maanantai 4. huhtikuuta 2011

Vesisadetta ja sumua

Vesisadetta ja sumua. Siinä sään kannalta tärkeimmät sanat lauantaista maanantaihin. Vaikka lumi on sulanut pelloilta ja tien varsilta, on sitä metsissä vielä järkyttävän paljon, yli puoli metriä pahimmillaan. Sen sain todeta viikonloppuna maakuntajoukkojen marssilla Pöytyän Raasissa, jossa koko maakunnan kovakuntoisimmat marssivat varustuksellaan ensin 20 km kolmessa tunnissa ja seuraavana päivänä vielä suunnistuskymppi päälle tehtävärasteineen osan ollessa mäkisessä metsässä reippaasti yli polven korkuisessa umpilumessa kahlaten. Heti ennen aamukahdeksaa oli ukkometso tepastellut Raasintiellä ajoneuvoletkan edeltä. Iltapäivällä näkyi paikallinen kaarteleva hiirihaukka puun latvojen tasalla. Käpylinnut mekastelivat metsäteiden varsilla innokkaasti. Iltayöllä sissiteltan sisällä kaminan hehkuessa punaisena ja öljylampun tuikkiessa kuului pöllön kiekaisua pariin otteeseen, määritys jäi tosin auki. Kyseessä oli kuitenkin joko lehto- tai viirupöllö.

Nuotion ääressä tauoilla on mukava lämmitellä.
Kevätmuutto on edennyt huimaa vauhtia. Lintutiedotuksen mukaan saapuneita lajeja oli jo varsin paljon, etupäässä kivitaskuja, mustaleppälintuja, metsävikloja, taivaanvuohia, rastaita, västäräkkejä, joukossa runsaasti hanhia ja joutsenia sekä harvinaisuuksista eilen avosetti Espoossa ja tänään isohaarahaukka Hangossa. Arjen koittaessa jälleen maanantaiaamun vesisateessa kuraa ja lätäköitä oli kaikkialla. Lyhyt käynti Salon Halikonlahden altailla ja Joensuun kartanon pelloilla osoitti lintuja tulleen lisää lounaisen matalapaineen siivittämänä. Pelloilla oli suuri kiuruparvi, yli 450 yksilöä, joiden joukossa 116 pulmusta, kiitos Riihimäen Jannen tarkan laskennan. Töyhtöhyyppiä tepasteli noin 60 yksilöä. Laskuojassa viihtyi edelleen uskollisesti luotokirvinen. Halikonjokeen laskevan ojan päästä nousi lentoon metsäviklo. Viisi harmaahaikaraa ja eilen Viurilanlahdelta nähdyn meriharakan voisi mainita Halikonlahden antina. Altaat ovat yhä jäässä ja lumessa. Varislinnut, harmaa- ja merilokit kerääntyvät niihin isoiksi parviksi. Vaikka lämpötila ei ole kivunnut kovinkaan korkealle, pitävät vesisateet huolen siitä, että uusia muuttajia saapuu maahamme koko ajan.

Puhdistamontieltä on lumi alkanut sulaa vesisateiden ansiosta.