perjantai 15. toukokuuta 2020

Lumikuurojen sävyttämää toukokuuta

Viime aikojen säät ovat puhuttaneet etelässäkin. Ajoittaiset lumikuurot ovat peittäneet vähäksi aikaa maan valkoiseksi aivan etelärannikkoa myöten. Sekaan on mahtunut niin räntää kuin raekuurojakin, 12.toukokuuta ukkonen jyrisi Halikossa. Kylmänpurkauksissa lämpötila putosi hetkessä kymmenestä asteesta nollan kieppeille. Kukat kukkivat ja linnut laulavat takatalven keskellä. Öisin on ollut niin kylmää, että yöperhoset ovat olleet todella vähissä. Hyönteissyöjälinnuille tilanne on ongelmallinen pesintöjen kannalta. Lapissa lintujen pesinnät myöhästyvät varmasti. Sangen erikoinen on vuosi ilman koronaviruspandemiaakin. 

Lumikuurot sävyttivät toukokuista maisemaa Kemiönsaaressa.

Rentukat kukkivat merenrannoilla ja ojanvarsissa.

Pöllönpönttöjä on tarkastettu ja ehdin rengastaa 12 lehtopöllönpoikasta, kussakin pöntössä neljä poikasta, mitä pidän hyvänä tuloksena. Ylimääräistä saalista ei tosin näkynyt yhdessäkään pöntössä. Sarvipöllöjä lentelee myös siellä täällä Salon seudulla. Eipä kestää kauaa, kun ensimmäiset kottaraiset ja tiaiset lähtevät pesäkoloistaan koleaan toukokuuhun. Lämpötilasta riippumatta matalapaineet tuovat aina lintuharvinaisuuksia. Viime aikoina harmaapääsirkun lisäksi on havaittu idänturturikyyhky, lunni, isokihu, rusorintakerttu ja tundrakurppelo lukuisten pikkuharvinaisuuksien lisäksi. Maastossa kannattaa siis olla tarkkana ja pitää aina kamera mukana. Spontaani sepelsieppokin lämmittää aina, vaikka on niitä tullut nähtyä ulkosaaristossa vuosien varrella. Huonokin kuva on parempi kuin ei mitään.

Lehtopöllöjen poikasia pöntössä Halikossa.

Sepelsieppokoiras piilotteli puiden latvuksissa oksien takana.