttui olennaisesti, sää pilvistyi ja sadekuurot yleistyivät. Värikäs sateenkaari oli ilmestynyt itätaivaalle. Yöksi tuuli oli kääntynyt pohjoisen puolelle ja tiedon mukaan klo 2 aamuyöllä saaren yllä oli näkynyt komeita revontulia! Harmin paikka kun ei tiennyt ja nukutti hyvin sikeästi silloin.

Koiras haahka eli kalkas on komea saaristolintu.

Tyllin munapesä kivikossa, jossa ei pidä kulkea!

Sunnuntai 4.5. havaittiin myös sellaisia lajeja, jotka olisivat kelvanneet Tornien taistoon kuten heinätavi, ampuhaukka, sääksi, valkoviklo, punakuiri, käki, tilhi, metsäkirvinen ja pikkuvarpunen. Tuuli voimistui kovaksi iltaa kohden ja Saaristomerellä Eivorin kyydissä oli varsin koleaa. Kuten perjantaina Berghamnissa poikettiin tälläkin kertaa. Matkalla ei nähty mitään erikoisia lajeja. Huojentavaa oli tietää myös Ruotsin hietakurjen olevan edelleen paikalla levähdysalueellaan tavallisten kurkien kanssa Västerbyn Salassa. Lajia odotetaan uudestaan Suomeen kuin kuuta nousevaa, niin monelta bongarilta se yhä puuttuu. Löytyykö taas Pohjanmaalta jää nähtäväksi. Viime keväänä aikaa oli liian vähän ja matkaa liian paljon.

Punajalkaviklo kilkuttaa ja tähystää piipun päällä.

Kivitasku on yleinen laji Utössä. Kuvassa koiras.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Lehtopöllön pöntöllä

Harmaan värimuodon lehtopöllö hautoo pöntössä.

Lehtopöllöillä on paraikaa haudonta meneillään Salon seudulla. Tänään Halikossa kuvattu lehtopöllönaaras pesii toisen kerran peräkkäin samassa pöntössä. Yksilö edustaa harmaata värimuotoa. Punaruskeaa sävyä tavataan kuitenkin täällä melko paljon. Lintu oli iältään 3kv ja oma kontrolli. Saaliita ei näkynyt pöntön pohjalla lainkaan. Taitaa olla tulossa hiljainen myyräkevät, sillä Salossa toisessa pöntössä oli vain yksi kylmä muna. Useat muut pöntöt olivat tyhjiä. Parhaimmat paikat ovat vielä tarkastamatta. Aivan Salon kaupungissa näätä oli vieraillut pöntöllä ja jättänyt muistoksi puoliksi syödyn oravan. Rehevän lepikkopuron varteen oli asettunut liito-orava, vain puolen kilometrin päähän liikekeskuksesta.


Pesässä oli kaksi pyöreää valkoista munaa.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Päiväperhosia ja hyönteissyöjälintuja

Lämpötila kohosi miltei +20 asteeseen Etelä-Suomessa. Tänään pääsiäispäivänä olikin koko kevään lämpimin päivä ja se näkyi myös luonnossa. Maahamme on virrannut vähitellen lisää hyönteissyöjälintuja, mm. joitakin haara- ja räystäspääskyjä, ensimmäisiä kirjosieppoja, kuikuttavia käenpiikoja, niittyjen keltavästäräkkejä ja joka paikan pajulintuja. Halikonlahden altailla naurulokkikolonian seassa lentelee kolme-neljä pikkulokkia. Viklot ja suokukot ovat saapuneet. Yölaulajista on kuitattu luhtahuittia siellä täällä. Ruovikoista on pitkään kuultu kaulushaikaran kumeaa pullonpuhallusta etenkin iltaöisin, aamun pikkupakkasella ääni on vaimentunut illan huumasta. Kurkia ruokailee pellolla parittain tai pienissä parvissa. Jalkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä itse kontrolloin värirengasyhdistelmän eräältä naaraskurjelta. Auton sisältä on hyvä tarkkailla valppaita lintuja. Kangaskiurut hautovat pesillään kun hömötiainen nakertaa vasta pesäkoloaan lahoon koivupökkelöön.


Kurkipari tepastelee pellolla.

Kasvimaailma monipuolistuu ja yksitoikkoinen metsämaastokin on saanut loistoa. Sinivuokkojen lisäksi valkovuokko on runsastunut viime päivinä ja kukkivia valkovuokkoja löytää jo lähes kaikkialta metsänaukioilta ja tienvarsilta eteläisimmästä Suomesta. Villiintyneet siniset scillat eli sinililjat, keltaiset mukulaleinikit ja violetit pystykiurunkannukset muodostavat paikoin värikkäitä kasvustoja. Pensaiden lehdet ovat suurentuneet ja koivussa on havaittavissa jo vihreitä lehtisilmuja. Näsiät alkavat lakastua. Leskenlehti ja raita kukkii vielä monin paikoin. Ne houkuttelevat perhosia ja kimalaisia luokseen.


Näsiä kukkii hiekkapohjaisessa maaperässä.

Lämpimät ja aurinkoiset säät ovat suosineet päiväperhosia. Metsäteillä tapaa suruvaippoja, jotka etsivät mahlapaikkoja. Neitoperhosia löytää etenkin merenrannoilta ja lämpimiltä metsänreunoilta. Sitruunaperhosia ei voi olla huomaamatta teiden varsilla. Meille nopeasti vakinaistunut isonokkosperhonen on levinnyt nopeasti. Se on jopa yleisempi kuin tavallinen nokkosperhonen. Kuivilla paahteisilla paikoilla, ratapihoilla, kallionrinteillä ja aukioilla liihottelee talvehtineita isonokkosperhosia, jotka ovat vähän risaisen näköisiä, mutta lentävät silti nopeasti paikasta toiseen. Samanvärinen liuskaperhonen on selvästi pienempi ja ruokailee usein leskenlehtien kukilla. Kangasperhoset ja paatsamasinisiivet ovat ilmestyneet kevätluontoon. Kovakuoriaisista aikaisin on liikkeellä vihreä kenttäkiitäjäinen. Leppäkerttuja lentelee kallioisilla jäkäläkankailla ristiin rastiin. Sisilisko on tullut haistelemaan kevään lämpöä, jota riittää lähipäiviksikin.


Suruvaippa etsii lehtipuiden mahlapaikkoja. 

 

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Turun Ruissalon kevättä

Sää alkaa lämmetä pääsiäiseksi. Viikonlopusta alkaen lämpötilat kohoavat jo +15 asteen paremmalle puolelle ennusteen mukaan. Kasvimaailma on herännyt eloon hyvää vauhtia. Lounais-Suomen tammimetsissä aluskasvillisuus on varsin värikästä. Turun Ruissalossa sinivuokot kukkivat runsaina ryppäinä, sininen loisto hohtaa tummasta maaperästä kauas. Lämpimiltä etelärinteiltä sinivuokkojen seasta löytää joitakin valkovuokkoja ja lilanvärisiä pystykiurunkannuksia, joiden kimpussa hyörii mettä etsiviä mehiläisiä. Maasto on kuivunut ja muurahaiset ovat tulleet esille pesäkeon pinnalle nauttimaan lämpimistä auringonsäteistä.


Sini- ja valkovuokkoja Ruissalon rantametsissä.

Kansanpuiston valkoposkihanhet laiduntavat nurmella.

Puistojen nurmikoilla käenrieskat ovat myös kukassa. Pensaisiin on kehittynyt isoja lehtisilmuja. Nokkoset ja koiranputket ovat jo hyvällä alulla. Läheisistä lammikoista kuuluu sammakkojen jatkuva pulputus. Tikat pärryttävät vanhojen tammien kelottuneita oksia ja Kansanpuiston luonnonsuojelualueen rannoilla valkoposkihanhet kaakattavat ja laiduntavat satapäisinä parvina. Peipon, punarinnan ja mustarastaan laulu raikaa taukoamatta rantametsistä. Konserttiin yhtyy enemmän lajeja, kun kevät alkaa edetä isoin harppauksin.


Pystykiurunkannukset kukkivat valoisalla aukiolla.

Rantatietä opastuskeskus Tammenterholta Kansanpuistoon.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kyyhkyjä aprillipäivänä

Aamulla oli aika reipasta pakkasta, lämpötila -5 astetta. Odottavin mielin köröttelin katsomaan, olisiko Uudessakaupungissa idänturturikyyhky vielä paikalla. Paikallinen isäntä kävi heittämässä lisää ryynejä pihanurmelle ja kertoi kyyhkyn käyneen päivittäin Kaarikadun ruokinnalla niin aamulla kuin illallakin. Auringon lämmittäessä talon seinustaa idänturturi saapui pihakoivuun klo 9 jälkeen. Aamun kylmyys oli vähän jarruttanut linnun tuloa katettuun aamiaispöytään. Jätin kyyhkyn odottelemaan ruokinnalle tuloa ja poistuin ainoana aamuvirkkuna paikalta. Muista pihoista bongasin laulavan punarinnan ja rautiaisen. Iltapäivällä Salossa omalla takapihalla sukulaislaji turkinkyyhky huhuili reviirillään. Pesäpaikkaa on katsottu ahkerasti pihakuusista. Aamuisin ei herätyskelloa tarvita, kun turkinkyyhky aloittaa ikkunan alla ja talon antennilla kuuluvan huhuilunsa. Salon kaupunkikortteleissa onkin maan paras turkinkyyhkykanta, Enolassa noin 20 yksilöä.

Idänturturikyyhky aamulla Uudessakaupungissa.

Turkinkyyhky huhuilee aktiivisesti takapihallamme Salossa.


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Leukistinen töyhtöhyyppä

Koski Tl:n Tapalassa on oleskellut viime aikoina väreiltään muista poikkeava töyhtöhyyppä. Kaukaa katsottuna lintu näyttää valkoiselta albinohyypältä, mutta kuvia tarkastelemalla kyseisellä linnulla on kuitenkin tumma pyrstölaikku, ruosteenruskea alaperä, tummat nokka, silmä sekä päänseudun reunat. Puku on muutoin kauttaaltaan likaisenvalkoinen. Linnulla on selvä töyhtö ja muistuttaa siten tavallista töyhtöhyyppää. Kyseessä on siis leukistinen töyhtöhyyppä, varsin erikoinen ja harvinainen luonnonoikku. Linnun löysi lauantaina 29.3. paikallinen luontoharrastaja Lauri Laukkanen. Hänen ottamaansa kuvaa lainaan blogissani.


Leukistinen töyhtöhyyppä Koski Tl:ssä. Kuva: Lauri Laukkanen.

Kävimme tänään maanantaina 31.3. katsomassa Vehmastontieltä erkanevan peltotien päässä olevaa notkelmaa, jossa tepasteli paikallisena 10 kapustarintaa ja muutama kymmenen töyhtöhyyppää. Alempaa notkosta vaalea töyhtöhyyppä löytyikin, mutta erittäin arkana lähti siivilleen jo 200 m päästä lentäen kauas joen toiselle puolelle yli puolen kilometrin päähän. Yllättävän varhainen pakoonlähtö toistui jatkossakin pakoetäisyyden kasvaessa jo 300-400 metriin. Auto onkin ainoa väline, jonka sisältä voi saada hyvällä kameraputkella jonkinlaisia kuvia. Kylmän pakkasyön jäljiltä hyyppäparvi kyhjötti matalana maanpinnalla ja aktivoitui vasta auringon noustua lämmittämään. Linnut leukistinen yksilö mukaan luettuna hajaantuivat noin kilometrin säteelle ympäri peltoaukeaa. Vaalea töyhtöhyyppä erottuu joukosta jo kaukaa. Varuillaan se saa ollakin petojen saalistukselta.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Mustaleppälintuja ja västäräkkejä Utössä

Kolmipäiväinen Utön retki 25.-27.3. sujui aurinkoisessa ja koillisitätuulisessa säässä. Tulopäivänä yhteysalus Eivorilta ei havaittu mitään kummempaa. Saaressa olivat vakiomiehittäjät J.Tenovuo ja M.Järvinen. Utön itärannalla ui ristisorsapari, jota en myöhemmin enää nähnytkään. Kangaskiurut oleilivat päivittäin Kattrumpanin luona. Paikallisia haahkoja oli noin 2500 ja kylällä naaraspukuinen mustaleppälintu. Utö onkin Suomen varmin paikka nähdä "mulelia" maalis-huhtikuussa. Pirullisen katoamistempun tehnyt Porin kaspiantylli löytyi tiistaina Ruotsista, jonne se jäikin useaksi päiväksi. Haitanneeko tuo, kun ehdin ainoana Salosta näkemään tuon todella kovan rariteetin. Täytyy sanoa, että komia oli ja äärimmäisen mukava kuittaus Rovaniemen epäonnistumiselle aikoinaan. Kesä saapui Helsinkiin, sillä siellä kuitattiin puolestaan kevään eka haarapääsky!

Mustaleppälintu vanha koiras kyläaukiolla.
Keskiviikkona Mikko näki muuttohaukan, lienee sama kuin Jurmon lintu. Aikainen oli itärannalta lentoon ponkaissut jänkäkurppa. Vaikka luotokirvinen lymyili piilossa suurimman osan ajasta, onnistuin sen näkemään kerran itäniityn rannassa pulmusen kaverina. Mustaleppälintuja oli nyt sekä vanha koiras että naaraspukuinen kyläaukiolla. Pieni rantakäärme otti aurinkoa kappelin takana lämpimässä ruohikossa. Koko päivän vallitsi kova itätuuli, joka haittasi selvästi kevätmuuttoa.

Keväinen Utö on tähän aikaan vielä varsin kolea.
Torstai oli jo huomattavasti parempi kevätpäivä, vaikka ilman pinnoja jäätiinkin. Hyönteisistä nähtiin pari nokkosperhosta ja Tennarin kuvaama isonokkosperhonen. Seinustoilla hääri ritariluteita ja kärpäsiä, näitä vm. mustaleppälinnut saalistivat ahkerasti lämpimimpinä hetkinä. Paikalla oli kaksi vanhaa koirasta yhtä aikaa. Luhtakana porsasteli ruovikossa. Päivälle saatiin uusia tulijoita kuten pyrstötiaisia ja västäräkkejä, joita ilmaantui useampiakin yksilöitä niin itärannalle kuin kylällekin lirputtelemaan. Päivän muuta antia olivat noin 50 merihanhea, 18 mustalintua, 16 ruokkia, noin 20 riskilää, samat kaksi kangaskiurua, 8 kurkea, joista kuusi iltakurkea aivan meren pintaa pitkin sekä kaksi huuhkajaa, jotka katselivat keskellä iltapäivää ketun ryöstöretkeä reviirillään.

Pulmunen sulautuu itärannan kivikkoon todella hyvin.
Perjantaiaamuna koitti lähdön hetki. Välisatamissa ei nähty vielä mustakurkku-uikkua. Sen sijaan Utössä nähtiin jo merikihu. Matka taittui leppoisasti neljässä tunnissa T.Veistolan seurassa. Mantereella ei ollut myöskään nähty mitään erikoista ja sellaista, joka olisi johtanut toimenpiteisiin. Salossa lämpötila oli kohonnut +10 asteeseen ja kevätrusketus kasvoilla mieli virkeänä maaliskuun loppupäiville asti. Sinitiainen oli aloittanut pönttöpuuhat tänään Halikossa. Kevättä on rinnassa.

Koulun seinustalla kukkii aikainen perenna talventähti. 


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Isonokkosperhosia maaliskuussa

Lämpötila kohosi tänään iltapäivällä +10 asteeseen Salossa. Vaikka aurinko ei päässyt paistamaan ihan täydeltä terältä yläpilvisyyden vuoksi ja länsituulikin oli kohtalaista aukeilla alueilla, keväinen sää sai ensimmäiset päiväperhoset liikkeelle etenkin Lounais-Suomessa. Värikäs sitruunaperhonen kirmaili Salon Merikulmantien varressa ja jäi lepäilemään maahan kerätäkseen auringonsäteiden lämpöä siipiinsä. Kavereita ei sillä näkynyt vielä. Paluumatkalla poikkesimme Salon Kärkkään etsimään mahdollista nokkosperhosta. Yllätys oli suuri, kun maasta ponkaisi lentoon sen sukulaislaji isonokkosperhonen, Nymphalis xanthomelas. Laji on jälleen kerran talvehtinut meillä suotuisasti ja näyttää vakiintuneen pysyvästi perhosfaunaamme. Lämpimältä ladon nurkalta perhonen lähti nopeasti liikkeelle laskeutuen joutomaa-alueen hiekkakasaan, josta sain otettua pari lähikuvaa. Sen jälkeen isonokkosperhonen pyrähti jälleen siivilleen ja jatkoi matkaansa hiekkatietä eteenpäin enkä löytänyt sitä enää uudestaan. Isonokkosperhonen sietää kylmyyttä varsin hyvin. Nokkosperhosen tavoin se talvehtii kellareissa ja rakennuksissa. Tänään nähtiin muuallakin Salossa (Tupurissa peräti 6 exx), Espoossa ja Turun Ruissalossa fenologisesti erittäin poikkeuksellisen aikaisia, maaliskuisia isonokkosperhosia. Samalla paikalla Salon Kärkässä lenteli myös varhainen koivutyttöperhonen, Archiearis parthenias, josta tehtiin lisäksi ensihavaintoja niin ikään Salon Tupurista.


Isonokkosperhonen Salossa 12.maaliskuuta.

Sitruunaperhoskoiras lämmittelee kevätauringossa.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kevät etenee lämpimästi

Viime päivinä kevät on harpannut ison askeleen eteenpäin. Fenologisia ennätyksiä on kirjattu kaikilla luontorintamilla. Kasvimaailmassa ensimmäiset yksittäiset leskenlehdet ovat jo kukassa, mm. Salon Satamakadulla ja Halikonlahden uuden lintutornin ympäristössä. Samoin varhaiset sinivuokot ovat aukaisseet kukkansa Salon Merikulman pähkinälehdoissa. Lepät ja pähkinäpensaat kukkivat niin ikään parhaillaan. Eksoottisempi puistoperenna keltakukkainen talventähti on vielä nupullaan ainakin näillä leveysasteilla. Eilen ja tänään on tehty kevään ensihavainnot sitruunaperhosista eri puolilta Etelä-Suomesta. Auringon lämmittämiltä rakennusten etelänpuoleisilta seiniltä voi löytää jo nokkosperhosenkin. Muutamat talvehtineet yökköslajit ovat käyneet lentelemässä iltayön valoissa. Ruostesiiven karvaiset tummat toukat ovat kiertyneet kerälle heinätuppaiden suojaan.


Kevään ensimmäisiä leskenlehtiä Salon Halikonlahdella.

Linnut ovat näytelleet pääosaa kevätluonnossa. Kiuruja ja töyhtöhyyppiä tapaa pieninä parvina pelloilla ja teiden varsilla. Tänä keväänä suurin osa muuttolinnuista on kerääntynyt länsirannikolle, vaikka tilaa olisi muuallakin. Valtaosa laulu- ja pikkujoutsenista sekä meri-, metsä-, tundra- ja lyhytnokkahanhista lepäilee Eurajoen-Porin suunnalla. Perinteinen laulujoutsenten levähdyspaikka, Perniön Saarenjärvi, on vetänyt puoleensa jo yli 100 laulujoutsenta. Yksittäisiä kurkia lipuu päivittäin maahamme. Linnut ovat useita viikkoja etuajassa aikaisempiin vuosiin verrattuna. Aikaisia ovat myös tähän aikaan nähdyt kivitasku, västäräkki, pajusirkku, kulorastas, tylli, kapustarinta, selkälokki ja ristisorsa. Salon Halikonlahdella havaitsin eilen muuttavan pulmusen ja tänään Viurilanlahden sulassa uiskenteli kaksi haapanaparia. Pikkuvarpuset tirskuttavat äänekkäästi pönttöjensä äärellä ja turkinkyyhkyt pulisevat takapihallamme aamuvarhaisesta lähtien. Tänä aamuna kuulin mustarastaskoiraan haikeaa ja kaunista laulua Salon Ollikkalassa.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Metson mailla

Maaliskuu alkoi lumettomana ja pilvisenä päivänä viime aikojen tapaan. Uudenkaupungin idänturturikyyhky viettää yhä kevätpäiviään piharuokintojen luona. Tali- ja sinitiaisten, viherpeippojen ja pikkuvarpusten konsertti on elävöittänyt laulumaailmaa. Salon turkinkyyhkyt soidintavat aktiivisesti pesimäkortteleissaan, niiden huhuilu kuuluu satojen metrien päähän. Lauha talvi on saanut aikaan sen, että supikoiria on ollut paljon liikkeellä talvella. Niinpä niitä on jäänyt myös autojen alle runsaasti. Jälkiä tapaa usein metsäautoteiden varsilla. Takamailla liikuskelee ilveksiä, joiden pääravintoa ovat kauriit. Hyvällä tuurilla ilveksen voi nähdä päiväsaikaan vaeltamassa. Suomen ainoalle kauniille kissapedolle soisi pysyvän rauhan täysin tarpeettomalta talviaikaiselta metsästykseltä.


Vanha metsokoiras asettui ylväästi kuvattavaksi.

Syvemmällä korvessa, Koski Tl:n perukoissa metsot ovat alkaneet aktivoitua jo varsin varhain. Tänään eräs ukkometso uhitteli kunnolla paikalliselle, jonka mökkiaskareet keskeytyivät kerrassaan. Kyseessä oli sama kukkoileva vanha metso, joka rengastettiin viime vuonna. Lintu on ollut paikalla tiettävästi jo kuudetta vuotta. Homenokka painoi 4,5 kg ja siiven pituudeksi mitattiin 41 cm. Turhankin ärhäkkä nokannapsuttaja ja siivenpaukuttaja laitettiin kontrollin ajaksi rauhoittumaan kangassäkkiin, minkä jälkeen lintu vapautettiin. Hämmentyneenä ja alistuneena vanha valtias lähti kävelemään hakkuuaukealle pyrstö pystyssä mutta ei kuitenkaan levitettynä enää. Ehkäpä kovin soidinvire hieman laantuisi, toivottavasti. Alueelta on löytynyt myös koppeloita poikueineen ja toinenkin metsokoiras. Ohessa pari metsokuvaa. Kiitokset Laakkion Jaskalle taas yhteistyöstä.


Soidintava metsokukko pyrstö levitettynä on komea näky.