sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kevättä ilmassa pakkasista huolimatta

Koko tämän viikon on ollut kovia yöpakkasia, useina aamuina Salossakin mitattiin yli -20 asteen lukemia. Myös ensi viikon ennusteet lupaavat yhä kireitä pakkasia. Kevätaurinko lämmittää kuitenkin jo mukavasti. Sen sijaan lintujen kevätmuutto on edennyt hyvin nihkeästi. Viikolla varhaisimmat yksittäiset kiurut, töyhtöhyypät ja uuttukyyhkyt ennättivät lumisiin maisemiin. Pieniä pulmusparvia on nähty siellä täällä. Parhaiten kevään edistymisen huomaa talvilintujen laulussa. Talitiaiset laulavat varsin reippaasti eri muunneltuja säveliään. Turkinpulujen soidinmekastukseen saa herätä korttelissamme joka aamu. Perjantaina aamukuudelta mustarastaskoiras oli aloittanut huilukonserttinsa -16 asteen pakkasessa.

Lintulautaa voi käyttää näinkin. Kuvassa helmipöllö.

Hämmästynyt helmipöllö ihmettelee kuvaajaa metrin päästä.

Bongarit ovat olleet liikekannalla. Maaliskuun pinnoja on hoidettu Joutsenon harmaasirkusta ja Utön kettusirkusta, joka sekin on alkanut hiukan lauleskella karussa ja lumisessa ulkosaaristossa. Lounais-Suomessa vipinää aiheutti jo vuoden toinen isohaarahaukka, joka monien harmiksi ja harvojen iloksi näyttäytyi Turun alueella siirtyen nopeasti paikasta toiseen. Lauantaina päivällä lintu ohitti Utön länsipuolelta ja katosi taas lounaaseen kuten tammikuun alussakin. Laji taitaa yleistyä meille päin, toivossa on hyvä elää. Lumihanki on tällä hetkellä aika tiukkaa, sen läpi petolintujen kynnet eivät helposti tavoita saalista. Haukoille ja pöllöille tiivis lumenpinta on haasteellinen jopa lapinpöllöllekin. Lintujen ruokintapaikoilla pikkuotuksien kyttääminen on helpompaa. Tämän on oivaltanut Koskella viihtynyt helmipöllö. Varpushaukka täräytti tänään yhden kaupunkipulun, jota se murkinoi Salon Vähäjoen jääpohjalla ohikulkevista ihmisistä pahemmin välittämättä. Tämän jälkeen roteva naarasvarpushaukka jäi sulattelemaan ateriaansa pieneksi toviksi Mököisten asutusalueelle puurykelmän suojaan. Jään päälle jäi kasa höyheniä ja osin syöty raato.

Roteva varpushaukkanaaras nappasi citypulun lounaakseen.

Varpushaukka sulattelee ateriaansa puun oksalla auringon lämmössä.