tiistai 14. kesäkuuta 2011

Sinistä kasviloistoa

Tienvarret ovat täynnä sinistä kasviloistoa. Lupiinimeri hallitsee näyttävästi tien pientareella paikoin jo häiritsevästi syrjäyttäen alkuperäiset niittykasvit kokonaan. Lupiini, joka on sukua hernekasveille, on alunperin kotoisin Amerikasta, josta sitä tuotiin aikoinaan koristekasviksi Euroopan puutarhoihin villiintyen teille ja ratapenkoille. Joukossa on myös erisävyisiä punaisia, punertavia ja valkoisia lupiineja, jotka tuntuvat leviävän varsin tehokkaasti vuosi vuodelta. Samoin on laita vuohenherneen. Tämä sinikukkainen rehupalkokasvi on valloittanut Salon Merikulman tienvarret ja kesantopeltojen laidat rehevän laajoilla kasvustoillaan. Vuohenherne on monivuotinen pysyvä ja satoisa säilörehu- ja viherlannoituskasvi. Maisema on kieltämättä kauniin sininen. Myös niityillä ja kedoilla kukkii kesäkuun alkupuoliskolla tummansinisiä kasveja, mm. rohtoraunioyrtti Salon Kirjolanmäessä. Se on yksi viidestä arvokkaasta perinnemaisemakohteesta, jota hoidetaan VR:n tuella ainakin vuoteen 2013 saakka. Toinen harvinainen kulttuurikasvi on rohtorasti, jota kasvaa Salon Perniössä Somerikon rauhoitetulla niityllä. Sekä rohtorasti että rohtoraunioyrtti ovat molemmat monivuotisia lemmikkikasveihin kuuluvia vanhoja koriste- ja rohdoskasveja.

Lupiinimeri värittää maisemaa Salon Kärkässä.

Vuohenherne valloittaa alaa Salon Merikulmantiellä.

Rohtoraunioyrtti kukkii kesäkuussa Salon Kirjolanmäessä.

Rohtorastin löytää Perniön Somerikon niityltä.