perjantai 28. maaliskuuta 2014

Mustaleppälintuja ja västäräkkejä Utössä

Kolmipäiväinen Utön retki 25.-27.3. sujui aurinkoisessa ja koillisitätuulisessa säässä. Tulopäivänä yhteysalus Eivorilta ei havaittu mitään kummempaa. Saaressa olivat vakiomiehittäjät J.Tenovuo ja M.Järvinen. Utön itärannalla ui ristisorsapari, jota en myöhemmin enää nähnytkään. Kangaskiurut oleilivat päivittäin Kattrumpanin luona. Paikallisia haahkoja oli noin 2500 ja kylällä naaraspukuinen mustaleppälintu. Utö onkin Suomen varmin paikka nähdä "mulelia" maalis-huhtikuussa. Pirullisen katoamistempun tehnyt Porin kaspiantylli löytyi tiistaina Ruotsista, jonne se jäikin useaksi päiväksi. Haitanneeko tuo, kun ehdin ainoana Salosta näkemään tuon todella kovan rariteetin. Täytyy sanoa, että komia oli ja äärimmäisen mukava kuittaus Rovaniemen epäonnistumiselle aikoinaan. Kesä saapui Helsinkiin, sillä siellä kuitattiin puolestaan kevään eka haarapääsky!

Mustaleppälintu vanha koiras kyläaukiolla.
Keskiviikkona Mikko näki muuttohaukan, lienee sama kuin Jurmon lintu. Aikainen oli itärannalta lentoon ponkaissut jänkäkurppa. Vaikka luotokirvinen lymyili piilossa suurimman osan ajasta, onnistuin sen näkemään kerran itäniityn rannassa pulmusen kaverina. Mustaleppälintuja oli nyt sekä vanha koiras että naaraspukuinen kyläaukiolla. Pieni rantakäärme otti aurinkoa kappelin takana lämpimässä ruohikossa. Koko päivän vallitsi kova itätuuli, joka haittasi selvästi kevätmuuttoa.

Keväinen Utö on tähän aikaan vielä varsin kolea.
Torstai oli jo huomattavasti parempi kevätpäivä, vaikka ilman pinnoja jäätiinkin. Hyönteisistä nähtiin pari nokkosperhosta ja Tennarin kuvaama isonokkosperhonen. Seinustoilla hääri ritariluteita ja kärpäsiä, näitä vm. mustaleppälinnut saalistivat ahkerasti lämpimimpinä hetkinä. Paikalla oli kaksi vanhaa koirasta yhtä aikaa. Luhtakana porsasteli ruovikossa. Päivälle saatiin uusia tulijoita kuten pyrstötiaisia ja västäräkkejä, joita ilmaantui useampiakin yksilöitä niin itärannalle kuin kylällekin lirputtelemaan. Päivän muuta antia olivat noin 50 merihanhea, 18 mustalintua, 16 ruokkia, noin 20 riskilää, samat kaksi kangaskiurua, 8 kurkea, joista kuusi iltakurkea aivan meren pintaa pitkin sekä kaksi huuhkajaa, jotka katselivat keskellä iltapäivää ketun ryöstöretkeä reviirillään.

Pulmunen sulautuu itärannan kivikkoon todella hyvin.
Perjantaiaamuna koitti lähdön hetki. Välisatamissa ei nähty vielä mustakurkku-uikkua. Sen sijaan Utössä nähtiin jo merikihu. Matka taittui leppoisasti neljässä tunnissa T.Veistolan seurassa. Mantereella ei ollut myöskään nähty mitään erikoista ja sellaista, joka olisi johtanut toimenpiteisiin. Salossa lämpötila oli kohonnut +10 asteeseen ja kevätrusketus kasvoilla mieli virkeänä maaliskuun loppupäiville asti. Sinitiainen oli aloittanut pönttöpuuhat tänään Halikossa. Kevättä on rinnassa.

Koulun seinustalla kukkii aikainen perenna talventähti.