torstai 7. huhtikuuta 2011

Lounaasta vesisaderintama Utön ylle

Torstaiaamun näkymä oli melko harmaa aamuruskoa lukuun ottamatta. Tuuli puhalsi lounaasta 7-8 m/s ja laaja vesisadealue saapui Utöseen melko pian valostumisen jälkeen. Klo 9 jälkeen sade muuttui osin rännäksi. Siis oikein kunnon suomalainen perussää, jolle ei loppua näytä olevan tänä keväänä. Hotellilta ja kylältä lumi on sulanut melko hyvin, paikoin kuitenkin metsäisemmät polut ja itäniitty ovat edelleen tiiviin lumen peitossa. Aamukierros jäi näin ollen vain pariin tuntiin. Peippojen ja rastaiden laulukonsertti raikui talojen pihoilla raikkaassa sateessa. Kyläaukiolta löytyi edelleen ne samat kolme mustaleppälintua ja kangaskiuru. Pöllöt eivät istuneet enää samoissa puissa männikössä. Lehtokurppia sinkoili sinne tänne aamuvarhaisella. Itäniityllä oli eilenkin nähdyt metsäviklo ja isolepinkäinen. Retken uutena lajina itärannassa lipui ristisorsapari, jota ei aiempina päivinä jostain syystä vaan oltu havaittu. Näkyvyys merelle putosi sumuisen vesisateen saavuttua, mutta sitä oli kuitenkin sen verran, että pystyi tarkkailemaan eteläkärkeä vähän pidemmälle. Haahkojen muutto ei ollut mitenkään vaikuttavaa. Pieniä mustalintu- ja alliparvia lenteli idästä länteen. Illaksi sateen pitäisi väistyä, toivottavasti ennen pimeän tuloa. Vetisen päivän piristykseksi laitan vähän värikkäämpiä kuvia saaresta. Vahdinvaihto suoritetaan perjantaiaamuna.

Aamurusko tietää yleensä sadetta. Näin pääsi myös käymään.

Kaunis kukkakori erään utöläisen talon eteläseinustalla.

Lumikellot piristävät vesi- ja räntäsateen harmaudessa.

Punarinta ja pulmunen ovat mahtuneet samaan kuvaan.