maanantai 28. helmikuuta 2011

Kestotalvehtijoita ja muuttolintuja

Kovasti odotellaan kevättä. Lintutiedotuksen kestosuosikkeja ovat olleet Asikkalan tammitikka ja Etelä-Suomen lukuisat viitatiaiset. Viimeksi mainituista lähin viitatintti käy yhä Salon Halikon Tavolassa. Viikonlopun pilvipoutaisena päivänä lintu paljasti sukupuolensa virittelemällä lyhyttä laulunpätkää pihamännyn latvuksesta ollen muun ajan melko äänetön ja huomaamaton. Renkaattoman linnun onnistuin paremmin näkemään 18.helmikuuta sen käytyä pikaisesti lintulaudalla pariin otteeseen. Tavolan pihapiirissä vierailee runsaasti muitakin tiaisia, närhiä, mustarastas, käpytikka, puukiipijä ja äänekkäitä pikkuvarpusia. Lisätietona mainittakoon, että rengastustoimiston tilannekatsauksen mukaan viitatiaisia rengastettiin Suomessa vain 12 yksilöä vuoden 2010 aikana. Kuinka pitkään viitatiaiset viipyvät ruokinnoilla, jää nähtäväksi. Hyvällä onnella jotkut linnut voivat jäädä pesimäänkin.

Salon Tavolan renkaallinen viitatiainen, joka katosi paikalta syksyllä.
Tienvarsille on kerääntynyt naakka- ja varisparvia sekä Salon Yöntilään tusina pulmusia, jotka olivat tänäänkin paikalla kuudetta päivää peräkkäin. Parvi pelästyy jatkuvasti lentoon ohiajavia autoja. Pulmuset ovat varhaisempia muuttolintujammme. Viikonloppuna havaittiin mantereella jo muitakin keväälle uusia saapujia kuten uuttukyyhkyjä Naantalissa ja kiuru Helsingissä. Ulkosaariston talvehtivat vesilinnut saavat täydennystä heti kun avovettä alkaa ilmaantua. Telkät, isokoskelot ja sotkat ovat ensimmäisten joukossa. Näitä ei kuitenkaan ole vähään aikaan odotettavissa, koska Itämeri jäätyi harvinaisen pitkälle Ruotsin eteläosiin asti. Keski-Euroopassa lämpötila on kuitenkin käväissyt viime viikkoina usein kymmenen asteen tietämillä. Maaliskuussa muuttolinnut pakkaantuvat sinne parvittain odottamaan pääsyä hyiseen, lumiseen ja talviseen Skandinaviaan. Jos kevät etenee kunnolla, voi maaliskuun loppupäivinä olla joillekin luvassa toivottuja kuukausipinnoja.

Naakkaparvet ovat kerääntyneet teiden varsille.