sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Päiväperhosista pussitiaiseen

Sunnuntaista muodostui aurinkoinen kevätpäivä lämpötilan noustua +12 asteeseen. Lintumuutto oli varsin vaisua, sen sijaan hyönteisrintamalla etenkin päiväperhosten kohdalla tapahtui edistystä. Lämpimillä heinikkoisilla rinteillä lenteli kuluneita nokkosperhosia, jotka istahtivat välillä kivien päälle tai leskenlehtien kukille. Harvalukuisempaa neitoperhosta nähtiin myös monin paikoin. Tien varsilla kirmaili sitruunaperhosia, mutta kuitenkin yllättävän vähän olosuhteet huomioon ottaen. Eriväristen krookuksen kukilla hyöri mantukimalaisia ja mehiläisiä. Yö oli vielä kylmä mistä johtuen yöperhosia tuli niukasti valolle, vain helmi-, huhti- ja tunnusraitayökkönen. Kasvimaailma on herännyt niin ikään eloon. Kevättaskuruoho ja mukulaleinikki kukkivat jo paahteisilla ruohorinteillä.


Nokkosperhonen leskenlehden kukalla.

Kimalainen ja mehiläinen valkoisen krookuksen kukalla.

Tallettaessani havaintoja hyönteistietokantaan tuli illalla Salon Halikonlahdelta vielä lintutiedotus pussitiaisesta. Komea koiras oli nähty kolmosaltaan osmankäämikössä. Lyhyen etsimisen ja odottelun jälkeen lintu lennähti ruovikosta aivan eteemme näkyvästi ruokailemaan. Sitä ennen se oli äännellytkin, mutta korkeat äänet kaukaa taustamelussa eivät erotu korvissani kovinkaan hyvin enää. Janne ja Marko laittoivat pitkät kameraputket rätisemään. Linnun ehti nähdä noin kymmenkunta nopeinta salolaista. Lajista tuli samalla itselleni Salon pinna, tämän vuoden toinen. Tiedotus ja päivitys hoituivat kiitettävän ripeästi.


Aikainen pussitiainen Salon Halikonlahdella. Kuva:Janne Riihimäki.

Pussitiainen kolmosaltaan osmankäämissä. Kuva:Janne Riihimäki.