Salon seudulla on vuolaasti virtaavia koskia, jotka pysyvät auki läpi talven. Näistä tunnetuimpia ovat Kiskon Kärkelänkoski ja Perniön Latokartanonkoski. Myös Halikonjoen ja sen sivuhaarojen varsilla on hyviä koskipaikkoja, joissa koskikarat viipyvät kevättalvisin yleensä vain joitakin viikkoja lähteäkseen taas takaisin pohjoiseen. Halikon Häntälänkoskessa talvehtii paraikaa yksi koskikara, joka on avannon reunalla jatkuvasti valppaana. Pian se pulahtaa pieneen sulaan, sukeltaa ja ui ketterästi virtaavassa vedessä, kunnes taas nousee jään reunalle saaliin kanssa löydettyään pohjasta vesihyönteisiä, toukkia ja koteloita. Nopeasti kara pyrähtää jääkannen alle piiloon missä se on hyvässä turvassa. Päivä kuluu jäänreunalla niiaillen ja veden pyörteissä uiden. Silloin tällöin nämä vesipapit jäävät myös etelään pesimään kirkasvetisten koskien ja purojen ääreen. Eteläisimmässä Suomessa karat häipyvät vaivihkaa talvehtimispaikoiltaan maalis-huhtikuussa. Rengastustietojen pohjalta suomalaisia koskikaroja on kontrolloitu jo yli 10 vuoden ikäisenä. Karat liikkuvat koko Fennoskandian alueella. Norjassa, Ruotsissa ja Suomen Lapissa on tavattu koskikaroja, jotka on rengastettu Etelä-Suomen talvipyynneissä.
 |
| Koskikara niiailee jään reunalla Halikon Häntälänkoskessa. |
 |
| Vesi virtaa vuolaasti koskessa ja jäätyy myös kiteiksi jääkannen alle. |
