perjantai 26. huhtikuuta 2013

Lintuharvinaisuuksia ja päiväperhosia

Kuluneen viikon aikana kevät näyttää ottaneen aimo harppauksen eteenpäin. Vesisateet ovat sulattaneet lumet pelloilta jo kokonaan, mutta metsien varjokohdissa ja pohjoisenpuoleisissa notkelmissa lunta riittää edelleen. Salon Halikonlahden altaat ovat alkaneet myös sulaa jäistä. Naurulokit ovat vallanneet kolmosaltaan tekosaaren pesimäyhdyskunnakseen. Moisionkosken perinteiseen norssijahtiin huppupäät ovat ilmestyneet äänekkäästi sankoin joukoin. Salonjoen rannoilta löytää rantasipejä ja altailta yhä enenevissä määrin puna- ja tukkasotkia. Luhtakana on saapunut ruovikon kätköihin. Etelänpuoleiset tuulet toivat kymmenittäin kattohaikaroita Etelä-Suomeen. Yksi sellainen seikkaili kesynä pari päivää Satamakadun varrella Salon Hyötykäyttö Oy:n ja Salonjoen rantamaisemissa.

Varpushaukat kyttäävät maassa ruokailevia peippoja.

Kun katsoo Lintutiedotusta, on harvinaisuuksia ollut liikkeellä: edellä mainittujen kattohaikaroiden lisäksi runsaasti sepelrastaita, mustaleppälintuja, arosuohaukkoja, kuningaskalastajia, haarahaukkoja, pussitiaisia ym. Komea kyhmyhaahkakoiras jäi useaksi päiväksi haahkaparveen Paraisten Pärnäisiin. Kovemmista lajeista mainittakoon mm. isohaarahaukka, tulipäähippiäinen, amerikantavi ja ruskosotka. Satelliittikiljukotka seikkailee jälleen Suomen ilmatilassa, viimeksi Vaasan seudulla. Matalapaineet tuovat lisää lintuja maahamme. Hyönteissyöjälinnut runsastuvat, eilen oli jo käki saapunut Jurmoon ja tänä aamuna Utössä sepelit lensivät kun herrat löysivät sekä sepelsiepon että sepeltaskun! Onnittelut löytäjille. Tavallisemmista linnuista pesätouhut ovat menossa aktiivisesti. Korpilla on pian rengastusikäiset poikaset pesässään, naakat kantavat nurmikoilta ruohotupsuja pesäntarvikkeiksi ja tiaiset ovat kantaneet sammalta pönttöihinsä.


Liuskaperhonen lämmittelee kuusen alaoksilla. 

Keskipäivän auringonpaisteessa hyönteismaailma on herännyt eloon. Päiväperhosista lennossa ovat jo nokkos- ja sitruunaperhosten lisäksi suruvaippa, liuska- ja neitoperhonen. Harvinaisia talvehtineita isonokkosperhosia on havaittu tällä viikolla lisää. Maahamme onkin tulossa vuorenvarmasti ensimmäistä kertaa kunnon kotimainen isonokkosperhoskanta. Kimalaisia ja kukkakärpäsiä pöristelee leskenlehtien ja sinivuokkojen seassa. Eräässä näsiäpaikassa kukkia ei vielä näkynyt, vaikka kasvi onkin aikainen kukkija.


Sinivuokkoja kukkii jo runsaasti lehdoissa.