Ruohokasvillisuudesta kuuluu kovaa siritystä. Iltapäivän auringon paisteessa lämpimästä pellonreunasta kuultava konsertti on lukuisten heinäsirkkojen aikaan saamaa luonnon musiikkia, mikäli vain sattuu kuulemaan enää sitä. Mitä lähemmäksi maanrajaa korvansa laittaa sitä paremmin äänet erottuvat kasvillisuudesta. Heinäsirkat ovat päiväaktiivisia kasvissyöjiä kun taas hepokatit ovat enimmäkseen hämärä- tai yöeläimiä käyttäen ravinnokseen kasvien lisäksi myös muita hyönteisiä. Hepokattien siritys syntyy siten, että ne nostavat etusiipiään ja hankaavat niitä toisiaan vastaan. Äänen taajuus on korkeampi ja kesto pidempi kuin heinäsirkoilla. Jos hepokatti sirittää vielä korkealla oksistossa tuulen vireessä, voi joutua pinnistämään tosissaan kuullakseen äänen. Heinäsirkka sirittää siten, että oikea siipi peittää vasemman siiven, kun se hepokatilla on päinvastoin.
 |
| Lehtohepokatti on maastoutunut hyvin ruohokasvillisuuden sekaan. |
Heinäsirkat ovat liikkeellä lokakuuhun saakka. Etelä-Suomessa yleisiä lajeja ovat keto-, niitty-, nuija-, nurmi- ja rantaheinäsirkka, joista ketoheinäsirkka on selvästi yleisin ja muuntelevan värinen laji. Hepokatit ovat suurikokoisia, tuntosarvet ovat hennot ja hyvin pitkät, selkeästi ruumiista pidemmät. Hepokattinaarailla on pitkä munanasetin, millä ne erottuvat heinäsirkoista. Lounais-Suomessa tavattava vihreä lehtohepokatti on peräti 5 cm:n mittainen jättiläinen, joka pyrähtää toista metriä pitkän loikan tosin huterasti lentäen. Joskus lehtohepokatteja eksyy perhosharrastajien syöttirysiin. Muita etelässä sirittäviä hepokatteja ovat idän-, niitty- ja pensashepokatti sekä rusko- ja vihertöpökatti.
