lauantai 10. joulukuuta 2011

Myrskyjä ja sateita jouluvalojen keskellä

Viikkoon on mahtunut lumimyräkkää, myrskytuulta, vesisadetta ja jopa ukkosta. Talvi tuli eteläänkin itsenäisyyspäivää edeltävänä iltana, jolloin ensimmäinen lumisade saapui Saloon. Joulukuun 7.päivänä illalla Lounais-Suomessa ukkonen jyrähteli ja sai aikaan puolen tunnin mittaisen laajan sähkökatkoksen Salossa. Sen jälkeen viikko jatkui erittäin sakean lumipyryn ja kovan tuulen merkeissä. Uusi matalapaine toi puolestaan runsaat vesisateet, jotka ovat sulattaneet lunta tähän hetkeen asti. Kadut lainehtivat vedestä ja loskasta. Salon komea torikuusi on kaatunut jo kahdesti. Kuunpimennyksen oli määrä alkaa klo 16 lauantai-iltana, mutta taivas oli niin sateinen, että joudumme odottamaan seuraavaa kertaa vuonna 2015.

Sillan sininen valaistus heijastuu Salonjoen pintaan.

Kovan onnen torikuusi on kaatunut jo kahdesti joulukuun myrskyissä.
Valoisaa aikaa on etelässä 6 h. Jouluvalot luovat kaupunkiluonnossa tunnelmaa. Valot vaikuttavat mm. talvehtivien mustarastaiden ja talitiaisten laulukäyttäytymiseen. Eipä ole aivan tavatonta, jos kuulee mustarastaan huilumaista melodiaa keskellä joulukuuta. Lintumaailmassa on hiljaista. Leudon sään vuoksi ruokintapaikoille ei ole eksynyt rariteetteja. Säkylässä hanhiparvet ovat vetäneet puoleensa lintuharrastajia parhaimpana bongauskohteena joukossa ruokaileva sepelhanhi. Myrskytuulia uhmaavat bongarit ovat havainneet rannikoilla lähinnä pikkulokkeja ja -kajavia. Kovat tuulet voivat joskus tuoda merialueille odottamattomia vieraita, joten aina kannattaa olla valppaana. Ruotsissa havaittiin vastikään jäälokki.

Kaupunkiluonto on tunnelmallinen ja valoisa illan pimeydessä.

Jouluvalot voivat aikaistaa lintujen laulua keskellä talvea.