Taviokuurnia ja tunturisopuleita

Sunnuntai 18.9.
Retki Inarin Lappiin alkoi sunnuntaiaamuna 18.syyskuuta Salon bussiasemalta. Olimme varanneet matkan netistä pari päivää ennen varsin siedettävään hintaan Finnairilta. Airbus lähti klo 11.20 Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Ivaloa, jonne melkein täysi kone laskeutui perille klo 12.43 edelleen hienoissa ruskamaisemissa, vaikka paras Lapin ruskahuippu olikin ohitettu noin viikko sitten. Kullankeltaiset koivut pilkistivät jokivarsilla ja vaarojen rinteillä. Sää oli hieman kolea +8 astetta ja tuuli kävi kirpeästi luoteesta. Tutulta erämieheltä saimme kyydin Ivalon bussiasemalle, josta Gold Linen bussi starttasi aikataulussaan klo 14.00 liikkeelle pohjoiseen päin. Muutamat porot häiritsivät matkan kulkua tiellä toikkaroituaan. Inarin Kaamasen Kievarin yllä lenteli pari piekanaa. Jäin Maritan kanssa pois Inarin Neljän Tuulen Tuvan kohdalla runsaan tunnin istumisen jälkeen. Majoituimme päärakennuksen idylliseen huoneistoon, jossa olimme viime vappunakin.

Gold Linen bussi tauolla Inarin kirkonkylässä.

Neljän Tuulen Tuvalla voit bongata taviokuurnia maaliskuusta lokakuuhun.

Neljän Tuulen Tuvan tukikohdassa vietimme kolme yötä Finnairin hintapolitiikan sanelemana. Tuvan ympäristössä havaitsimme jo heti ensitunteina varvikossa lymyävän tunturisopulin, jota pöllöt eivät olleet vielä saalistaneet. Paikallisia petoja edustivat kaksi hiiripöllöä ja kaksi suopöllöä. Hiiripöllöt istuskelivat tuvan pihassa kodan tukipuilla ja tienvarressa sähkölangoilla vähän matkan päässä. Toinen pissihaukoista soidinteli pimeässä. Hämärän tullessa suopöllöt alkoivat leijailla ja kaarrella pihapiirissä myyrä- ja sopulipaisti mielessään.

Hiiripöllö päivystää Kaamasentien varrella.

Kuukkelit kävivät säännöllisesti koirankupin herkuilla.

Ruokinnoilla käväisi hömö- ja lapintiainen, toistakymmentä talitiaista, järripeippoja, kolme varpusta ja kuukkelia. Kuusangat rohmusivat ruokaa koirankupista ja veivät sapuskat männikköön tien toiselle puolelle päivittäin. Yleensä kuukkelit liikkuivat 3-4 yksilön parvessa. Kun kupissa oli parempaa sapuskaa tarjolla, emme saaneet kuukkeleita makkaranuotiolle. Tulen loimussa pöllöt sen sijaan saalistelivat päämme yläpuolella. Pimeän tullen kirskuvia ja vikiseviä tunturisopuleita kuului sieltä täältä. Tunturisopulien aktiivisin syysvaellus on jo sekin takana, sillä heinä-elokuun aggressiivisten purijoiden jälkeen sopulit ovat selvästi asettuneet reviireilleen uudestaan lisääntymään. Uutta jälkikasvua voi syntyä jo 3-4 viikon kuluttua. Sopulimarkkinat saavat siis jatkoa edelleen.

Koristeellinen ja idyllinen majatalo on saanut uutta ilmettä.

Kaamasessa on luppometsää, jossa kuukkelit ja lapintiiaset viihtyvät.

Maanantai 19.9.
Aamuviideltä lämpötila näytti +3 astetta. Pilvinen ja tihkusateinen sää vaihtui kauniiksi poutasääksi jo aamupäivän aikana. Ennen auringonnousua kaksi suopöllöä ja yksi hiiripöllö saalisteli tutuissa paikoissaan. Etäältä suon laidalta kuului pari kertaa riekon ääntelyä. Saattoipa paikalla olla kaksikin eri yksilöä. Riekot hiljenivät aamun valostuttua. Mennyt kesä oli vaihteeksi parempi riekkovuosi, vaan eipä kannoissa ole edelleenkään hurraamista pohjalukemista kovan metsästyspaineen alla. Tuvan tunnelmallisten lintulautojen ympärillä kuulin ensimmäisen taviokuurnan melodisen ääntelyn klo 6.38 näkemättä itse lintua. Isompi parvi saapui näkyvästi ruokinnalle klo 7.55 joukossa kolme koirasta ja viisi naarasta. Kuurnaparvi viipyi pihassa koko päivän viimeisen lähtiessä yöpuulle klo 18.42. Aamun kello seitsemästä yhdeksään lintulaudoilla oli eniten vilskettä. Yksi hömö- ja lapintiianen sekä suuri talitiaisparvi hyödynsivät auringonkukan siemeniä heti kylmän yön jälkeen. Kolme kuukkelia ja harakkaa kävivät hakemassa omansa pois. Kuukkeleita varten oli tuvan päädyssä kaiteen päällä oma ruokinta, vaan enemmän kiinnosti taas koirankupin antimet, vaikka vieressä seisoskeli. Laudanraosta punamyyrä kurkkaili sopivaa hetkeä vieden pullanpalaset piiloonsa. Puoli yhdeksältä mekin söimme maittavan Aglen valmistaman aamiaisen samaan aikaan kun toisella kädellä kiikaroin ikkunan läpi lintulaudoilla ja lähipuissa olevia lapintiaisia ja taviokuurnia.

Utsjoen Tenojoen rantaviivaa rajasillalta kuvattuna.

Ruskaa Norjan rajan puolella.

Aamupalan jälkeen suunnistimme Utsjoelle. Ivalon taksin reittiliikenne bussitaksoin kulkee pari kertaa viikossa maanantaisin ja perjantaisin Utsjoelle asti. Niinpä hyppäsimme autoon ainoina matkustajina mukaan. Neljän Tuulen Tuvan ja Utsjoen Mieraslompolon välillä langoilla kökötteli kaikkiaan kolme hiiripöllöä. Klo 10.35 tulimme Utsjoen keskustaan. Ensi töiksemme kävelimme rajasillalle ihailemaan Tenojokea. Tulipa otettua jokunen askel Norjan puoleltakin. Saimme viettää Utsjoella aikaa lähes kolme tuntia, ennen kuin taksi lähti takaisin päin Ivalon suuntaan. Tenon rantakoivikossa hyöri yksi hömötiainen talitiaisen kimpassa. Tenon hiljalleen virtaavassa matalassa vedessä velloi hukkunut tunturisopuliparka. Tarkemmin rantaviivaa tutkiskellessa kuolleita sopuliraatoja oli ajautunut kymmenittäin pelkästään sadan metrin pituiselle matkalle. Mutta olipa elämää rantaniityilläkin. Poluille astellut kaksijalkainen sai tuta sopulin äänekkään vastalauseen. Kellanmustankirjavia karvaturkkeja vilahteli tuon tuostakin mutkittelevia käytäviä pitkin tunturikoivurykelmien suojassa. Mitä pohjoisemmaksi Norjan puolelle mennään sitä vilkkaampaa meno on kuulemma ollut ja raatoja lojuu tien poskessa sadottain.

Näkymä Utsjoen Tenon ylittävälle sillalle.

Vaelluksella hukkunut sopuli ajautuu Tenojoen virrassa rantaan.

Loppuaika tutustuttiin luontotupaan, jonka kuvaesitys sikäläisestä luonnosta oli mykistävä. Kaupoissa ja Rastegaisassa käytiin tietysti pistäytymässä. Kassalta lähti matkaan puinen koivun tuohilaudasta tehty lintulauta, jollaisia on Neljän Tuulen Tuvallakin. Ensimmäistä päivää harjoittelemassa ollut tyttönen sai hymyn huulille. Kiire pittää olla pois täällä ja suhtautua asiaan huumorilla. Paikallisista ilmaislehdistä totesin saamelaiskäräjävaalien olevan käsillä. Olihan siellä ehdokkaina Jomppanen ja Kustula. Saamen kielessä on joskus pitkiäkin sanoja, ks. kuvasta oikeusaputoimisto saameksi. Puoli kahdelta kaksikko vinkkasi meidät autolle kaupan luota ja aloitimme paluumatkan Inariin.

Utsjoen luontotupa on pieni mutta tunnelmallinen.

Saamen kieli sujuu vaivatta kun sen osaa.

Puoli kolmen jälkeen olimme taas Neljän Tuulen Tuvalla. Piharuokinnalla lirputteli yksi västäräkki ja iltapäivällä ihastelin kahta punaista taviokuurnakoirasta lähietäisyydeltä. Illalla mökkien välissä makkaranuotiolla lapinharakka tupsahti pihaan ja yritti saalistaa puiden väliin pakenevia tiaisia. Lepinkäinen oli kuitenkin sen verran hidasliikkeinen, että pikkulinnut saivat pitää henkensä tällä kertaa. Pöllöt aloittivat lentonsa klo 20.15 kuutamon näkyessä pilviverhon takaa. Hiiripöllö ajoi suopöllöt tiehensä.

Tulistelua ja makkaranpaistoa nuotiolla.

Neljän Tuulen Tupa yövalaistuksessa.

Tiistai 20.9.
Aamu sarasti yhtä kylmänä kuin eilenkin eli mittari näytti +3 astetta. Tuuli oli kääntynyt kaakkoon. Aamun valoisina tunteina ruokinnoille ilmestyivät neljä kuukkelia, kaksi lapintiaista ja seitsemän taviokuurnaa, joista ensimmäinen kuurna täsmälleen samaan aikaan kuin eilenkin. Punamyyrät kiipeilivät talon hirsilautoja pitkin hakien murkinaa lintulautojen alta. Uteliaina kummastelivat lähellä patsastelevaa ihmistä. Aamiaisen otimmekin jo kello 8 maissa. Saimme isäntäväeltä lainaksi pari polkupyörää, joilla köröttelimme paikallisten alkuasukkaiden tapaan kauniissa ja lämpimässä syyssäässä Kaamasen Kievariin asti noin 10 km etapin alle tunnissa. Luppomännikön reunamilla tien yli viiletti useampi tunturisopuli ja vauhtia oli kuin formuloissa. Äänekäs kuuluva viserrys ja kitinä tuo mieleen lapintiaisen laulunpätkän! Yksi tilhi lensi siristen tien yli. Kaamasen kylällä kävimme kaupan nettipisteessä. Juuri kun olimme nousseet pyörän satulaan, juoksi yksi tunturisopuli kyltin juurelle isojen kivien alle piiloon. Kääntäessäni kiveä nappisilmä tuijotti minua ihmetyksestä pinkaisten seuraavan kiven alle. Käänsin senkin kiven ja kuvasin nuoren viiksiniekan läheltä. Kun otus ei lähtenyt mihinkään, otin karvapalleron hanskoilla käteeni ja Mari sai tehtäväksi kuvata somaa sopulipienokaista. Taisi paikalle tullutta bussilastillista moinen touhu kummaksuttaa. Pyöräilimme takaisin myötätuulessa ja pysähdyimme toviksi Tuuruharjun luontopolulle. Menoa ei haitannut satulan valuminen ala-asentoon.

Tunturisopuli meni piiloon ison kiven alle Kaamasen kylällä.

Tunturisopuliveitikka kirjoittajan hyppysissä.  

Kello 13 maissa tuvan ruokinnalla oli yllättäen närhi, jota ei kovin usein pohjoisessa näe. Taviokuurnat olivat ruokinnalla pitkin päivää ja pöllöt ilmestyivät taas näkösälle ennen hämärän tuloa. Puoli yhdeksän aikaan illalla oli enää +5 astetta ja yöstä tuli ensi alkuun selkeä. Odotukset revontulien suhteen olivat korkealla. Niitä ei kuitenkaan näkynyt. Aiemmin syksyllä niitä on jo ollut Aglen mukaan.

Taivas on värjäytynyt punaiseksi illansuussa.

Aurinko laskemassa Inarin Kaamasessa.

Keskiviikko 21.9.
Aamuviideltä taivas oli täysin pilvinen ja heikko vesisade jatkui lähes keskipäivään asti. Suopöllö lenteli rampin pohjoispäässä ja tunturisopulin vikinää kuului jostakin tien penkasta. Hiiripöllö lehahti klo 6.06 päivystämään kodan tukipuille, josta se lensi lopulta maata myötäillen nopeasti järvelle päin. Kuuden jälkeen kuukkelit saapuivat aterioimaan tuvan nurkalle ja ensimmäiset taviokuurnakoiraat myös jokseenkin samaan aikaan. Oravalauma säikytteli pikkulintuja pois ruokinnoilta. Kuokkavieraina kävi punamyyrä ja tunturisopuli. Emännän mukaan tunturisopulit pistivät tänä kesänä poskeensa pienen perunamaan, jättivät sentään kuusi perunaa. Sammalten mutustajana näyttää sille siis kelpaavan pottukin, jota harvemmin tunturin rinteillä kasvaa.

Taviokuurnapari Neljän Tuulen Tuvan lintulaudoilla.

Punaiset juolukan lehdet värittävät maaruskaa.

Aamun havainnoiksi kirjattiin viisi taviokuurnaa, kaksi lapintiaista, neljä kuukkelia, parisenkymmentä talitiaista, saman verran järri- ja viherpeippoja yhteensä ja yksi nuori varpuskoiras. Läheisellä järvellä havaittiin telkkä ja kaksi tukkasotkaa. Kello 13.25 oli aika lähteä Gold Linen bussilla kohti Ivaloa. Taviokuurnat jäivät haikeasti laulamaan männyn latvoihin tuvan yläpuolelle. Hieno syysretki oli lähes päätöksessään. Lämpötila oli kohonnut +9 asteeseen. Bussimatkan aikana kuski kertoi lähiaikoina Karhunpesänkiven luona tiellä olleen komean hirven, josta olisi hyvän kuvankin saanut. Muuan taksi körötteli edellämme ja Inarin kirkolla naistokka heilutteli iloisesti käsiään vaan eivätpä kyytiin tulleet. Tämän tapahtumasarjan onnistuin jostain syystä ohittamaan. Jatkoimme Ivalon bussiasemalta vielä suoraan koulukyytien matkassa lentoasemalle, jonne tulimme neljä tuntia etuajassa. Onneksi ovet aukaistiin yli kahta tuntia ennen koneen lähtöä. Odotellessamme lentoterminaalissa metsäjänis loikki kiitoradan viheriölle. Paikallisia Inarilaisia lueskellessani kuvajuttuina oli ammuttu mahdollinen riekkoteeri Kutturantien eteläpuolelta sekä Solojärvellä talon pihaan ilmestynyt utelias riekko kesken isännän pannuhuoneremontin. Saariselkä Nyt! syys-lokakuun lehdessä mainostetaan upeaa kuvateosta Lapin valot, jonka on koostanut ivalolainen valokuvaaja Pertti Turunen. Hieno on kirja, jota selailin kaupan hyllyllä. Näistä Lapin tunnelmista siirryimme koneeseen, joka lähti klo 19.30 saapuen Helsinkiin klo 20.50 vesisateessa. Saloon tultiin ennen puolta yötä.

Koneemme laskeutui Ivalon lentokentälle.

Auringonlaskua pilvien yllä noin 11 km korkeudessa.