Latvia Riga 6.-7.4.2018

Lyhyt viikonloppu Baltiaan Viron eteläiseen naapuriin oli tällä kertaa retken kohteena. Latvian pääkaupunkiin Riikaan lähdettiin Helsingistä perjantaiaamuna pienellä täpötäydellä Norran koneella, joka oli perillä reilussa tunnissa. Edeltävä päivä oli ollut Riiassa keväisen lämmin, mutta juuri meidän kaksipäiväiselle ajankohdalle osuivat kaikkein viileimmät päivät. Perjantaina koleaa luoteistuulta ja lämpötila +4 astetta, lauantaiksi sentään aurinkoista ja siedettävät +10 astetta. Viikko sitten lumet olivat vasta sulaneet täältäkin, nurmikko ei vihertänyt eikä kevätkukista muutamia istutettuja orvokkeja lukuun ottamatta ollut tietoakaan. Katukahviloita ja terasseja laitettiin kuntoon ja puistoja siivottiin talven jäljiltä. Turisteja oli jo kuitenkin saapunut niin Keski-Euroopasta kuin Aasiastakin.

Daugavan eli Väinäjoen rantaa.

Vanhankaupungin kapeat kujat huokuvat historiaa.

Tuomiokirkon kivimuuria hotellimme lähellä.

Lentokenttäbussi (nro 22/222) keskustaan maksoi vain pari euroa ja matka sujui varsin nopeasti. Reitin varrella taloröttelöiden lomassa havaitsimme ensimmäiset mustavarikset ja tavalliset harmaatakit. Bussimme ylitti Daugavajoen ja jätti meidät sen itäpuolelle vanhankaupungin etelälaidalle keskustorin ja kauppahallien kohdalle. Keskustori on Itä-Euroopan suurin tori ja siltä se todella tuntuikin. Ihmisvilinää kaikkialla ja kojuja oli silmänkantamattomiin, marjoja, vihanneksia, hedelmiä, vaatteita, kalaa, leivonnaisia, kukkia ja sekalaista tavaraa latvialaiseen tapaan. Ennen hotelliin tuloamme kiersimme vanhankaupungin ympäristöä. Iltapäiväksi ja illaksi oli luvattu heikkoa vesisadetta, sääennuste valitettavasti toteutui. Useat souvenirsmyymälät tulivat tutuiksi, korkeat kirkontornit näkyivät kauas. Kapeilla mukulakivikujilla voi aistia keskiaikaista elämää, onhan Riialla pitkät perinteet, sillä se perustettiin v. 1201 kalparitarien eli Liivinmaan ritarikunnan toimesta. Muutama vuosikymmen myöhemmin se liittyi saksalaiseen ritarikuntaan.  

Raitiovaunulinja menee aivan kauppahallien vierestä.

Torilla riittää värikkäitä kukkia.

Kakkutarjonta oli sangen monipuolista.

Sätkyttelevät sammet olivat varmasti tuoreita kalahallissa.

Oli aika majoittua hotelliimme vanhankaupungin sydämeen. Rixwell Hotel Konventa Seta ei ollut hinnalla pilattu, alle 40 euroa yöltä mihin kuului hyvä ja monipuolinen aamiainen, erittäin rauhallinen paikka ja loistava sijainti, palveleva kielitaitoinen henkilökunta, huoneisto yllättävän avara ja laadukkaalla tasolla varustettu. Eipä olisi uskonut. Jotakuta voisi häiritä ikkunanäkymät vanhojen talojen tiilikattoihin ja kapeat kierreportaat ylempiin kerroksiin, mutta maassa maan tavalla. Hotelliin oli runsaasti tulijoita meidän lisäksemme, joten muutkin olivat huomanneet hyvän hintalaatusuhteen. Hotellin lähellä oli pieniä liikkeitä, joissa myytiin taidokkaita meripihkakoruja, niissä silmä lepäsi. Antikvariaatti ei ollut avoinna visiittimme aikana, ulkoapäin liike olisi näyttänyt mielenkiintoiselta.

Juhlapukuiset naurulokit olivat saapuneet västäräkkien ohella.

Bastejkalnsin kukkula on suosittu kävelypaikka.

Näkymä kukkulalta kanaalille ja vapaudenpatsaalle.

Bastejkalnsin kaarisilta oli täynnä lemmenlukkoja.

Kävelimme vanhankaupungin läpi alueen koillisosaan kaupunkilaisten suosimaan Bastejkalnsin ympyrämalliselle kukkulalle kanaalin kupeeseen. Nurmikoilla tepasteli ensimmäiset västäräkit, jotka ovat muuten Latvian kansallislintuja. Naurulokin kirkunat sävyttivät keväistä harmautta. Eräällä pikkukaarisillalla kaiteet olivat niin täynnä lemmenlukkoja, että seuraaville ei siinä paikassa enää tilaa riitä. Kanaalin toisella puolella lyhyen matkan päässä sijaitsi Radisson Blu Hotel Latvia. Modernin hotellin 26.kerroksesta näkyi koko kaupungin ylle pitkälle horisonttiin. Tässä kerroksessa oli leppoisaa levätä, kuvailla ja murkinoida mahtavissa näköaloissa. Paikallinen postitoimistokin löytyi, sain kokoelmiini muutaman uuden lintupostimerkin, ne esittivät käpytikkaa, kuhankeittäjää ja pikkuhuittia. Illalla pistäydyimme Rozengralsin autenttisessa keskiaikaisessa ravintolassa, joka muistutti jossakin määrin Tallinnan Olde Hansaa. Kynttilöiden lepattaessa riialaiset tytöt soittivat viihdyttävää ja tunnelmallista musiikkia. Menusta löytyi herkkuja joka lähtöön. Illan pimetessä viihde-elämä alkoi kukoistaa, ravintoloissa, baareissa ja yökerhoissa riitti väkeä. 

Rozengralsin autenttinen keskiaikainen ravintola.

Vanhan kuparirahan lyöntipaikka ravintolan edessä.

Lauantain maittavalle ja runsaalle aamiaiselle päästiin klo 7.30 alkaen. Todettakoon, että aamiaispaikka sijaitsee eri rakennuksessa vastaanottoaulan vieressä. Valmisteluissa sovellettiin vähän akateemista varttia, mutta se ei haitannut mitenkään. Puoli yhdeksältä olimme jälleen liikenteessä. Suuntasimme Vermanes puistoaukiolle, josta kuului kesäinen raikas peipon laulu. Suuret tammet oli tuettu toisiaan vasten melkoisilla virityksillä. Tämän jälkeen menimme kanaalin rantoja pitkin uudestaan keskustorille, jossa oli vähemmän myyjiä kuin edellispäivänä. Daugavan eli suomalaisittain Väinäjoen tuulisilla rannoilla ei nähty mitään ihmeellistä katsottavaa. Varis rakensi puistossa pesää korkean lehtipuun latvukseen.

Vermanes puistosta löytyy suuria jalopuita.

Latvialaistunnuksin myytäviä asusteita.

Värikkäitä pääsiäisaiheisia liinoja.

Alikulkutunnelin katusoittaja osasi ammattimaisesti soittaa viulua.

Pietarinkirkon vieressä sijaitseva goottilainen Mustapäidentalo on todella hieno aikakautensa tyylikkäin historiallinen rakennus Riiassa. Mustapäiden kilta on ulkomaisten naimattomien kauppiaiden veljesjärjestö. Kerrotaan, että tässä paikassa v. 1510 otettiin ensimmäisen kerran käyttöön joulukuusi. Julkisivun yläosassa on vuosiluku 1334 ja pyöreä sinipohjainen kello, joka soittaa tasatunnein pitkän sävelmän. Rakennus kärsi pahoja vaurioita toisessa maailmansodassa. Venäläiset pommittivat paikan maan tasalle ja hajoittivat myöhemmin loputkin rakennuksesta, mutta se nousi uudestaan kukoistukseensa 2000-luvulla Riian kaupungin 800-vuotisjuhlan kunniaksi. Sisäänpääsy maksoi 6 €. Kellarikerroksessa voit nauttia alkuperäisestä keskiajan elämästä, mm. aseita, haarniskoja, oluttynnyreitä, holveja jne. Ylemmissä kerroksissa on avara ritarisali ja taidegalleria hallitsijoineen, tyylikaappeineen ja hopea-astioineen.

Mustapäidentalon goottilaistyylisen rakennuksen julkisivu.

Mustapäidentalon hieno kello kilkahtaa tasatunnein.

Kalparitarien aseita, keihäitä ja kirveitä kellarikerroksessa.

Oluttynnyreitä ja tiiliholveja alkuperäisessä alakerrassa.

Bastejkalnsin idyllisessä pikkukahvilassa söimme herkulliset leivokset kaakaon kera. Vapaudenpatsaan lähellä kadun varrella odotti koristeltu valkoinen limusiini. Kanaalin rantapolulla tuore hääpari suitsutti värisuihketta ympärilleen ja häikäisevän kaunis vaalea morsian pitkässä laahuksessaan poseerasi kuvaajille. Riian tärkeimmät nähtävyydet, ravintolat, kirkot, museot, linnat ja myymälät sijaitsevat kaikki hyvin pienellä alueella kilometrin säteellä kävelyetäisyydellä. Parissa päivässä ehtii hyvin tutustua kaupunkiin. Jos haluaa nauttia rauhassa keväämmällä ja kesällä ulkoilmaravintoloista ja viihteestä, kolmaskaan päivä ei olisi pahitteeksi. Riika oli varsin ystävällinen, siisti ja turvallinen kaupunki. Elintaso näytti olevan suhteellisen alhainen, hinnat olivat kuitenkin lähellä Suomen tasoa poislukien alkoholi, jota sai varsin edullisesti. Maahanmuuttajat puuttuivat katukuvasta lähes kokonaan. Raitiovaunukalustoa on osittain uusittu. Näiden kokemusten perusteella voin suositella lämpimästi Latviaa ja Riikaa perinteisten Tallinnan reissujen lisäksi.

Kirjoittaja itse ritarisalin sohvalla.

Mustapäidentalon salin loistokkuutta.

Hehkeä latvialaiskaunotar kauniissa hääasussaan. 

Vapaudenpatsaan juurella latvialaissotilas asennossa.

Kylmää kevättalvea ja luoteistuulta Utössä

Utön kevätkausi tuli avattua lähes viiden kuukauden tauon jälkeen. Talvi kuvastaa kuitenkin paremmin säätilaa ja vallitsevaa ajankohtaa. Ms Eivor oli liikenteessä maanantaista 26.3. lähtien. Jäälautat ja -lohkareet kolisivat laivan pohjaa vasten suurimman osan matkasta, etenkin Jurmon-Utön väli oli mennen tullen kaikkein pahin. Tuuli oli kasannut ahtojäitä väylän itäpuolelle. Meno oli varsin hidasta ja aikaa kuluikin yli 5 tuntia. Samaa matkaa tuli myös lintumies Jarmo Koivisto Nokialta, Utöhön oli jäänyt Tammeron Heidi, joten me pidimme kolmistaan saaren miehitystä yllä. Vain Utön etelä- ja länsipuolella oli avonaista merta, rannat ja lahdenpoukamat olivat luonnollisesti jäässä. Kylätie oli sula ja kurainen. Utön pohjoispuolella laivan kannelta näkyi 12 muuttavaa merihanhea. 

Alkumatkasta näkyi jo palasiksi lohjenneita jäälauttoja.

Utön satamalahti oli vielä tiukasti jäässä.

Talventähdet piristävät jo varhain maaliskuussa.

Purevassa parin asteen pakkastuulessa muutaman tunnin kierroksella havaitsimme lähinnä peruslajistoa. Itärannan suuressa sotka- ja telkkäparvessa oli jokunen lapasotka, mutta ei enää allihaahkaa. Kylällä laulurastas tutulla paikallaan ruokinnalla museota vastapäätä, koulun pihassa puolestaan erikoisen näköinen värivikainen mustarastaskoiras, jota ei löydetty enää keskiviikkona, mahtoiko lähteä muutolle. Yksinäinen tilhi tupsahti Tenovuon pihapuuhun. Muista mainittakoot tundraurpiainen, punarinta, pajusirkku- ja vihervarpuskoiras, pari käpytikkaa, hemppo, kottarainen ja sepelkyyhky. Suojaisissa aurinkoisissa paikoissa oli kumminkin sen verran lämmintä, että seinustoilla näkyi kärpäsiä ja kukkivia talventähtiä. 

Koululla oleili erikoisen näköinen mustarastaskoiras.

Mustavalkorastaasta ei saanut uutta lajipinnaa.

Tiistaiaamuna maa oli kuurassa. Onneksi aurinko alkoi paistaa. Kaksitoistatuntisen maastoretkeilyn saldona havaittiin 15 merihanhea, pari laulujoutsenta, neljä lapasotkaa, kaksi tukkakoskelokoirasta, uivelonaaras, 8 riskilää, 220 allia ja 52 haahkaa. Kylällä Gamla Postenin kalliolla lymyili kangaskiuru. Pikkulintuja oli niukasti, pari peukaloista ja rautiaista, keltasirkku, punarinta, pajusirkku, pulmunen, laulurastas, niittykirvinen ja toisen päivän koululla oleillut valkoläiskikäs mustarastaskoiras. Heidi ilmoitti nähneensä itäniityn yllä todennäköisen ampuhaukan pikkulinnun perässä. 

Punatulkkukoiras mutusteli vaahteran silmua.

Pysyy se merikotkakin tikun päässä. 

Kolmas retkeilypäivä oli säätyypiltään lähes edellisten kaltainen, tosin hivenen vielä arktisempi. Kun Eivorkin oli matkassa 6 tuntia, oli meillä saaressa kymmenisen tuntia aikaa havainnoida. Lounaispuolen ulapalla ui noin 200 haahkakoirasta, Heidi oli nähnyt yhden ruokin ja töyhtöhyypän aamulla. Muutto oli täysin pysähdyksissä kylmästä viimasta johtuen. Majakan vierestä lensi kaksi naakkaa, merihanhia nähtiin neljä ja saaressa kiertelevä sepelkyyhky, tilhi ja samaiset kaksi käpytikkaa. Kottarainen viserteli lepikossa pöntön edustalla. Itärannassa oli kaksi pajusirkkukoirasta, kylillä punarinta, tikli ja talvehtineen laulurastaan lisäksi toinen kaveri sekä vaahteran silmua mutusteleva punatulkkukoiras. Jarmo oli havainnut myös käpylinnun. Pääsiäisväkeä saapui saareen, Jorma ja Outi pajunkissojen kera. Eivor pääsi matkaan vasta klo 17.50 aikataulustaan reippaasti myöhässä. Jääkansilla makaili hylkeitä aivan laivaväylän varrella, yksi kuuttikin tuli nähtyä. Merikotkia päivysti ja saalisti koko matkan aikana. Pärnäisiin saavuttiin jo neljän ja puolen tunnin jälkeen. Porukat ehtivät klo 23 lauttaan. Salossa oli satanut lunta ja tiet olivat liukkaita.

Linnut vähenivät, enää puolikkaita sinisorsia.

Utön-Jurmon välille oli kasaantunut paljon jäätä.

Paluumatkalla laivaväylällä näkyi ainakin kuusi hyljettä.

Reipas lounaistuuli toi muuttolintuja

Rannikolla ja saaristossa tuntui varsin viileältä, vaikka tuuli puhalsi lounaasta. Se toi kuitenkin annoksen muuttolintuja eteläisimpään Suomeen, joskin määrät jäivät melko vähäisiksi. Yksittäisiä ja muutamia kurkia, merihanhia, merikotkia, harmaahaikaroita ja töyhtöhyyppiä, useita kymmeniä kiuruja, pulmusia, sepel- ja uuttukyyhkyjä sekä joutsenia tasaisesti lähinnä TLY:n ja Tringan alueille. Pellot ovat yhä lumisia saaristoa myöten, joten ei ollut ihme, että osa hyypistä lähti takaisin etelään. Itsekin olin sen verran maastossa, että havaitsin Raaseporissa tien varrella ilahduttavasti kuuden yksilön kangaskiuruparven, Hangon hiekkarannoilla pari kiurua ja Salossa kaksi kottaraista naakkaparvessa. Aamu alkoi synkemmissä merkeissä, kun huomasimme Perniön Pohjankylässä autoon törmänneen lehtopöllön. Lajin kanta on ollut useita vuosia varsin alhainen syinä aiemmat kovat pakkastalvet ja nyt myyräkato. Hyvä muuttosää jatkuu sunnuntaihin saakka, sitten on jälleen totutteleminen talveen ja pakkasiin. Tämä kevät on Suomessa harvinaisen kylmä eikä loppua näy. Viikolla näin kaupungissa tosin naakan, joka katkoi vaahteran oksaa ja vei pesärisunsa läheisen naapuritalon savupiippuun. Siellä kelpaa lämmitellä.

Lehtopöllö oli törmännyt autoon Perniössä yöllä. 

Kevät etenee hitaasti

Keski-Euroopassa on ollut keväisen lämmintä jo toista viikkoa lyhyin tilapäisin keskeytyksin. Meillä Suomessa kevät etenee todella verkkaisesti. Meret ovat täysin jäässä sisäsaaristoa myöten, jatkuvia yöpakkasia, pohjoisenpuoleisia tuulia ja lunta kaikkialla. Tänään föhnilmiö nostatti päivälämpötilat plussan puolelle, tuuli tuntui ainakin aamulla varsin vilpoiselta. Lounais-Suomen pelloilla ei lunta ole onneksi enää kuin muutama sentti. Valon lisääntynyt osuus on saanut linnut laulamaan entistä aktiivisemmin. Tänään aamulla mustarastaskoiraat lauloivat kilpaa Salon keskustassa, turkinkyyhkyt ovat puolestaan huhuilleet ja varanneet reviirejään kiivaasti. Ulkosaaristo tuntuu olevan ainut paikka, jossa jotain kevätmuuttoa tapahtuu. Vesilintumäärät ovat nousseet selvästi. Suuret tukkasotka- ja telkkäparvet kansoittavat avovesialueita. Mantereella saa tyytyä harvojen sulapaikkojen yksittäisiin isokoskeloihin. Haminassa talvehtinut idänturturikyyhky on pitänyt pintansa. Riihimäen nokivaris on ollut suosittu bongauskohde. Ensimmäiset kottaraiset, kiurut ja mustavarikset ovat saapuneet, samoin vaivihkaa mereltä tulevat sarvi- ja suopöllöt. Kun aurinko paistaa lämpimästi keskipäivällä, jäät sulavat rinteiltä ja tien varsilta. Auringolla on jo tehoa.

Isokoskelonaaras ui Halikon Kokkilan lossisulassa.

Tienvarsien kallioleikkauksissa näkyy komeita jääpuikkoja.

Kireää pakkasviimaa

Hyvin kylmä sää on puhuttanut viime aikoina. Arktisen kylmä Siperiasta puhaltava pakkastuuli on hyydyttänyt luontoamme. Koko Keski-Eurooppa on myös kylmyysaallon kourissa, ainoastaan aivan Välimeren rannikoilta löytyy lämpöisempiä paikkoja. Muuttolinnut ovat vaikeuksissa. Kevät saapunee myöhään ja tulijoita on vähän. Mitä kylmempää pohjoisessa on sitä kauemmaksi etelään muuttolinnut jäävät paluumatkalla. Lunta on kuitenkin Varsinais-Suomessa suhteellisen vähän. Sen sijaan jokien ja järvien jääkansi paksunee ja merenlahdet jäätyvät entistä laajemmalle alueelle. Parinkymmenen asteen aamupakkaset tuulen kera tuntuvat todella ytimissä. 

Sinisorsat sinnittelevät Salonjoen kutistuvassa sulassa.

Sorsaparveen tulee eloa ruokkijan lähestyessä rantaa.

Keskipäivällä talvilinnnut pörhistelevät ja lämmittelevät auringonsäteissä ja hyödyntävät kaikkea valoa ja lämpöä selvitäkseen tulevasta yöstä. Valo on saanut aikaan linnuilla aktiivista kevätlaulua lauhemmilla säillä. Jokunen pöllökin on yrittänyt huudella siellä täällä. Lounais-Suomen myyräkanta on tällä hetkellä olematon, niinpä pöllöjä on nälkiintynyt ravinnon puutteen vuoksi kohtalokkain seurauksin. Ennustan jo neljättä huonoa peräkkäistä pöllökevättä Salon seudulle. Aikaisia lehtopöllöpoikueita tuskin tulee tänä vuonna. Sinisorsat sinnittelevät kutistuvissa sulapaikoissa jään reunoilla. Jotain ilonaihetta on sentään Halikonlahden kukkivissa pajunkissoissa.

Pajunkissat aloittivat kukintansa jo helmikuussa.

Talvinen osmankäämikkö Halikonlahden altailla.

Budapestin kevättalvea

Tiistaina 6.helmikuuta lähdettiin matkaan Unkarin Budapestiin ensimmäistä kertaa. TravelBirdin kautta varattu matkapaketti Norwegianin koneella Helsingistä käynnistyi aamupäivällä talvisessa pakkassäässä. Budapestin Ferenc Lisztin kansainväliselle lentokentälle saavuttiin klo 12 paikallista aikaa. Sininen lentokenttäbussi 100E keskustaan kulkee puolen tunnin välein. Kolmen vartin matka (lipun hinta 900 forinttia eli 3 euroa/hlö) johdatti meidät Pestin ydinkeskustaan pääkadun varrelle näköyhteyden päähän maailmanpyörästä. Tästä oli vielä pari kilometriä käveltävää Andrassykatua pitkin Six Inn Hotel Budapest hotelliimme. Se oli pieni, mutta viihtyisä, henkilökunta hyvin avulias ja ystävällinen, hintaan sisältyvä aamiainen varsin hyvä. Huoneistosta löytyi kaikki tarvittava, vaikka vähän ahdas olikin. Vaatimattomat näköalat ja pitkä etäisyys eivät meitä haitanneet. Infosta saimme ilmaisen kaupunkikartan, josta paljastui kaupungin laajuus. Tonavan länsipuolella kohoavat vanhan Budan korkeat kukkulat ja itäpuolella uusi Pest korkeine kirkkoineen ja liikerakennuksineen. 

Sininen bussi 100E kulkee lentokentältä cityyn ja takaisin.

Vihreät polkupyörät odottavat turistisesonkia.

Aloituspäivän sää oli pilvinen, +2 astetta lämmintä ja maa sula. Kevättalvinen kylmyys näkyi täälläkin, sillä istutetut orvokit olivat kärsineet pakkasista. Todettakoon, että samaan aikaan Länsi-Euroopassa Espanjassa ja Ranskassa oli satanut paljon lunta ja liikenne täysin kaaoksessa. Budapestin ulkokahviloissa ei ihmisiä istuskellut eivätkä vihreät citypolkupyörät liikkuneet, sen verran koleaa vielä oli, vaikka turisteja oli saapunut kaupunkiin ympäri Eurooppaa. Autoilla ajetaan varsin lujaa pääkaduilla, kodittomia ja vähäosaisia asuu katujen varsilla peittojen ja patjojen kanssa. Terveysvalistus ei ole kovinkaan hyvällä pohjalla Unkarissa, sillä lähes jokainen vastaantuleva nainen harrasti tupakoimista. Varkaita ja huijareita emme kokeneet missään paikassa retkemme aikana.

Sankariaukio Andrassykadun pohjoispäässä.

Kaupunkipuiston museoaluetta.

Andrassykadun pohjoispäässä sijaitseva kaupunginpuisto nukkui talviunta. Eläimet, kasvit ja vehreys puuttuivat, niinpä emme siinä kauaa viihtyneetkään. Kuvasimme nopeasti sankariaukion monumentit. Suunnistimme samaa reittiä takaisin cityyn päin. Monissa souvenirliikkeissä myytiin puisia lippaita, joiden avaamismekanismi oli salaisuuden takana. Kojuista löytyi lisäksi nukkeja, magneetteja, pöytäliinoja, maatuskoja ja mukeja. Hintataso oli lähes Suomen luokkaa, tuotteet olivat siis kalliita. Illalla kävimme syömässä Pointer Pubissa, brittiläistyylisessä gastropubissa, jossa maistoimme herkullista unkarilaispihviä maan tapaan. Annokset saimme pöytäämme todella nopeasti. 

Salaperäisiä puulippaita näyteikkunassa.

Makeaa tarjolla tulevalle ystävänpäivälle.

Nuket ja mollamaijat esillä.

Keskiviikkona 7.helmikuuta maittavan aamiaisen jälkeen lähdimme koko päivän jalkapatikkaan kohti Tonavan rantoja. Aamulla vierailimme suuressa kauppahallissa. Sen jälkeen ylitimme Tonavan siltaa pitkin Budan puolelle kukkulan näköalatornille. Luolakirkkoon emme menneet sisälle. Sen sijaan tarkkailimme Gellertvuoren rinteiden talvilinnustoa. Kuninkaanlinnan eteläpuolella sijaitseva vuori sijaitsee 140 m korkeudessa. Sieltä avautuivat mahtavat näköalat kauas horisonttiin asti. Rinteitä poikittain kulkevat kävelypolut ja kiemurtelevat portaat johtavat lopulta tuuliselle huipulle. Pensaisiin oli ripustettu muovipulloja, jotka toimivat lintujen ruokinta-automaatteina. 

Budapestin avara ja suuri kauppahalli.

Liikennettä Tonavan rannalla. 

Elisabetinsillan kautta pääsee Gellertvuorelle.

Kymmenet tali- ja sinitiaiset sekä peippolinnut ja mustarastaat ruokailivat näiden läheisyydessä. Puistomestareiden äänekkäät lehtipuhaltimet tosin häiritsivät tunnelmaa. Edestäni lähti lentoon vihreäpukuinen tikkalintu, jota pääsin paremmin katselemaan kameraruudun takaa. Kyseessä oli naarasvihertikka, tyypillinen Itä-Euroopan puistolintu. Seuranaan sillä oli pari käpytikkaa. Pian löytyi pähkinänakkeli ja pari pyrstötiaista. Närhet lymyilivät tiheämmissä pensaissa matkien toisia lintuja. Naaraspukuinen mustapääkerttu piipahti pikaisesti ruokinnalla. Myöhemmin keväällä ja kesällä paikka on varmasti hieno ja ulkoilijoiden suosiossa. Täältä pitäisi löytyä runsaasti lintuja, perhosia ja erikoisia kukkivia kasveja, joita ei muuten näkynyt vielä ainuttakaan. 

Gellertvuoren mutkittelevia kävelypolkuja.

Gellertvuoren näköalapaikalta avautuvat mahtavat maisemat.

Kuninkaanlinna päivänvalossa.

Lähtiessämme Gellertvuorelta alkoi lumipyry, varsinainen koiranilma. Tästä pohjoiseen Tonavan vartta pitkin kiipesimme Kuninkaanlinnan mäelle. Mustavaris ronkkui puussa karhealla äänellään. Keskiajalta peräisin olevan ja moneen kertaan uudelleen rakennetun linnan alueelta löytyi matkamuistokojuja, joiden tarjonta oli aika värikästä ja monipuolista. Tällä paikalla onnistui helposti myös postikorttien lähettäminen, sillä kahvilan vieressä sijaitsi posti. Leijonapäin koristeltu ketjusilta yhdistää Budan ja Pestin alueet toisiinsa. Yöaikaan Kuninkaanlinna ja ketjusilta ovat juhlavassa valaistuksessa. Pimeällä tunnelma on aivan toisenlainen. Loppuaika kului leppoisasti ostoskatujen varsilla, sillä energia oli hiipunut vähiin ja jalat olivat rasittuneet kipukynnykselle asti. 

Leijonapäin koristeltu ketjusilta.

Kuninkaanlinna yövalaistuksessa.

Torstaina 8.helmikuuta vallitsi vesisade, joka oli alkanut jo yöllä. Tiesimme tämän etukäteen ja totesimme, ettei viimeisenä lähtöpäivänä ollut juuri mahdollisuutta ulkona kävelemiseen. Hyvästelimme hotellin henkilökunnan ja lähdimme kohti keskustaa hieman sateen kastelemina. Ilman erityistä suunnitelmaa kävimme toistamiseen hyväksi havaitussa Pointer Pubissa, tällä kertaa menusta poimittiin gulassi, sekin unkarilainen perinneruoka monilla lisukkeilla. Lopulta klo 16.00 paikallista aikaa astelimme sinisen lentokenttäbussin kyytiin valoisana aikana ennen iltapäivän ruuhkia. Matkalla lentokentälle murattijalopuumetsiköissä näkyi roskaisia ja ruokottomia teltta-asumuksia ja muovikatoskyhäelmiä. Kesäksi ne piiloutuvat bussimatkustajien silmistä. Taxfreemyymälä oli laaja ja moderni, hinnat kuitenkin hyvin korkeita, joten mitään ihmeellistä ei mukaan tarttunut. 

Isännät Budapestissa.

Ulkokahviloiden ainoa asiakas varpunen.

Koneemme piti lähteä aikataulussaan klo 20.00 kohti Helsinkiä. Molempiin suuntiin lähtöselvitys sujui nopeasti, mutta loppujen lopuksi lähtö onnistui vasta puoli tuntia myöhemmin. Odotustila oli kalsean kylmä betonihalli, jossa matkailijat laitettiin ketjukarsinoihin eri porttien kohdille. Vettä satoi rankasti, onneksi oli sentään katto pään päällä. Helsinkiin lähtevä joukko erottui heti muista, eritaustaiset maahanmuuttajat  kansoittivat koneen viimeistä istuinsijaa myöten. Helsinkiin saavuimme klo 23.30 talvisessa pikkupakkasessa, mutta hyisessä tuulessa. Saloon tulo menikin sitten jo aamuyön puolelle. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että Budapest oli näkemisen arvoinen kaupunki, mutta helmikuun alku aivan liian aikainen. Turhan kylmää ja turistisesonki ei ollut vielä alkanut. Unkarista jäi jollain lailla lattea maku, kallis maa, paljon köyhiä, talot rapistuneita, turistikohteet maksullisia, samat kaavat toistuivat monissa paikoissa. Uutta ja vanhaa ratikkakalustoa kulki rinnan. Neuvostoliiton aikaiset miehitykset ja elämäntyylit olivat aistittavissa edelleen katukuvassa, vaikka maa onkin länsimaistunut paljon.