sunnuntai 28. elokuuta 2011

Lämmintä lounaasta

Viikonlopun alku sujui armeijan vihreissä maakuntakomppanian tehtäväsuunnistuskilpailun varajäsenenä Keuruulla. Varsinais-Suomi toi jälleen voiton kotiin. Lämmintä oli Keski-Suomessakin, jossa ehdin havaita urheilukentän laidalla lentävän amiraalin ja suruvaipan sekä punaisia syyskorentoja. Syöttirysät houkuttelevat edelleen yökkösiä. Syksyn ja kakkospolven edustajat ovat nyt estradilla. Lintutiedotus ilmoitti perjantai-iltapäivällä Porin Yyterin lietteiltä löytyneen tundrakurppelon. Kyseinen nuori lintu oli Suomen 9.havainto tästä lajista, joka suostui pysymään paikalla aina sunnuntai-iltapäivään asti kaikille halukkaille. Vuodenpinnamiehiä on hemmoteltu, kun vastikään löytyi arotasku Taivalkoskelta. Muutto on kovasti käynnissä. Västäräkkiparvia näkee usein teiden varsilla ja ilmatilassa petolintuja, varsinkin varpushaukat liikkuvat aktiivisesti. Arosuohaukkoja on nähty lisää monin paikoin. Venäjältä tulleita pieniä vihreitä, taigauunilintuja, on jo havaittu yllättävänkin aikaisin.

Päiväperhosista nokkosperhonen vierailee värikkäillä kukkapenkeillä.