keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Utön saaristolaiselämää

Keskiviikkoaamu valkeni kauniina, aurinkoisena ja heikkotuulisena. Saari oli tyhjentynyt edellispäivän rareista ja muuttokin oli varsin vaisua. Jurmossa ekana verkkoon eksynyttä tulipäähippiäistä odotettiin turhaan Utöseen. Liekö eilinen kashmirinuunilintu siirtynyt naapurisaareen yön aikana. Länsirannikon Säppiin tuntui kerääntyvän liuta rariteetteja lintutiedotusta seurattuani. Päivällä oli niin lämmintä, että neitoperhonen lenteli vinhaa vauhtia kylillä. Se on yksi kaikkien aikojen myöhäisimpiä havaintoja lajista, jonka myös Holvitien Mikko onnistui näkemään. Iltaa kohden kaakkoistuuli alkoi voimistua ja saavutti jo ennen puolta yötä kovan tuulen lukemat puuskassa. Heikkotuulisen yön jälkeen utöläiset kokivat kalaverkkojaan. Saalista kertyi monelle ihan mukavasti, mm. silakoita. Toiset käyttivät aikaansa rakentamiseen ja kunnostamiseen. Janne maalaili punaista aitaansa ja kyselikin, mahtaako naapuri ilmestyä torstaina maisemiin. Mönkijät ja hotellin kuorma-auto olivat liikenteessä kylän vilkkaalla tiellä. Utön kyläkaupassa käytiin pariin otteeseen ja vaihdettiin kuulumisia. Illaksi saatin kutsu armeijan saunaan, mistä erityisen lämpimät kiitokset saunaluutnantti Holvitielle. Lintumiehet yrittivät löytää jotakin saaresta.

Silakoita irroitetaan kalaverkosta rannassa kahden miehen voimin.

Koululla silakat olivat jo pesualtaassa Ismon johdolla Lauran käsitellessä verkkoa.
Päivän lintuantina oli kolme mustaleppälintua, joista yksi päivysti luotsiaseman katolla. Mustapääkerttu hyödynsi omenoita tilhien tapaan. Aamuvarhaisella koulun ruokintapaikalta kuului tavallisen varpusen ääntä pikkuvarpusparvesta. Kuusitiainen pistäytyi saaressa, tiltaltti etsi ravintoa itärannan levävallista, peukaloiset ritisivät heinikossa ja vuorihemppo oli suorittanut ohilennon saaren päältä. Tänään ei ollut siis kovinkaan kummoinen lintupäivä. Toivottavasti hokema tyyntä lintumyrskyn edellä pitää paikkaansa. Odotukset ovat korkealla edelleen jatkuvan kaakkoistuulen ja Ruotsista tulossa olevan matalapainerintaman vuoksi. Yhteysalus m/s Eivor saapuu huomenna sataman laituriin.

Aallot ovat kasanneet itärannalle levävalleja.

Kun lintuja on vähän, on aikaa rentoutua. Kuvassa vasemmalta Juha, Mikko ja Joska.