perjantai 3. helmikuuta 2012

Utössä lumipyryä, purevaa pakkasta ja itätuulta

Utön sää alkoi jokseenkin eilisen toisintona. Pakkasta oli koko päivän miltei -12 astetta, lunta pyrytti lähes taukoamatta koko valoisan ajan näkyvyyden oltua parhaimmillaan vain 2 km ja itätuuli puhalsi purevana 8 m/s. Lumi on kinostunut kylätielle monin paikoin 10 cm paksuudelta valleiksi asti, kun taas aukeilla tuulen pyyhkäisemillä alueilla lunta ei ole nimeksikään. Lintupäivä aloitettiin pöllöilyllä, sillä Gamla Postenin lähistöllä klo 7.20 sarvipöllö huhuili jo aktiivisesti purevasta pakkastuulesta ja lumipyrystä huolimatta. Saaren pikkulinnut olivat helposti löydettävissä ruokintapaikoilta, erityisesti museon ja kaupan ympäristöstä. Tänään näkyi mm. 4 mustarastasta, 6 räkättiä, 3 pikkuvarpusta, 3 peippoa, 4 urpiaista ja ainakin 40 viherpeippoa. Laura oli havainnut myös varpushaukan. Merelle ei päässyt kovin pitkälle tähystämään, koska jatkuvat lumikuurot tekivät päivästä varsin haastavan. Lähirannoilta sain laskettua vesilinnuista 16 kyhmyjoutsenta, 2 merimetsoa, 270 telkkää, 65 sinisorsaa, 30 isokoskeloa ja 3 tukkasotkaa. Siperian pakkasherra oli korjannut jo satoaan joidenkin lajien kohdalla. Maata peittää lumi- ja jääkerros, josta ei ravintoa enää helpolla löydy ja irti saa. Jälkihavaintojen perusteella saaressa näyttää jolkuttelevan edelleen kettu, joka on käynyt yöllä nuuhkimassa ruokintapaikkojen kuokkavieraita. Hessun tavoin lähden Utöstä lauantaina klo 8.30 arktisten olosuhteiden ja lintujen vähyyden vuoksi.

Luminen näkymä kylältä Gamla Postenin suuntaan.
 
Itärannalla oli hyisevän kylmää ja merivesi kaukana ruovikosta.