tiistai 21. elokuuta 2012

Värikkäitä tummia päiväperhosia

Elokuun jälkipuolisko on jo käsillä. Vaikka yöt ovat selvästi viilenneet, riittää päivisin vielä lämpöä ja välillä auringon paistettakin päiväperhosille. Tummat päiväperhoset ovat parhaimmissa väreissään. Tänä vuonna varsin vähälukuinen amiraali vierailee puutarhoissa ja kuivilla kankaillakin kanervan kukilla seuranaan toinen päiväperhoskaunotar neitoperhonen. Marjanronteilla käyvät säännöllisesti liuskaperhonen ja suruvaippa. Etenkin kukkivat ja tuoksuvat apilapellot houkuttelevat värikkäitä perhosia. Valkoisessa siankärsämössä taiteilee usein punamusta pikkukultasiipi, joka pyrähtää nopeasti siivilleen palatakseen takaisin lähtöpaikkaansa. Saariston lämpimällä hiekkatiellä lekottelee ruskeankirjava helmihopeatäplä. Ohdakeniityllä lentelee nopeasti tummanruskea pienikokoinen päiväperhonen, joa osoittautuu ruostenopsasiipikoiraaksi. Hyvällä niityllä voi tähän aikaan olla yhä harvinaisuuksia, Raaseporissa näyttäytyi viisi etelänhopeatäplää, joka oli samalla koko paikan yleisin päiväperhonen. Haalistuneet ja kuluneet naaraat olivat enää liikkeellä.

Neitoperhosia näkee teiden varsien keltaisilla kukilla.

Amiraali paistattelee päivää valoisalla metsäpolulla.

Helmihopeatäplä lekottelee maassa siivet levällään.

Pikkukultasiipi siankärsämön kukalla.