Somerikon niityn kukkaloistoa

Keskikesällä kedot ja niityt kukoistavat. Varsinais-Suomen ja Salon paras niitty löytyy ehdottomasti Perniön Somerikosta, joka kunnostettiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Mäkitervakot alkavat pikku hiljaa hiipua, vuorossa ovat nyt kellokasvit, pukinparta, sikoangervo, neidonkieli, pölkkyruoho ja rohtorasti. Tummatulikukka kohoaa aikanaan korkeuksiinsa männyntaimien välistä. Muinaistulokkaat eli arkeofyytit ovat pitäneet hyvin puolensa maitohorsmaa vastaan. Paahteisessa rinnemaastossa myös päiväperhoset viihtyvät kukkien keskellä. Ensimmäiset niitty- ja tesmaperhoset lentävät matalalla heinikon yllä. Käki suvaitsi kukkua vielä keskellä päivää. Loppuviikoksi luvataan Etelä-Suomeen tilapäisesti erittäin lämmintä säätä, mitä ei ole koko kesässä Suomessa koettukaan.

Kedolla kukkii mm. päivänkakkaraa ja sikoangervoa.

Perniön Somerikon niityn opastaulu.

Neidonkieli viihtyy hiekkamaalla teiden varsilla.

Lintujen pesinnöissä suuria eroja

Juhannus ja kesäpäivänseisaus ovat jo takana päin. Satakieli laulaa ja käki kukkuu vielä, tosin harvakseltaan. Kesä on ollut sateinen, mutta ei kuitenkaan erityisen kylmä. Vähäisistä poutajaksoista johtuen linnuille ei ole ollut tarjolla tarpeeksi hyönteisravintoa, mikä on näkynyt etenkin pienten pönttölintujen pesinnöissä. Tiaisten pesinnät ovat sujuneet joko keskinkertaisesti tai heikosti poikueiden jäätyä pieniksi. Pesinnän ajoituksissa on ollut suurta vaihtelua ja yleisesti ottaen ne ovat olleet viime vuosiin verrattuna 1-2 viikkoa myöhässä. Talitiainen on valloittanut pääosin metsäpöntöt, kun taas sinitiainen on joutunut tyytymään kaupungin ja taajamien pönttöihin. Kirjosieppoja tuli pesimään tavanomaista vähemmän. Niiden päämuuttoaikaan toukokuussa oli koleaa, minkä vuoksi osa kannasta jäi kesäksi Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Kahlaajilla pesinnät eivät onnistuneet myöskään hyvin. Monet pesät jäivät tulvavesien alle ja pedot korjasivat loput. Sorsalinnuilla poikueet ovat pienentyneet kesän edetessä vain muutamaan yksilöön.

Puoli tusinaa nuoria tuulihaukkoja Halikossa.

Joukkoon mahtuu kuitenkin menestyjiä. Tuulihaukalla pesinnät ovat onnistuneet Salon seudulla hyvin. Etenkin Halikossa poikasia on ollut 5-6 pesää kohti, 10 pöntön otoksessa syntyi keskimäärin 5,3 poikasta, mitä ei voi pitää huonona lukuna tällaisena vuotena. Vaikka Koskella laji näytti jopa taantuvan, Halikossa sain neljä uutta latopesintää. Marttilassa ja Perniössä tuulihaukat ovat vakiintuneet tietyille pesäpaikoille. Hajontaa on ollut melkoisesti, sillä samanaikaisesti on ollut juuri kuoriutuneita untuvikkoja ja joissakin lähes lentopoikasia. Uusista valtauksista ja hyvästä poikasmäärästä voisi päätellä, että peltomyyräkanta osoittaa aallonpohjasta selvää nousun merkkiä. Myyräkannat runsastuvat yleensä kesän jälkeen syksyksi. Sateinen kesä on edesauttanut vihreän ruohon ja muun kasvillisuuden rehevää kasvua. Määrätietoinen pöntöttäminen on auttanut tuulihaukkoja palaamaan entisille asuinsijoilleen. Kattohaikara on ollut ehdoton kesän hitti Suomen suvessa. Riittävän korkealle pihapiiriin ulkorakennuksen katon harjalle tai tolpan nokkaan (ei sivulle) kyhätty pesälava risuilla voi houkutella lisää kattohaikaroita. Ei muuta kuin rakentamaan!  

Kiertelyä Kaakkois-Suomessa

Pidennetyllä viikonlopulla kiertelimme Kaakkois-Suomea itärajan tuntumassa. Olimme noin 50 km päässä Kotkasta, kun Hovinsaaresta ilmoitettiin ruostepääsky. Harvoin käy näin hyvä tuuri. Kolmessa vartissa lintu oli kaukoputken näkökentässä jopa ennen muita paikallisia bongareita. Tähän aikaan ruostepääsky on varsin harvinainen kesävieras meillä, joten aihetta leveään hymyyn oli. Illaksi köröttelimme Imatralle, osin kärsimyksen ja onnekkaan sattuman kautta tarjottiin valtionhotellista samaan hintaan ylimmän kerroksen sviittiä, jossa kelpasi oleilla mahtavissa maisemissa ja hienoissa puitteissa kuin olisi aatelislinnassa asunut. Sauna ja altaassa pulikointi kuuluivat tietysti ohjelmaan. Pihamaalla ja puistossa kukki näyttäviä alppiruusuja. Vuoksen rannoilla sielu lepäsi.

Imatran linnatyylinen valtionhotelli koko komeudessaan. 

Seuraava aamu alkoi viileänä ja sateisena täyttävän aamiaisen jälkeen. Rautjärvellä sain uuden rengastuspinnan, kun pellon reunassa juoksenteli kuovin poikanen. Jatkoimme matkaa pohjoiseen päin aina Joensuuhun saakka, missä aurinko porotti taivaalta, lämpötila jäi kuitenkin +17 asteeseen. Koska aikaa ei ollut lähteä edemmäs, käännyimme takaisin ja kurvasimme Tohmajärven Värtsilään rajavyöhykkeelle. Sääperissä ei juuri lintuja näkynyt pientä pyrstötiaisparvea ja ääntelevää ruisrääkkää lukuun ottamatta. Onnetar puuttui jälleen peliin. Hiekkatiellä pysähdyin katsomaan ojanvarren kukkia ja perhosia. Muutamia kartta- ja neitoperhosia lenteli ohitse, kunnes yhtäkkiä ruohikosta nousi ylös pieni keltaisenkirjava mittariperhonen. Tunnistin perhosen heti harvinaiseksi pantterimittariksi, josta sain uuden elämyspinnan. Myöhemmin niitä löytyi vielä kolme yksilöä lisää.

Kuovin poikanen kädessä ennen rengastusta.

Jäimme seuraavaksi yöksi Parikkalaan. Siikalahden lintujärvellä oli vähän vaisua. Kuhankeittäjää ei näkynyt eikä kuulunut. Kaulushaikara puhalteli etäämmällä, luhtahuitti äänteli puolestaan taas aivan korvan juuressa. Pari luhtakanaa, satakieliä, viitakerttunen ja kukkuva käki listan jatkona. Aikaisin aamulla kävin risteilevän metsätieverkoston päässä kuuntelemassa ja katsomassa nuorta sinipyrstöä, joka lauloi aktiivisesti kuusen latvassa jylhissä vaaramaisemissa. Idänuunilintu oli myös ollut paikalla. Päivä oli hyvin lämmin ja aurinkoinen ennusteen mukaisesti, +22 astetta tuntui jo kesältä. Paluumatka Joutsenon ja Virolahden kautta Saloon sujui väsyneenä useamman pysähdyksen kautta.

   

Alppiruusut kukkivat näyttävästi kesäkuun alussa.

  

Vesipääskyn tekee mieli Lappiin

Touko-kesäkuun vaihde on tyypillistä aikaa nähdä vesipääskyjä etelässä. Laji on säännöllinen tuttavuus Salon Halikonlahden altailla vuosittain toukokuun lopulta alkaen. Tällä kertaa ensimmäinen havaittiin vasta kesäkuun puolella ja sekin puhdistamon hiekkakentän lätäkössä pikkutyllin seurasta. Samassa matalassa vesilätäkössä havaittiin muutamia päiviä sitten lampiviklo. Navakassa tuulessa lintu keinui aallokon mukana savirinnettä vasten. Vesipääskyä on saatu tosin bongailla jo aiemmin Salossa Vilikkalan Rintalan tekolammessa. Laji viipyy täällä lyhyen aikaa, usein vain päivän pari jatkaakseen matkaa Lapin perukoille asti mm. Enontekiön pienille tunturijärville tai Utsjoen ruohikkoisille lampareille. Kahlaajien tapaan koiraat jäävät huolehtimaan jälkikasvusta kun taas naaraat parveutuvat sulkimaan ja aloittavat pian syysmuuttonsa. Ensimmäistä kertaa näin vesipääskyn Halikonlahdella 10.kesäkuuta 1979 eli 36 vuotta sitten.

Vesipääsky ui Halikonlahden puhdistamon isossa lätäkössä.

Vesipääskynaaras keinuu tuulen vireessä.

Kesä tulee vähän myöhässä

Yli +20 asteen lämpötilat ovat olleet etelässä todella tiukassa tänä keväänä. Aamut ovat tuntuneet usein koleilta ja illat pilvisiltä ja tuulisilta. Tervapääskyjen kirkuna on merkki tulevasta suvesta. Pöllönpoikaset piiskuttavat ja kerjäävät ruokaa lähimaastossa kesäyön viileydessä. Aikaisempiin vuosiin verrattuna etenkin pikkulintujen pesinnät ovat noin viikon jäljessä. Pikkuvarpusilla on pesinnän ajoituksessa suurta hajontaa, sini- ja talitiaisilla oli joko munia tai hyvin pieniä poikasia viikonlopun tarkistuksissa. Hyönteisiä ja toukkia ei ole ollut liikkeellä edellisvuosien tapaan. Alkukesän perhoslajisto odottaa tuloaan. Aurinkoisina päivinä aurora-, kartta- ja lanttuperhosia lentelee valoisilla ja lämpimillä voikukkaniityillä. Myös talvehtineet neito-, nokkos- ja sitruunaperhoset ovat yhä lennossa. Suruvaippa on muutoinkin ollut hyvin vähälukuinen tänä keväänä. Metsäpoluilla tulee nopeasti vastaan nastakehrääjäkoiras, joka häviää rikkonaiseen metsäkuvioon. Viikonloppuna retkeilimme Hämeessä, tällä kertaa Akaan-Valkeakosken järvillä ja niityillä.

Valkeakosken Jutikkalan kartanon maisemaa.

Tuomen kukat tuoksuvat voimakkaasti.

Kasveista voikukka on vallannut ruohoniityt keltaisena mattona. Metsänreunoissa aistii tuomen voimakkaan tuoksun. Lehdoissa kielo on niin ikään aloittanut kukinnan. Kalliomäet ovat puolestaan keto-orvokkien värittämiä. Mäkitervakot, syreenit ja pihlajat ovat kukinnassaan hieman myöhässä. Maisema on kuitenkin todella vihreän rehevää, jonne yölaulajat piiloutuvat taitavasti, kuten satakielet, viitakerttuset ja juuri saapuneet viitasirkkalinnut. Kehrääjät surisevat mäntykankailla. Luhtahuitin nopea sivallus kuuluu ruovikosta jopa keskellä kirkasta päivää. Toukokuun lopulla Etelä-Suomessa havaittiin suuria keräkurmitsaparvia, yksi sellainen kymmenen linnun porukka Perttelissä. Kiitos vuodarimiesten Utön nopealla venekeikalla hoidettiin harmaasirkku pinnoihin. Toukokuun viimeisen päivän Halikonlahden helmiä olivat lampiviklo, jänkäsirriäinen ja mustatiira. 

Lehdot ovat hyvin reheviä ja täynnä vehreyttä.

  

Valkeakosken Saarioisjärvellä kuulee luhtahuitin ja kaulushaikaran.

Pöllönpönttöjen tarkistusta

Helatorstaina ja lauantaina oli aika tarkistella urakalla pöllönpönttöjä Salossa ja Kemiönsaarella. Kun valtaosa lehtopöllön pöntöistä on käyty läpi, saldoksi tuli vain 10 rengastusikäistä poikasta kolmesta pöntöstä. Eräässä pöntössä oli kuitenkin neljä isoa poikasta. Lisäksi tavattiin yksi pesästä lähtenyt lentokyvytön maastopoikanen maassa. Pöntöissä ei myyriä näkynyt, sen sijaan rastaiden sulkia ja päätön rotta löytyivät pöntön pohjalta. Kaikki pesinnät olivat taajamien reunoilla. Kulunut kevättalvi oli leuto, sääolosuhteiltaan epävakainen ja vähäluminen, mikä ei suosinut myyräkantojen nousua. Joissakin paikoissa lehtopöllöt huhuilivat aktiivisesti kevättalvella, mutta hiljenivät myöhemmin kokonaan. Perniön Koskella koitti aika mielenkiintoinen yllätys, kun näätä kurkkasi osin hämmästyneenä ja kiukkuisena pöllönpöntöstä tulijaa katsellen. Sain kuvan tästä veijarista. Helmipöllöjä ei löytynyt ainuttakaan. Oravat ja telkät olivat asuttaneet pönttöjä pöllöjen puuttumisen vuoksi. Tapauskohtaisesti jotkut lehtopöllöemot saattavat olla melko aggressiivisia, joten poikasta ei pidä mennä katsomaan läheltä ilman turvavälineitä. 

Näätä kurkkaa pöntöstä Perniössä. 

Lehtopöllön maastopoikanen on suojautunut ison lehtipuun tyvelle.

Hyönteissyöjälintuja Utössä

Kun virtaukset käyvät eteläisistä ilmansuunnista ja matalapaineet tuovat sateita toukokuussa, alkaa hyönteissyöjälintujen muutto vilkastua. Viikonloppu vietettiin vaihteeksi Utössä, vaikka Salossa on viime aikoina ollut kosolti katsottavaa. Perjantai-iltana oltiin yhteysaluksella perillä ennen puolta yötä tuttuun tapaan. Lauantaina kisattiin Tornien taistoa, minkä jätimme tänä vuonna Utössä väliin. Aamu olisikin ollut varsin kolea +6 astetta ja tuulinen, tosin selkeä sää. Merellä muutto ei ollut kovin kehuttavaa. Joitakin kuikkia, mustalintuja ja ruokkeja lenteli pienissä parvissa. Oltuani itäniityllä jäi etelänkiislakin väliin, mutta samaan aikaan ihailin kaunista kesäpukuista lapinkirvistä, joka on varsin harvinainen näky ylipäänsä keväällä Etelä-Suomessa. Lintua sai ihailla koko päivän aivan lähietäisyydeltä luotokirvisen kera. Ristisorsapari viihtyi matalassa rantavedessä harmaa- ja lapasorsien seurassa. Rantakivikossa ja lietteessä piipersi pari karikukkoa, saariston kirjavaa tyyppilajia. Merikihupari oli niin ikään asettunut pesimäluodolleen. 

Ristisorsapari on tullut rantaviivaan ruokailemaan.

Narsissit ja sinililjat kukoistavat pihamailla.

Käenpiiat kuikuttelivat kylällä lähes tauotta pönttöjen äärellä. Värikkäitä leppälintukoiraita pyrähteli maassa ja tolppien päällä, joukossa myös yksi naaraspukuinen mustaleppälintu. Satakielten kutsuääni kaikui lepikosta ohimennen. Pari pikkulepinkäistä istuskeli pensaassa ja aidan päällä. Samalla kun haimme Tenovuon Jorman Utön linnut -teoksen peltosirkku pistäytyi hänen ruokinnallaan ja lauloi muutaman säkeen auringon paisteessa. Kivi- ja pensastaskuja oli vähän siellä täällä. Päivä ei kuitenkaan tuonut mitään erikoisempaa havaintoa liekö huonohko muuttosää ollut syynsä. Tällaiseen sesonkiaikaan on syytä muistuttaa turisteja saaristoluonnon kunnioittamisesta. Lintujen pesimäaikana rantaviivoilla ei pidä kulkea ja viettää joutilasta aikaa porukalla seisoskellen lintujen ruokailua häiriten, sotilasalueiden kyltit eivät ole siellä turhan päiten ja yksityisten pihat ja rannat eivät ole jokamiehen yleistä kulkuoikeutta. Kaupunkilaisturisteille kaikki pitää vääntää aina rautalangasta. Tekosyitä keksitään kyllästymiseen ja turhautumiseen asti.  

Utön itärantaa, josta alkaa Puolustusvoimien alue.

Haahkanaaras hautoo pesällään rantakivikossa luottavaisena.

Sunnuntaipäivänä oli toisenlainen säätyyppi. Taivas oli pilvinen, tuuli oli kääntynyt kaakkoon ja vettä alkoi ripotella hiljalleen aamupäivästä lähtien. Hyönteissyöjiä oli selvästi eilistä enemmän. Rannoilta löytyi useita sinirintoja. Lapin satakielet olivat pääosin koiraspuolisia. Niilläkin on vielä edessään 1000 km matka tunturikoivikoille. Muista mainittakoot Gamla Posten metsikössä pyrähdelleet kaksi pikkusieppoa, joista toinen oli kuvauksellisesti kaunis koiras. Herne-, mustapää- ja pensaskerttuja vilisi pensaissa pajulintujen seassa. Piilottelevia nokkavarpusia tiksutteli lennossa. Käki oli saapunut varhain kyläaukiolle ja kukkui muutaman kerran tulonsa kunniaksi. Tällä reissulla käyntikerrat menivät Utön pinnojen edelle. Kauan se taika kestikin. Varsinaiset rariteetit jäivät puuttumaan. Perjantaiaamuna oli havaittu kaksi avosettia ja lähtöiltana saaresta löytyi taas mustapäätaskukoiras. Ehkä seuraavalla kerralla onni on paremmin matkassa. Illalla Salon Halikonlahdella vesisateessa lenteli kolme mustatiiraa, jotka toivat vähän lohtua pikkuharvinaisuuslistaan. Tiedon mukaan isohaarahaukan ja haarahaukan sekapesinnän aloitus Salossa on ennen näkemätön ilmiö.

Pikkusieppokoiras pyrähteli Gamla Postenin metsänreunassa.

Utön keväistä kyläraittia ja saaristolaismaisemaa.

Toukokuun alku täynnä pikkurariteetteja

Vapunaatonaattona satoi koko päivän kaikissa olomuodossa niin vettä, räntää kuin luntakin. Vapunaatoksi ohut lumikerros suli kuitenkin pian pois. Espoon Laajalahdella pussitiaisen ja mustahaikaran jälkeen vappubongareita saapui paikalle kesyä pikkuhuittia katsomaan. Samana päivänä muualla käyneet bongarit olivat kuitanneet Parikkalan punakaulahanhen ja Raaseporin mustakaulauikut. Itse jätin minua kiinnostaneen huitin väliin muilta kiireiltä. Vapuksi sää lämpeni ja poutaantui Salossa. Viikolla nähty esiaikuinen isolokki näyttäytyi uudestaan ja löytyi hetken paikallisena Salon Korvenmäen jäteasemalta pienestä harmaalokkiparvesta. Kylmät yöt ovat pitäneet perhosmaailman vaisuna. Tänään Salon Meriniityllä Katkiluodonkadun päässä pienen hiirenkorvalla olevan koivurykelmän oksassa lepäili värikäs kirjokehrääjäkoiras. Ajankohta on tälle lajille tyypillinen, päivälepopaikka avonaisessa ja tuulisessa ympäristössä sen sijaan ei. Keltakukkaiset kevätesikot, keltavuokot, mukulaleinikit ja rentukat hallitsevat maisemakuvaa. Kevään ensimmäinen siilikin tuli nähtyä ja harmittavasti jälleen tiellä yliajettuna. 

Kirjokehrääjäkoiras on kaunis kevätperhonen.

Keltavuokot kukkivat Halikon Raiviston lehdossa.

Porin Yyterin uuden tornin edustalla oli paljon lintuja, mm. mustapyrstökuiri, punakuireja, ristisorsia, suosirri, pari räyskää, heinätavipari, ääntelevä kaulushaikara ja bongareita paikalle vetänyt naaraspuolinen mustapäätasku, jota ei enää seuraavana päivänä havaittu. Paikalle on rakennettu vanhalta tornilta korkeat, pitkät ja leveät pitkospuut, joita pitkin kelpaa kävellä. Uudet opasteet olivat myös hyvin selkeitä perille asti. Vuodenpinnamiehiä ovat juoksuttaneet pikkurariteetit miltei jatkuvasti. Porista löytyi sitruunavästäräkki ja niittysuohaukka, Kaarinasta lyhytvarvaskiuru, runsaasti jalo- ja kattohaikaroita ympäri Etelä-Suomea, Utössä haarahaukka ja mustaleppälinnut, Lappeenrannassa ruokosirkkalintu jne. Ei kuitenkaan mitään megararia toistaiseksi. Lähiviikon ennusteessa tuuli kääntyy etelän puolelle ja sää lämpenee olennaisesti, joten rariteettia pukkaa vuorenvarmasti lisää, mitä ja minne, jää nähtäväksi. Toisena päivänä illalla Halikonlahdellekin ilmestyi sitruunavästäräkki, jota ei kyetty löytämään uudelleen. Hyönteissyöjälintuja on saapunut viime päivinä vihdoinkin runsaammin. Lehdoista löytyy useita sirittäjiä, pajulintua ja tiltalttia, pihoista tuttuja kirjosieppoja, käenpiikoja ja leppälintuja, ruovikoista ruokokerttusia ja ainakin pääkaupunkiseudulta ensimmäisiä käkiä ja satakieliä, joita ei ihme kumma Salon seudulla ole vielä havaittu. Halikonlahden altailla pyörii pieni pääskyparvi, jossa on mukana pari törmäpääskyä. Naurulokit ja varikset istuvat munapesillään. 

Västäräkit saavat pian kavereiksi keltaisia sitruunavästäräkkejä.

Naurulokit istuvat munapesillään Halikonlahden altailla.

    

Raikkaassa sateessa Halikonlahdella

Ensimmäiset haara- ja räystäspääskyt ovat saapuneet Halikonlahden altaille. Pääskyjä lenteli sateessa altaiden pintaa pitkin edestakaisin noin kymmenkunta yksilöä. Niityillä ja joutomailla näkyy jo muitakin hyönteissyöjälintuja kuten keltavästäräkkejä ja kivitaskuja. Liejukana kirskuttelee ja pyrähtää toisinaan lentoon hiekkakentän osmankäämialtaassa. Pikkulokkien nenäsointinen ääni kuuluu kauas. Määrät ovat tosin vielä pieniä huhtikuun puolella. Suuri 80 yksilön valkoposkihanhiparvi laiduntaa Viurilanlahden rantaniityillä. Kahlaajista puna- ja valkoviklot sekä suokukot piipertävät matalassa vesilietteessä haapanoiden ja tavien seurassa. Rantasipit lentelevät Halikon- ja Salonjokea pitkin. Meriharakan kovaääninen piippaus kääntää katseita. Samaa tekee varmasti myös keltainen sinisorsauntuvikko, joka erottuu muista normaalin värisistä poikasista tyystin. Erikoisen näköinen poikanen hakee suojaa laskuojan ruohostoisilta reunoilta. Vaaroja piilee lähistöllä, sillä poikkeavan värinen varhainen untuvikko on varsinainen silmätikku, joka ei jää varikselta ja kärpältä tai vedessä vaanivalta hauelta huomaamatta.

Sinisorsanaaraan suojissa on keltainen vappuankka.

Kattohaikaraa bongaamassa

Tiistaiaamusta lähtien on Auran Asemanseudulla paikallisia asukkaita ihmetyttänyt tavanomaista vilkkaampi autoliikenne. Valtatien varrella Teboilin ympäristön sänkipelloilla ja viheriöillä on tepastellut kattohaikara. Kuvauksellisesti esiintynyt haikara on välillä lennähtänyt muualle Pöytyän puolelle, mutta on kuitenkin aina palannut takaisin Asemanseudulle. Toivottavaa olisi, ettei kuvia otettaisi jatkuvasti läheltä jokaisesta autokunnasta, vaan annetaan linnun ruokailla omassa rauhassa. Samoilla seuduilla on aiempinakin vuosina tavattu kattohaikaroita. Suomen ensimmäistä onnistunutta pesintää odotetaan kovasti, tämäkin lintu kaipaa toista puolisoa ja sopivaa pesimäbiotooppia. Huhti-toukokuu on tyypillistä kattohaikaran muuttoaikaa maahamme Baltian suunnasta. Kylmä kevät ei ole tänä vuonna suosinut tulijoita, sillä havaintoja on tehty vasta muutamista linnuista. Toukokuun lämpimillä ilmavirtauksilla Etelä-Suomen taivaalla saattaa kaarrella jopa kymmeniä yksilöitä päivittäin. Enin osa koskee nuoria pesimättömiä lintuja. Ensihavaintoni kattohaikarasta on vielä hyvässä muistissa 22 vuoden takaa. Silloin Lohjalla toukokuun alussa 1993 bongareita sävähdytti peräti 12 yksilön parvi.

Auran kattohaikara tarkkailee sänkipellolla.

Baltian lähettiläs on saapunut Suomeen.