tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kevät etenee vähitellen

Viimeiset pari päivää on vallinnut navakka luoteistuuli, joka on hyydyttänyt muuttolintujen saapumista. Auringon paistaessa suojaisissa paikoissa on kuitenkin saanut tuntea kevään lämpöä. Eilen lämpötila käväisi Salossa yli +6 asteessa. Viikonlopusta lähtien lumi on sulanut tasaiseen tahtiin. Pälvipaikat ovat vielä harvassa. Hyönteisistä ruostesiipikehrääjän toukkia on tavattu jo ryömimässä hangen pinnalla etsimässä kuivempaa koteloitumispaikkaa. Lounais-Suomi vastaanottaa perinteisesti ensiksi maaliskuun muuttajat mantereella. Töyhtöhyypät ovat yleistyneet monin paikoin, tosin yksilömäärät ovat olleet varsin pieniä. Viime lauantaina havaittiin Halikonlahdella ekat töyhtöhyypät muuttolennossa. Tänään aamulla altailla ja puhdistamolla oli hiljaista. Pari kottaraista sentään ilahdutti Vuohensaarentiellä. Isolepinkäinen on päivystänyt altaiden reunoilla puiden latvoissa. Pikkuvarpuset tirskuttavat metallitolpissa ahkerasti. Takapihallamme turkinkyyhkypari on alkanut varata pesimäreviiriään.

Näkymä Halikonlahden puhdistamontieltä Joensuun kartanon pelloille.

Isolepinkäinen päivystää altaiden reunoilla.

Muualla Suomessa on bongattu edelleen isolokkeja ja tunturipöllöjä. Eniten näyttää tapahtuvan ulkosaaristossa Jurmo-Utö akselilla. Vesilinnuista koskeloita, haahkoja ja ruokkilintuja liikehtii päivä päivältä yhä enemmän. Varhaisia lehtokurppia on ilmaantunut myös näkösälle. Joutsenia ja hanhia on saapunut niin ikään viime päivinä, tänään löytyi mm. ensimmäinen lyhytnokkahanhi metsähanhiparvesta Lemussa. Isommat kiuru- ja kyyhkyparvetkin ovat vielä tulossa Etelä-Ruotsin suunnalta. Varsinaista maaliskuun muuttoryntäystä siis odotellaan vielä saapuvaksi kuun loppupuolelle. Sään pitää lämmetä ja lumen sulaa enemmän pelloilta. Englannissa kevät on jo pitkällä kevätkukkineen. Torstaiksi sinne on luvattu +17 astetta. Kevätpäiväntasaus koittaa puolestaan ensi tiistaina. Päivät ovat sen jälkeen pidempiä kuin yöt.

Halikonlahden kakkosaltaalta linnut puuttuvat talvisesta maisemasta.

Kaksi kottaraista Vuohensaarentiellä aamuvarhaisella.