Keväisessä Irlannissa

Neljän päivän omatoiminen matka Irlantiin oli sopivasti vaihtelevan monipuolinen ja tiivis paketti shoppailua, viihdettä ja luontoretkeilyä Dublinissa ja sen lähiympäristössä. Finnairin aamukone saapui sunnuntaina pilviseen puolen miljoonan asukkaan pääkaupunkiin. Lentokentältä pääsee cityyn puolessa tunnissa kaksikerroksisilla Airlinkin busseilla nro 747 seitsemän euron hintaan. Englannin tapaan vasemmanpuoleinen liikenne vaati taas hieman tottumista. Autojen rekisterikilvissä luki iiriksi Baile Atha Cliath. Vihreät lammaslaitumet ja keltaiset piikkiherneet luonnehtivat maaseutu- ja puistomaisemaa. Sen sijaan itse Dublin City ei kauneudellaan häikäissyt, tiili-, betoni- ja kivitaloja ahtaasti rakennettuina ilman kummempia viheralueita. Ratojen ja reiden varsilla rehottivat pensaat ja rojuläjät. Koska pääsimme majapaikkaamme vasta iltapäivällä, otimme heti selvää kaupungista.

Nämäkin mustat ukkelit olivat eläväisiä.

Spire of Dublin O´Connell Streetin varrella.

Liffeyjoki Dublinin ydinkeskustassa.

Modernit ratikat olivat ruuhka-aikoina aivan täynnä.

Kaupunkilaiset viihtyivät pyhäpäivänä puistossa.

O´Connell Streetin varrella sijaitsee Spire of Dublin, 120 m korkea neulamainen maamerkki, joka näkyy kauas ja on hyvänä apuna suunnistaessa paperikartan avulla itälänsisuunnassa virtaavan Liffeyjoen molemmin puolin. Joella on ankkuroituna suuri purjealus, Jeanie Johnston Famine Ship. Moore streetin varrella tapaa torikojuja. Modernit ratikat kulkevat keskustan halki, Luasin punainen linja joen pohjoispuolen suuntaisesti ja vihreä linja etelään St. Stephen´s Greenin vierestä. Tavallinen turisti ei muita kulkupelejä tarvitsekaan. Aivan ydinkeskustassa pärjää jalkamiehenä varsin hyvin. Kellä on aikaa, voi lähteä Game of Thrones Toursille tai kokea The Best Irish Show in Dublin Arlingtonin hotellissa sisältäen perinteisen irlantilaisen tanssin ja musiikkinäytöksen.

Stephen´s Green Parkin opastaulu.

Punavärisiä kukkaistutuksia, esikoita ja hyasintteja.

Suihkulähde viheriön keskellä.

Magnolian suuret kukat ovat näyttäviä.

Kävimme kahtena päivänä suositussa St. Stephen´s Parkissa. Vuodelta 1663 peräisin oleva puisto on hyvin hoidettu viheralue kukkaistutuksineen ja patsaineen, puistolammikot houkuttelevat pienen ja vähäisen määrän vesilintuja. Kovaäänisesti kaklattavat ja röyhkeät harmaalokit kerjäsivät makupaloja aivan jalkojen juuresta. Pyrstötiaispari hääri murattien peittämässä maastossa. Puistojen tyyppilinnut, mustarastas, peippo, peukaloinen, punarinta ja sepelkyyhky lauloivat aktiivisesti. Idempänä sijaitseva samoihin aikoihin perustettu Phoenix Park oli suhteellisen laaja nurmikenttäviheriö, jonka alueella on myös eläintarha. Kapeissa lamparekanjoneissa havaitsimme lieju- ja nokikanoja, eripukuisia naurulokkeja, tukkasotkia sekä nokivariksia tavallisten puistolintujen lisäksi. Keltaiset narsissit ja moniväriset esikot loistivat kauneudellaan, samoin suuret magnolian kukat.

Vanhat kivirakennukset voivat olla 1000-luvulta.  

Kyhmyjoutsen ja sinisorsat Phoenix Parkissa.

The Temple Bar, irlantilaisten kuuluisa punainen pubi.

Pubin irlantilaiskauneutta, Janelle O´Donnell.

Maanantai oli Irlannin kevään lämpimin päivä, jolloin lämpötila kipusi +16 asteeseen. Kansaa asettui puistoihin, kuppiloihin ja kadunvarsille vähemmässä vaatetuksessa. Jokaisen Dublinissa kävijän on käytävä bongaamassa punainen ja eksoottinen kulmarakennus The Temple Bar River Liffeyn eteläpuolella. Tupa on ääriään myöten täynnä irkkumusaa ja paikallista kermaa aamusta yöhön, irlantinen whisky ja Guinnesin tumma olut ovat tavaramerkkeinä. Irlantilaisten pyhä mekka on ollut käytössä vuodesta 1840 ja sai vuoden pubi -tittelin. Henkilökunta on hyvin ystävällistä, joukosta poimittiin kaunotar nimeltä Janelle O´Donnell. Päivä kuluikin shoppaillessa ja souvenirliikkeissä vieraillessa. Näissä butiikeissa vihreää pikkutavaraa oli kyllästymiseen asti, tavara kuin tavara oli aina vihreänvärinen. Matkamuistot olivat varsin kalliita hintatasoomme verrattuna. Kelttiläiseen perinteeseen liittyvät korut ovat taidokkaita ja tuovat onnea kantajalleen.

Howthin asemarakennus. 

Howthin majakka aallonmurtajalla.

Englanninvästäräkki aamuauringossa.

Mustavaris ja kottaraiset kävelytiellä.

Tiistaina jätimme majapaikkamme The Charles Stewart Guesthousen suhteellisen vaatimattoman aamiaisen väliin ja lähdimme varhain jo pimeässä jalkaisin neulamerkiltä itään Connollyn rautatieasemalle. DART-juna vei meidät puolessa tunnissa reilun kolmen euron hintaan itärannikolle Howthin pieneen kalastajakylään. Sää oli tänään vähän viileämpi ja tuulisempi valtameren äärellä kun kerran oltiin. Rakennusten yläpuolella jyrkkärinteisellä puistokukkulalla mekasti parinkymmenen yksilön mustavarisyhdyskunta. Lokit ja varislinnut huomasivat heti minut syödessäni todella herkullista pitsaa. Pääteaseman radan vierestä pääsi rantaan, jossa vuorovesi-ilmiö näkyi laajalti. Englanninvästäräkkejä lirputteli rantaviivassa ja kottaraiset soidintelivat kiihkeästi langoilla. Satamarakennusten katoilla tähysteli harmaahaikaroita. Liete- ja levärannoilla piipersi kuoveja, meriharakoita ja sepelhanhia. Pienen majakan ja aallonmurtajan liepeillä sai väistää karikukkoa, joka oli päättänyt ruokailla laiturilla omassa paikassaan. Rantavedessä ui karimetsoja ja riskilöitä. Kaukana häämötti raukkimainen lintuvuori, jonne ei kiikarilla kunnolla nähnyt.

Howthin vuorovesirantaa aseman lähellä.

Harmaahaikara tähystelee katolla.

Tämä karikukko oli luottavaisen kesy yksilö.

Howthin satama-aluetta.

Lähdössä lintuvuorelle talvivarusteessa.

Ajattelimme käydä päivän päätteeksi Wicklowin rannikkokaupungissa, mutta totesimme, ettei aikamme riittänyt siihen harvojen junayhteyksien vuoksi. Niinpä palasimme takaisin Howthiin. Merta edemmäs ei kannattanut lähteä. Laiturilla meitä vastaan tuli merikarhu, joka kauppasi veneretkeä kympin hintaan henkilöä kohti puolen tunnin reissulle lintusaaren ympäri. Tämähän kyllä sopi. Mukaan tuli vielä pari saksalaisnaista. Ukkeli piti hytissään kovaa pulinaa, keskityin enemmän lintujen kuvaamiseen ja tarkkailemiseen. Herralla oli vähän erilainen käsitys matkan toteutuksesta. Juuri kun merilinnut olivat jyrkänteillä hyvin kuvattavissa kaikkein lähimmillään äijä paukutteli käsiään ja osa linnuista lähti tietysti lentoon. Hänen mielestään se riitti kun sai vain nähdä lintuja. Kävin sanomassa, että palataan takaisin ja hän hiljentää lintuvuoren kohdalla kuvauksia varten. Näin tehtiinkin, tosin bisnesmiehenä ukkeli vaati toiset parikymppiä lisää. Aallokko ja vastavalo haittasivat hieman toimenpiteitä, mutta oli kyllä hienoa nähdä merilintuja aivan lähietäisyydeltä. Vuoren jyrkänteillä pesi satamäärin suulia, pikkukajavia, ruokkeja, etelänkiisloja ja karimetsoja.

Valtameren antimia kalakaupassa.

Etelänkiisloja jyrkänteiden kielekkeillä.

Ruokit aallokkojen keskellä.

Kiisloja ja suulia lintuvuorella.

Suuret raukit ovat merilintujen suosiossa.

Paluumatkalla Howthista pysähdyimme Suttonin väliasemalle, josta näkyi laajaa vuorovesirantaa. Lietteille oli kerääntynyt kahlailemaan suuri joukko vesilintuja. Suttonin lahden poukamasta laskin noin 400 mustapyrstökuiria, 100 meriharakkaa ja kuovia, 150 sepelhanhea, 30 karikukkoa, kymmeniä musta- ja punajalkavikloja ja ainakin 12 ristisorsaa mainitakseni. Yhdellä sepelhanhella oli värirenkaat jalassa, vasemmassa jalassa musta rengas valkoisella D-kirjaimella ja oikeassa jalassa oranssi rengas mustalla C-kirjaimella. Rantaa riitti silmän kantamattomiin. Auringon laskiessa ja sään viiletessä lähdimme takaisin asemalle betonimuuria pitkin. Lämpimässä kevätsäässä voikukat olivat puhjenneet kukkaan ja pörriäiset lentelivät ympärillä. Illaksi olimme takaisin Dublinin keskustassa. Turisteja oli saapunut lisää, koululaiset ja työläiset vaeltelivat alinomaa paikasta toiseen. Katukuvassa ei voi olla huomaamatta purkki kädessä rahaa pyytäviä asunnottomia. Jalat olivat aivan puhki kävelyistä. Liikennevalojen merkkiääni on erikoinen nopea pihaus. Maan tavalla punaisella lähdetään jo liikkeelle.

Howthin kalastajakylän rantaa ja ulappaa.

Mustapyrstökuiri lepäilee Suttoninlahdella.

Värirengastettu sepelhanhi lietteellä.

Betoninen kivimuuri suojasi rantateitä. 

Seuraavana päivänä keskiviikkona valmistauduimme kotiin lähtöön. Bussi lähti aivan majapaikkamme rapun edestä kohti lentokenttää ja terminaali ykköstä. Aamupäiväksi laskeutui rankka tiheä sumu lentokentän ylle ja niinpä lentomme Helsinkiin myöhästyi toista tuntia. Hyvässä myötätuulessa ja Finnairin isommalla koneella nopeuden ollessa noin 1000 km/h saimme aikaa kiinni ja saavuimme Helsinkiin klo 15.20. Sää oli täällä +5 astetta ja tietysti lunta maassa. Irlannin kevät oli pitkällä ja vastasi meidän huhtikuun loppua. Afrikan ja Etelä-Euroopan tulijat puuttuivat kuitenkin vielä luonnosta. Irlantilaiset tuntuivat olevan vähän sisäänpäin suuntautuneita ja viihtyivät omissa piireissään. Murretta oli paikoin vaikea ymmärtää. Dublin oli sekoitus vanhaa ja uutta kaupunkia, jonka joki jakaa kahtia. Suosittelen bongaamaan paikkaa vähän lämpimämmällä ajankohdalla.






  

Talvista aikaa

Helmikuu alkoi talvisissa merkeissä. Sula merialue tekee sen, että talvella sataa usein. Lämpötilan ollessa pakkasella sade tulee alas lumena. Tällä hetkellä onkin kaikkialla korkeat lumikinokset eteläisintä Suomea myöten. Kovimmat pakkasjaksot jäivät tammikuun puolelle. Pensaissa ja talojen räystäillä roikkuu komeita ja pitkiä jääpuikkoja. Jääpeite on myös paksuuntunut viime aikoina. Kasvit saivat lumesta suojaa ennen pakkasia. Kemiönsaaressa on havaittu monessa paikassa saukko, joka laskettelee mielellään liukumäkeä, toisinaan pitkä hännänjälki näkyy lumessa. Valoisan ajan lisääntymisen huomaa eritoten lintujen käyttäytymisessä. Ensimmäisen laulavan talitiaisen kuulin jo tosin 8.tammikuuta. Salon kortteliimme on ilmestynyt turkinkyyhkypari ilmeisesti Halikon Joensuunkartanon parvesta. Tammikuun 21.päivä jäi erityisesti mieleen, aamulla lämpömittari näytti Salossa -17 astetta, samaan aikaan oli meneillään kuunpimennys ja lähdimme pienellä retkiporukalla Jurmoon, jossa näimme erikoisen talvehtivan kahlaajan, karikukon merisirriparvessa. Suosirrin näkivät valitettavasti vain muutamat onnekkaat. Jurmossa talvehtii edelleen neljä tunturikiurua. Vuoden kovin pakkasennätys Salossa oli kuitenkin 22.tammikuuta, jolloin mittari näytti -25 astetta. Viime viikonloppuna osallistuttiin pihabongaukseen. Saldomme oli 14 lajia, huomiota kiinnitti pikkuvarpusten ja tiklien runsaus, mikä korreloi varsin hyvin koko Suomen talvilintutilannetta. Tali- ja sinitiainen ovat vuodesta toiseen yleisimmät talvilintumme.

Varis raakkuu Salonjoen sorsaparven vieressä.

Meritalon museon räystäille on muodostunut komeita jääpuikkoja.

Halikon Kokkilan selkää tammikuun pakkasilla.

Ulkosaaristossa on arktiset olosuhteet, kuva Jurmosta.

Merisirriretkellä Jurmossa

Viikko on jo vierähtänyt vuoden vaihtumisesta. Pinnabongarit ovat olleet ahkerasti liikkeellä. Pinnakärki kävi Alajärvellä asti idänturturikyyhkyä katsomassa. Lähempänäkin oli muita mielenkiintoisia lajeja, mutta ei kuitenkaan niin harvinaisia. Mielenkiintoinen tuttavuus oli puputtava helmipöllö Espoossa aivan kerrostaloalueella pienessä kalliomännikössä. Lintuja löytyy retkeilyn ja talvilaskentojen yhteydessä. Kemissä talvehtii kovasti harvinaistunut pesimälintumme pohjansirkku. Halikon Joensuun kartanon mailla on ollut hyvä Salon paikallislinnustokertymä. Taitavat miltei kaikki kaupungin turkinkyyhkyt olla siellä fasaanin ruokinta-automaattien luona. Rikkaruohokentät houkuttelevat pikkulintuja ja pikkunisäkkäitä. Niinpä alueella onkin havaittu parvi peltopyitä, kaksi piekanaa, tuulihaukka ja kanahaukka. Kaupungilla ruokinnoilla käy puolestaan nokkavarpunen ja pähkinänakkeli. 

Merisirrikaksikko rantakivikossa.

Merisirri ruokailee sinisimpukkavallilla.

On sitä muuallakin retkeiltävää. Päätin lähteä tutustumaan ulkosaaristoon muutamaksi tunniksi. Sehän käy kätevästi yhteysalus Eivorilla, joka mahdollistaa muutaman tunnin oleskelun Jurmossa. Saaren vetonaulana ovat tällä hetkellä arktiset merisirrit, jotka talvehtivat Utön lisäksi erityisesti Jurmon lounaisriutalla, jonne aallokot tuovat jatkuvasti ravinteita. Merisirrit ovat melko pelottomia, seurallisia ja äänekkäitä kahlaajia, jotka maastoutuvat sinisimpukka- ja rakkolevävallien sekä rantakivien sekaan uskomattoman hyvin. Kokoonpano vaihtelee alinomaa muutamasta kymmenestä lähes sadan yksilön parveen. Vaatimattoman värisillä linnuilla on keltaiset jalat ja keltainen nokka. Joillakin yksilöillä näkyi olevan väritunnisteita ja metallirenkaita. Jurmon maasto muistuttaa pitkälti Lapin tunturien rakkakivikkoa. Riutan kärki on lisäksi merisirreille rauhallinen paikka. Järven rannalla rantaruderaatissa ruokaili vielä kaksi tunturikiurua, joten retki oli varsin onnistunut.

Merisirrillä on keltaiset jalat ja keltatyvinen nokka.

Merisirri kahlailee matalassa rantavedessä.

Prahan idyllisillä joulutoreilla

Kahden yön matka Tsekin Prahan joulutoreille oli unohtumaton ja koristeellinen valoelämys. Keski-Euroopan itäisessä sydämessä tunnelma oli kaikkein mahtavinta pimeään aikaan. Paikalla vaelsi kymmeniätuhansia turisteja varhaisimmista aamutunneista aina iltayöhön saakka. Vilske oli kuin Lontoon Harroldsin tavaratalossa konsanaan. Kauniit jouluvalot, värikkäät koristelut, enkelinkellot, lyhdyt, valokaaret, jouluinen musiikki, hevosrattaat, tulisoihdut, kojut ja säihkyvät Bohemiakristallit vangitsevat sinut sellaiseen joulun henkeen keskiaikaisessa ympäristössä, mitä et voi muualla kokea. Jokainen turisti haluaa ottaa ikimuistoisia joulukuvia tai maistella tsekkiläisten torikojujen maittavia herkkuja.

Raatihuoneentorin kuusi juhlavalaistuna.

Koristeelliset valopallot aamupimeässä.

Prahan joulutorin 2018 valokyltit.

Kävimme viimeksi Prahassa loppukeväällä kaksi vuotta sitten. Tällä kerralla käytimme Finnairin palveluita, lähtöselvitykset sai kätevästi tehtyä etukäteen mobiililaitteilla ennen lentoterminaalia. Airport Express -bussit päärautatieaseman (Hlavni nadrazi) ja Vaclav Havelin lentokentän (letiste) välillä kulkevat puolen tunnin välein joko 2 euron tai 60 korunan hintaan. Google Mapsin navigoinnin avulla oli helppo löytää hotelli pimeässäkin. Olimme varanneet majapaikaksemme Hotel Salvatorin, josta oli varsin kohtuullinen kävelymatka toreille ja tunnetuille nähtävyyksille. Hotellin espanjalaistyylinen taso yllätti positiivisesti. Avulias henkilökunta, rauhallinen ja hiljainen paikka, maittava ja ruhtinaallinen aamiainen varhaiseen aikaan, ja tietysti hyvä baari vieressä. Saimme viikonlopun päiville viimeisen kahden hengen huoneiston kaikilla mukavuuksilla geniusalehintaan. Huoneisto olikin alkovi ylimmässä viidennessä kerroksessa. Siihen olisi mahtunut peräti kahdeksan henkilöä. Mielenkiintoinen oli ulkohissi sisäpihassa, tosin rappusiakin voi käyttää kuntoilumielessä.

Suuren torikuusen ledivaloja ja palloja.

Toriaukion lemmenlava valokaareilla.

Hääpari astronomisen kellon tasatunnilla.

Sunnuntaina oli ruuhkaa miltei kaikkialla. Onneksi kävimme raatihuoneentorin upeata joulutoria kuvaamassa ilman väkijoukkoa kukonlaulun aikaan. Nimittäin heti päivän valjettua alkoi toreille vyöryä eurooppalaisia ja japanilaisia turistiryhmiä suunnattomia määriä. Keskiaikaisen astronomisen kellon tasalyöntiä ja seinäluukkujen avautumista odoteltiin kymmeniä minuutteja etukäteen. Olipa yksi japanilainen hääparikin paleltumassa paikalla pikkupakkasessa. Yhtä tungosta oli myös Vltavajoen ylittävällä Kaarlen sillalla, josta oli mainiot ja avarat näkymät vanhaan ja uuteen kaupunkiin, katedraaleihin ja kuninkaanlinnaan. Joessa lepäili satoja kyhmyjoutsenia, merimetsoja, nokikanoja ja naurulokkeja, jotka väistelivät alinomaa vesibussiliikennettä. Sillankaiteet pursuilivat lukuisista lemmenlukoista. Pienien korttelipuutarhojen murattikasvustoissa piileskeli mustarastaita ja peukaloisia. Orvokit olivat paleltuneet, mutta eräässä pihassa kukki jopa valkoisia jouluruusuja.

Kaarlensilta, Vltavajoki ja lemmenlukot.

Entisajan tyyliä, hevosvaunut ja vanhat menopelit.

Raatihuoneentorin joulukojut päivänvalossa.

Suuri jääkarhu bongattiin katuvilinässä.

Vaclavske namestin bulevardin molemmissa päissä oli myös joulukojuja samoin kuin megakokoisen Palladium -ostoskeskuksen edustalla varsinaista torikatua unohtamatta. Uudet ja vanhat ratikat kirskuivat ja vyöryivät historiallisten rakennusten editse. Kävimme tervehtimässä Da Capo Cafe & Cocktailbarin henkilökuntaa. Olga oli kuulema jättänyt kiireisen ja haastavan työnsä, mutta Lenka palveli meitä vuorostaan hyvin auliisti. Kuumat kaakaovaahdot ja täytekakut tekivät kauppansa. Tsekkiläiset suklaat, makkarat ja käristetyt palvilihat maistuivat suussa sulaen. Hintataso oli kuitenkin kohonnut selvästi. Monet tuotteet maksoivat jopa enemmän kuin Suomessa. Kauppojen hyllyille oli ilmaantunut Amsterdamin tapaan kannabiskeksejä ja -suklaata. Pääpostissa jonottaminen käy työstä. Vuoronumeron odottaminen monen sadan päästä verkkaisella tahdilla ei houkuttele istumaan siellä. Tämä ei joulutunnelmaa latistanut. Prahassa on niin paljon koettavaa koko ajan. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niinpä edessä oli paluumatka takaisin Suomeen ja Helsinkiin, lumi- ja räntäsateen keskelle täpötäydellä Finnairin koneella parin tunnin pyrähdyksellä. Kiitos Prague!

Kirjoittaja itse valokaaren alla ostoskeskus Palladiumin edessä.

Laidoilla Da Capo Cafe & Cocktailbar henkilökuntaa.

Hotel Salvator osoitteessa Truhlarska 10.

Idänturturikyyhky Alajärvellä

Keski-Pohjanmaan Alajärvellä on viikon päivät asustellut harvinainen lintuvieras, idänturturikyyhky. Sitä on harvemmin päässyt bongaamaan joulukuussa. Tällä kertaa laji ilmoitettiin lintuväelle tarpeeksi ajoissa. Hyvin ystävälliset talon asukkaat ruokkivat lintua valaistun pihakuusen alla, jonne lintu tepastelee maata pitkin talon nurkan takaa säännöllisesti klo 10 jälkeen. Lintu on varsin peloton, mutta kissan vierailut tekevät siitä varmasti aramman ja valppaamman jatkossa. Paikalla on käynyt kymmeniä lintuharrastajia, sunnuntaina pääkaupunkiseudun edustus oli vahvaa. Toivotaan, että kyyhky pysyy ja saa ruokailla rauhassa. Kuten yleensä, tämäkin lintu oli alalajia meena. Joulukuu on ollut sikäli erikoinen, sillä samaan aikaan Suomessa on ollut näytillä molemmat turturikyyhkylajit. Tämänhetkinen lumiraja on aika kaukana, sillä Pohjanmaallakin maa oli mustana. Jatkossa sää muuttuu kylmemmäksi, joten lintuja kerääntyy enemmän pihojen ruokintapaikoille.

Nuori idänturturikyyhky Alajärvellä. Kuva: Jari Nummelin.

Linnut vähenevät talven kynnyksellä

Marraskuun lopulla saatiin kokea kunnon pakkasia ja lumisadettakin. Siihen kuun vaihteessa päälle vielä kovaa ja merialueilla jopa myrskyistä tuulta useamman päivän ajan. Pilvisinä päivinä on ollut pimeää, valoisaa käytännössä vasta aamuyhdeksästä iltakolmeen. Toiveet monen lajin saamisesta talvipinnoiksi kariutuivat jälleen kerran säätilan muutoksiin. Tampereen kirjokerttu mitä ilmeisemmin simahti koviin pakkasiin, jolloin syötävät marjat ja hedelmät jäätyivät. Leudossa ja lumettomassa ulkosaaristossa karikukko teki harmittavasti katoamistempun juuri ennen joulukuuta oltuaan päivittäin esillä lounaisriutalla pienessä merisirriparvessa. Tänään koettiin kuitenkin positiivisesti yllättävää, kun pitkään kadoksissa ollut Helsingin Vuosaaren turturikyyhky näyttäytyi varsin valokuvauksellisesti kesynä rantalintuna suurelle sunnuntaiyleisölle. Hyvän mielen pinna tuntui mukavalta. Samoissa maisemissa kyhmyhaahkaa on käyty katsomassa ja kuvaamassa kummankin kuukauden puolella. Vähiin ovat käyneet talvilinnut. Ruokintapaikoilla on sentään vilskettä, joukossa muutamia syksyn vaellukselta jääneitä lapintiaisia mm. Jyväskylän ja Tampereen seuduilla. 

Helsingin Vuosaaren kesy turturikyyhky.

Tihkusadetta ja sumua

Eletään pimeää talviaikaa. Marraskuu on ollut hyvin leuto, sumuinen ja tihkusateinen. Kuun alkupuoliskolla tuli bongattua Säkylässä pidempään viihtynyttä sepelrastasta, joka pomppi talojen välissä nurmikoilla omenapuiden alla. Lajista tuli samalla kuukausiässä täyteen. Alkuviikosta lähdin ulkosaaristoon, Utön retki nro 295. Tunnin matkan päässä Pärnäisistä näimme hienosti Eivorin kannelta nuoren pikkukajavan, jonka Helstolan Jari löysi tuttuun tapaansa tarkalla tapituksella. Samainen laji ilmoitettiin myös Utön majakkasaarelta puolestaan tuntia aiemmin. Iltapäivän aikana en ehtinyt paljon havainnoida, kylällä tepasteli mustavaris. Tiistaina 6.marraskuuta sää oli pilvinen ja tihkusateinen, lämpötila +8 astetta ja tuuli kaakosta 6 m/s. Lounaispuolen uloimmilla luodoilla lepäili paikallisena noin 30 yksilön merisirriparvi, saaressa nähtiin eilinen mustavaris, kymmenen punakylkirastasta, kulorastas, kangaskiuru, kolme vuorihemppoa, taivaanvuohi, jänkäkurppa ja yöllisen sateen tuomina kolme mustaleppälintua, joista kaksi vanhaa koirasta. Iltapäivällä itäniityn ruovikkoon putosi taivaalta parvi viiksitimaleita, viisi vanhaa naarasta, jotka eivät viipyneet kuin kymmenisen minuuttia. Todennäköisesti linnut olivat peräisin Baltiasta. 

Sinitiaisia talipötköllä.

Mustavaris kylätiellä kovassa sumussa. 

Isokoskelo lepäilee rantakalliolla.

Suurta päänvaivaa ja määrityspähkinää aiheutti tumma, suklaanruskeanvärinen uunilintu, joka ei ainakaan minun korviini koskaan äännellyt. Lintu ilmoitettiin aluksi ruskouunilintuna niillä kirjan tiedoilla ja maastotuntomerkeillä, mitä meillä oli käytössä, mutta tarkemmat kameran kuvat muuttivat taas käsitystä. RK:n jäsenien mielestä lintu oli poikkeuksellisen värinen tiltaltti. Nimesimme linnun työnimellä ruskotiltaltti. Äänettömän ruskouunilinnun määrittäminen maastossa onkin jatkossa haasteellista. Samoin tiltaltit voivat olla puvultaan hyvinkin erinäköisiä erityisesti syksyisin. Hyvin opettavainen oppitunti. Keskiviikkona saari oli tyhjentynyt ja hiljentynyt entisestään. Koko valoisan ajan saaren ylle oli laskeutunut erityisen sankka sumu, näkyvyys paikoin vain 50-100 m. Merelle ei nähnyt mitään. Saaressa näkyi sentään mustavaris, kulorastaita, lehtokurppa, kuusitiainen ja luotokirvinen sekä eilinen tumma ruskotiltaltti. Klo 16.30 koitti lähtö ja Salossa olin jälleen klo 22 maissa. Porista ilmoitettiin myöhäinen pensaskerttu, joka oli tänäänkin vielä paikalla.