maanantai 5. tammikuuta 2015

Pariksi päiväksi pakkastalvea

Loppiaisaattona sää tuntui purevan kylmältä Salossa. Pakkasta oli päivällä noin kymmenen astetta. Auringon valo tuntui mukavalta, vaikka se ei juurikaan lämmittänyt. Maassa on jälleen valkoinen lumipeite ja Salonjoki jäätyi uudestaan. Alkaneen Salon pinnakisan innoittamana retkeilin lähiseudun lintupaikoilla. Hiiripöllö päivystää yhä Varesvuoren reunalla, siellä se on kököttänyt jo marraskuun puolivälistä lähtien. Turkinpuluja löytyi tänään kymmenkunta yksilöä vakiopaikaltaan. Punarinta sinnittelee Vuohensaaren ruokintapaikalla kuusitiheikössä seuranaan sini- ja talitiaiset, keltasirkut ja käpytikka. Metsätiaiset olivat kateissa. Merikulmantiellä Rionraitin piharuokinnalla oli sentään kuusitiainen, pähkinähakit ja tikat puuttuivat nyt kokonaan. Tiedon mukaan lehtopöllö oli huhuillut muutama päivä sitten. Kirpeässä pakkassäässä Halikonlahden sulaojasta en löytänyt peukaloista. Sen sijaan pieni kottaraisparvi kierteli lähistöllä. Fasaanit ja pikkuvarpuset löysivät ruokaa puhdistamon multakasojen liepeiltä. Halikon Rikalan pellolla lymyilee tiiviinä kasana peltopyyparvi.

Fasaaneja on yllin kyllin Halikonlahden puhdistamolla.

Varis löytää jotain kiinnostavaa Salonjoen rannasta. 

Turkinpulut aloittivat jo huhuilunsa leudolla säällä.

Hiiripöllö tarkkailee uskollisesti Varesvuoren metsänreunassa.