maanantai 5. syyskuuta 2011

Karpalot punastuvat suolla

Tänään oli varsin lämmin jopa kesäiseltä tuntuva syyspäivä. Auringon paistaessa päiväperhoset innostuivat liikkumaan aktiivisesti teiden varsilla. Syyskorentoja pörräili matalalla ilmatilassa. Pienellä suoretkellä Raaseporin Bromarvissa paarmakin häiritsi sielunrauhaa pusikoiden väijyvistä hirvikärpäsistä puhumattakaan. Peurat puhisivat suon reunalla, olisiko niiden tehnyt mieli puoliraakoja karpaloita, jotka olivat vain päältä punaisia. Marjat kaipaavat vielä väriä ja pakkasen kouraisua. Bromarvin eteläpuolella hiekkatien varrella keskellä päivää tepasteli kolme koirasmetsoa, joista onnistuin saamaan jonkinlaisen kuvan muistoksi. Eteläisimmässä Suomessa metsoparven kohtaaminen on nykyään harvinainen näky. Moninkertaisesti harvinaisempi oli pääkaupunkiseudulla tänään kurkiparvessa nähty vanha hietakurki, Suomelle uusi laji, joka muutti illansuussa Suomenlahdelle kohti Viroa lentäen päältä Espoon kohdalta ja ohittaen Kirkkonummen Porkkalan kannaksen itäpuolelta. Muutamat kymmenet bongarit onnistuivat näkemään lajin.

Koirasmetso lymyilee ruohostossa hiekkatien varrella päiväsaikaan.

Karpalot saavat punaista väriä aurinkoisina ja lämpiminä päivinä.