sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Harjalintu Turussa

Jouluaattona turkulaiset lintumiehet löysivät korean harjalinnun Turun Laukkavuoresta Västäräkinpolulta. Tiirassa olleen tiedon mukaan paikallinen asukas oli nähnyt tämän linnun jo alkuviikosta. Lintu ruokaili ahkerasti metsänreunan lähellä kerrostalojen välisillä pihanurmikoilla, jotka olivat tänä pakkasaamuna muista poiketen sulia. Nokkimisten tuloksena nurmelta löytyi herkullisia makupaloja, mm. kastematoja. Jos koiranulkoiluttaja sattui kävelemään liian läheltä, lintu nousi ylös siivilleen jääden kuitenkin lähipuihin tarkkailemaan tilannetta. Pian se lennähti takaisin aktiiviseen ruoanhakuun nurmikon pintaan. Kirjavasta ulkonäöstä huolimatta harjalintua on yllättävän vaikea erottaa paljain silmin tummasta maasta jo muutaman kymmenen metrin päästä. Jouluinen havainto harjalinnusta on varsin myöhäinen, yleensä linnut eivät selviä marraskuuta pidempään Suomen talvisiksi käyvissä oloissa. Poikkeuksen teki Uudessakaupungissa v. 1993 talvehtinut lintu, joka sinnitteli paikalla aina tammikuun jälkipuoliskolle asti. Tätäkin käyränokkaa käytiin joulupäivinä katsomassa pääkaupunkiseutua myöten.

Eksoottinen harjalintu sulautuu maastoon yllättävän hyvin.