perjantai 28. lokakuuta 2011

Tuhruista sadesäätä Utössä

Torstain sää ulkosaaristossa oli pilvinen, lämpötila edellispäivien tapaan noin +10 asteessa ja tuuli etelästä 7 m/s. Saderintama saapui Utöseen klo 10 ja haittasi paitsi lintujen muuttoa myös havainnointia. Illalla näkyvyys oli heikko sumun vuoksi. Varsin vetisistä olosuhteista huolimatta saaresta löydettiin pari vuorihemppoa, jotka Laaksosen Juha plokkasi hotellin ruderaattikentältä. Koululla oli varpunen muiden siemensyöjien joukossa. Mustaleppälintuja ja mustapääkerttuja nähtiin kumpaakin kaksi yksilöä. Tupsupäinen sarvipöllö piilotteli telttapaikan männyissä, joista se siirtyi Kattrumpanille valvontatornin lähelle. Illansuussa kottaraiskaksikko istuskeli koulun katonharjalla kesäiseen tapaan höyhenpuku märkänä. Lintumiesten yläparlamentti kokoontui kaupan mäelle penkille pohtimaan maailmanmenoa. Edes professori ei saanut veijarilaumaa sisätiloihin, niin hektistä on lintujen seuraaminen hämärissäkin. Ahvenanmaan Signilskärissä kuitattiin ruskouunilintu, joka sekin kiersi Utön saaren ja miehittäjät. Perjantaiaamuna m/s Eivor lähti aikaisin kohti Pärnäistä. Saaresta poistuivat Kuusela, Sällylä ja itse allekirjoittanut. Myös koululaiset olivat kyydissä matkalla Paraisten kalkkikaivokselle. Kanta-Hämeen vakiotrio lähti Jurmosta mantereelle.

M/S Eivor saapumassa Utön satamaan klo 16 aikoihin.

Hippiäiset lentävät joskus avoimista ovista patterille lämmittelemään.