torstai 7. huhtikuuta 2011

Utössä vaihtelevaa säätä: vesisateen jälkeen päivällä poutaa ja illalla luoteesta myrskytuulta

Päivän retkeilyyn tuli pakollinen tauko kovan lounaisen vesisateen vuoksi. Sää kuitenkin poutaantui, mutta tuuli kääntyi luoteeseen ja alkoi voimistua koko ajan. Illaksi tuuli yltyi puuskissa jo myrskylukemiin 25 m/s ja kaiken kukkuraksi klo 20 alkoi vaakasuoraan sataa lunta. Myrskybongarin varsinaista unelmasäätä. M/S Eivorilla saapui kotkalainen linturyhmä, raumalainen Ilkka Vieno vaimoineen ja tylsään mannerelämään kyllästynyt Jorma Tenovuo. Poutaisella jaksolla havainnot lisääntyivät ja tarkentuivat. Mustaleppälintuja olikin loppujen lopuksi 4 yksilöä, kaksi vanhaa koirasta, yksi 2-kv koiras ja yksi n-puk. kaikki kyläaukiolla helposti katseltavissa. Tennarin kuvatessa niitä viereen oli tupsahtanut kaunis vanha lapinsirkkukoiras. Kaksi vuorihemppoa piileskeli edelleen hotellin ruderaatin kätköissä. Sataman lahdella uiskenteli 52 tukkasotkaa, joiden joukossa oli naaraspukuinen lapasotka. Mustalintuja pyöri eteläpuolella ainakin 200 yksilöä. Haahkat lentelivät edestakaisin laskeutuen suojaisiin poukamiin, joista merikotka pöllytteli nitä lentoon vähän väliä. Allien lomasta nähtiin yksinäinen ruokki viuhomassa länteen päin ja noin 30 yksilön äänekäs meriharakkaparvi itään. Petolinnuista kuitattiin hiirihaukan lisäksi matalalla Kesnäsin yllä etelään lentänyt sääksi. Luotsiaseman staijauksen tuloksena havaittiin saaren ylittävinä neljän vanhan pikkulokin parvi matkalla pohjoiseen. ARK on pyytämässä siitä kaavaketta. Punarintoja ja rastaita näkyi eilistä vähemmän. Luotokirvinen oli saunalahden rannassa.

Tästä saisi kyyhkyn sulan hattuunsa.