Retkeilyä Turkin lomakohteissa 1.viikko

Torstai 3.joulukuuta. Vuosi sitten varatun Turkin kulttuuri- ja kiertomatkan (Antalya-Konya-Kappadokia) ajankohta alkoi häämöttää. Matkanjärjestäjänä toimi TSS Travel Service Scandinavia AS ja suora lento Freebirdin koneella Helsingistä Antalyaan alkoi klo 22.00 ja saavuimme Turkin maaperälle seuraavan päivän puolella klo 1.20, minkä jälkeen edessä oli vielä tunnin bussimatka ensimmäiselle hotellille Okurcalariin aivan Välimeren rannalle. Oppaanamme oli suomea vääntävä turkkilainen Ibrahim, jonka tiedot ja järjestelytaidot eivät erityisemmin häikäisseet. Nimet ja avaimet menivät sekaisin, eikä aina tiennyt kovinkaan paljon etukäteen, mitä edessä oli ja senkin epätarkasti. Avainsanoja olivat rahastus, palkkiot, tippikassa, provisio ja lisämaksut heti matkan alusta lähtien. Turkin liiroja ei tarvittu käytännössä missään. Siksi Turkissa kannattaa pitää mukana vain euroja sekä tunnettuja luotto- ja pankkikortteja, jotka toimivat hyvin englanninkielisissä pankkiautomaateissa.

Valkoinen kiinanruusu kukassa.

Hotellialueilla loistaa värikkäitä kukkapensaita kuten rautayrttejä.

Samettipääkerttu löytyi jo retken ensimmäisenä päivänä.

Missä hotelli, siellä myös kissat.

Perjantai 4.joulukuuta. Lyhyen yöunen jälkeen auringon jo paistaessa tein pienen kävelykierroksen hotellin lähellä  kukkivia kadunvarsia pitkin. Köynnöksissä tapasin ensimmäiset samettipääkertut, kaksi kaunista koirasta. Niiden seurana muurin päällä lennähti useita mustaleppälintuja, taatelipalmuissa varpusia ja idäntiltaltti, rannalla meikäläinen varis ja västäräkki sekä turkinkyyhkyjä. Hotellin keltaisilla pihakukilla pörräili etelänpäiväkiitäjä. Toivuttuamme runsaasta ja herkullisesta aamiaistarjonnasta lähdimme ensimmäisenä retkipäivänä omatoimisesti minibussilla Alanyan keskustaan muun ryhmän ollessa ohjatulla veneretkellä, mikä kuului lisäpakettiin. Minibussi on kaikkein edullisin ja vaivattomin tapa matkustaa hotellilta muualle. Noin 40 km matka trooppiseen Alanyaan kesti alle tunnin ja maksoi vain 2,50 € yhteen suuntaan. Alanyassa lähinnä shoppailimme ja joimme turkkilaista teetä maan tavalla. Bussiasemalla käveli kaksi palmukyyhkyä. Sää tuntui kesäisen lämpimältä ollen parhaimmillaan +18 astetta. Iltapäiväksi palasimme takaisin hotellille samaa Välimeren rantabaanaa pitkin. Hotellia vastapäätä tien toisella puolella oli oivallinen joutomaaylänkö ja pieni kosteikkoalue. Retkelle uusia lintulajeja löytyi kosolti. Hyvin yleinen arabianbulbuli (tumma pää, valkoinen silmärengas ja keltainen alaperä) mekasti kuuluvasti, pian niitä löytyi lisää puoli tusinaa. Pensaiden latvoissa liikehti kolme mustapäätaskua. Kotoisemmista lajeista mainittakoot hiiri- ja tuulihaukka, närhi, niittykirvinen, peippo, punarinta ja tikli. Turkinkyyhkyjä ruokaili pellon reunalla 30 yksilön parvi. Päiväperhosista näyttäytyivät sekä ohdakeperhonen että etelänkeltaperhonen, jotka osoittautuivat myöhemmin varsin runsaiksi lajeiksi. Hedelmäsato oli parhaimmillaan, niinpä appelsiineja, banaaneja, granaattiomenia, mandariineja ja sitruunoita olivat puut täynnä. Turkinkyyhkyt nokkivat viinirypäleitä ja varpuset taateleita, joskin viimeksi mainitut eivät kypsy tarpeeksi hyvin ihmisravinnoksi Välimeren pohjoispuolella.

Palmukyyhkyä tapaa etenkin kaupunkien keskustoissa.

Etelänkeltaperhonen on varsin yleinen laji Turkissa.

Tie Kappadokiaan kulkee Taurusvuoriston upeiden maisemien halki.

Lauantai 5.joulukuuta. Lähtö klo 7.30 bussilla yli 500 km siirtyminen Keski-Turkkiin Konyan kautta Kappadokiaan. Alavat maaseutulähiöt ja vuohikatraat vaihtuivat pian henkeä salpaaviin vuoristomaisemiin. Tie kiemurteli Tauruksen jyrkkien seinämien ja laakson halki mäntyjen, pihtojen ja setrien peittäessä rinteitä. Lämpötila aleni huomattavasti. Alacabelin kohdalla maantien ollessa 1825 m mpy lämpötila oli enää +2 astetta ja hyisen kylmältä se tuntuikin. Huh! Matkalla Konyaan tien varrella näkyi harakoita, mustavariksia ja tavallisia variksia, hiirihaukka ja parempana lajina kaksi arohiirihaukkaa. Konyassa lämpötila kohosi päivällä +8 asteeseen. Sokerijuurikastehdas oli käynnissä paraikaa. Konyassa on talvisin lunta ja pakkasta. Lämmitys luonnistuu lehmänlannalla ja kivihiilellä. Konya-Aksaray välillä lintuja näkyi vaatimattomasti ja nekin lähinnä kotoisia lajeja. Illaksi pimeyden tultua saavuimme Kappadokian Urgupiin varsin tasokkaaseen Dinler Hotelsiin. Maahan olikin satanut hento lumikerros ja yöllä oli pari astetta pakkasta. Kappadokia tunnetaan myös kuumailmapallolennoistaan. Parhaimmillaan voi olla ilmassa 100 kuumailmapalloa. Lennot ovat aamuisin, kun tuuli on alle 12 m/s. Kesto on 1h ja mukaan mahtuu kerralla 20 henkilöä.

Tässä maantien kohdassa lämpötila oli vain +2 astetta.

Kappadokiassa on neljä tulivuorta, joista yksi on Hazan 3909 m.

Tätä marjapensasta paikalliset kutsuvat jäniksenomenaksi.

Varpuset ottavat ilon irti vesilätäköstä. 

Sunnuntai 6.joulukuuta. Itsenäisyyspäivästä tuli vähän erilainen. Hyvin ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen tein pienen aamureippailun lähiympäristössä. Pieniä turkinkyyhkyparvia, talitiaisia, sinitiainen, peippoja, pikkuvarpusia, puluja, harakoita, variksia ja kadunvarrella yllättäen hippiäinen. Klo 9 lähdimme taas bussilla 10 km päähän Göremeen. Maisema oli kuin satukirjasta. Vulkaanisen tulivuoritoiminnan ja eroosion tuloksena luolat ja onkalot sekä tuffipyramidit hallitsivat aluetta. Pyramidien keltainen väri on tuffia ja kova musta aines basalttia. Onyksista tehtyjä taidokkaita matkamuistoja (mukit, kellot, laivat, astiat) myydään turistikojuissa, joita riittää kaikkialla. Maanalaisia kaupunkeja maassa on todettu 10 kpl. Aika kului leppoisasti Kappadokiassa. Ylin lämpötila oli tänään +10 astetta. Vierailimme kyyhkylaaksossa (Pigeon valley), jossa nimen mukaisesti asui satoja kesykyyhkyjä. Kyyhkyistä pidetään huolta, sillä niiden jätöksiä hyödynnetään viinirypäleplantaasien lannoitteena. Samaan aikaan kyyhkylaaksoon tupsahti turkkilaisia nuoria neitoja, jotka säteilivät kilpaa sinisten puukoristeiden lomassa. Useissa paikoissa näkyi pensaita, joissa oli oranssinvärisiä marjoja, tätä pensasta kutsuttiin jäniksenomenaksi. Illaksi palasimme taas hotellille saksalaisten joukkoon syömään illallista värikkäiden ja makeiden jälkiruokien kera. Kaikkea ei kerta kaikkiaan jaksanut syödä.

Kyyhkylaaksossa riitti kuherrusta erikoisissa maisemissa.

Aitoa turkkilaista naiskauneutta, taustalla vain rompetta. 

Huone, jossa silkkilankaa irrotetaan silkkiperhosen koteloista.

Nuori tyttö taitaa silkkimaton teon.

Maanantai 7.joulukuuta. Aamiaisen jälkeen lähtö klo 7.45 mattotehtaalle. Muinainen silkkitie kulki Konyasta Kiinaan asti. Silkkilankaa saadaan silkkiperhosen kotelon ympärillä olevasta kehruukopasta. Pienestä ja pehmeästä kopasta syntyy naaras, vastaavasti isosta ja kovasta koiras. Naaras munii viikossa yhden munan. Toukka syö 42 vuorokautta valkomulperin lehtiä. Sen jälkeen kolme yötä ja päivää toukka koteloituu ja kehrää kotelokopan ympärilleen. Prosessi tarvitsee +40-+45 asteen lämpötilan. Yhdestä kotelosta saadaan noin 1 km verran silkkilankaa kuumentamalla vedessä, jolloin irtoaa lankaa. Käsintehty silkkimatto ei ole hätäisen hommaa, sillä neliömetri valmista silkkimattoa vie aikaa 40 vrk. Isoja kuviomattoja voidaan valmistaa jopa useita vuosia. Satojen ja tuhansien eurojen matot eivät sopineet budjettiimme. Aamupäivällä ohjelmanumerossa oli Göremen ulkoilmamuseo, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteeseen. Nevsehiristä 10 km itään sijaitseva kylä luolakirkkolaaksoineen on varmasti Kappadokiamatkan kohokohta. Kansallispuiston kymmenmetriset kukkulat ja kartiomalliset tuffisavupiiput kätkevät sisäänsä kirkkoja ja luolia, jotka ovat peräisin 900- ja 1000-luvuilta. Bysanttilainen kulttuuri on luonut oman leimansa. Restauroinnin ja jatkuvan pimeyden ansiosta freskot eli seinämaalaukset ovat säilyneet hyvin tähän päivään asti. Iltapäivällä jatkoimme Kappadokiassa kiertelyä, tulimme kamelilaaksoon ja Basabagin pyramideille. Viime mainitussa paikassa varsin karussa ympäristössä näin 60 varpusta, kaksi talitiaista sekä sokerina pohjalla kaksi kallionakkelia erään tuffisavupiipun huipulla auringon paisteessa.

Göremen kansallispuisto museoineen kuuluu Unescon maailmanperintölistaan.

Turkin lippu ja taustalla Kappadokian satumaisema.

Kamelilaakso on aika osuva nimi alueelle tämän nähtyään.

Tuffipyramidit luolaonkaloineen mykistävät katsojaa. 

Basabagin erikoisuus kallionakkeli tyypillisessä mljöössä.

Tiistai 8.joulukuuta. Lähtö aamulla Kappadokiasta ja pitkä siirtyminen pohjoisesta kohti Turkin etelärannikkoa Antalyan suuntaan Okurcalariin. Klo 9 maissa taukopaikalla ennen Aksarayn kaupunkia lehdettömän pensaan latvassa istui arohiirihaukka. Paikan ohi viuhahti varpushaukka ja pihamuurin päällä istahti retken ensimmäiset kolme töyhtökiurua. Lämpötila oli tuolloin +8 astetta. Joulukuu on Turkin kylmin kuukausi. Etelään päin mentäessä lämpötila alkoi kohota kesäisiin lukemiin. Taurusvuoristossa Zirven männikköisessä pysähdyspaikassa lämpöä oli jo +16 astetta. Aina kun tilaisuus tuli, hiivin lähimaastoon etsimään lintuja. Kuusitiaisparvi hyöri männyn oksistossa ja jokunen lauloikin aktiivisesti. Vuoristoiset setririnteet vaihtuivat illaksi Välimeren hiekkarantoihin. Uusi hotellimme  oli nimeltään Lycus Beach Hotel, jonka 5.kerroksesta oli upeat näköalat Välimerelle auringonlaskuineen. Ainoana haittapuolena olivat lentokoneet, jotka kulkivat matalalta aivan hotellin päältä laskeutuakseen Antalyan kentälle. Lyhyellä iltakierroksella havaitsin talitiaisen, arabianbulbulin, turkinkyyhkyjä ja västäräkkejä.

Seuralliset arabianbulbulit mekastavat Välimeren rannoilla.

Turkissa ei näkynyt yhtään kattohaikaraa eikä sen risupesiä.

Auringonlaskua Välimeren horisontissa.

Muotinäytös oli nahkatehtaan silmänruokaa.

Keskiviikko 9.joulukuuta. Aamukävelyn satona hotellin ympäristössä mainittakoot arabianbulbulit, laulava samettipääkerttu, punarinta, mustaleppälintu, idäntiltaltti, tikli ja yksi etelänpäiväkiitäjä. Lähtö klo 9.30 suuntana Antalya ja Välimeren rannikko. Opastetun kiertoajelun pakolliseen ohjelmistoon kuuluivat mm. käynti kulta- ja nahkatehtaassa. Paksulompakkoisia ostajia ei meidän ryhmässämme erityisesti näkynyt. Ulkopuolella pihamaan muurin päällä paistatteli sisilisko, kotimaista liskoamme selvästi pitkähäntäisempi laji. Päiväksi lämpötila kohosi ihan mukaviin lukemiin, mutta ilma viilenee yllättävän äkkiä hämärän rajamailla. Siksi pitkähihainen pusero on syytä pitää mukana tähän aikaan. Matkalla näimme runsaasti sitrushedelmiä, oliivitarhoja ja puuvillapeltoja. Puolitoista tuntia shoppailimme Antalyan vilkkaassa iltaviihteessä, joskin kalleudesta ja kiireestä johtuen aika kului lähinnä kuvaten ja kuppilassa istuen. Klo 19 saavuimme hotelli Laraan, joka olikin ensimmäisen viikon vimeinen etappi. Matkalaukkua ei ole kannattanut purkaa tähän asti.

Antalyan basaareilla on ainakin tavaraa.

Katutaiteilija työssään, malliksi ei ehtinyt tällä kertaa.

Kaupunkiin voi tutustua myös hienolla hevosvaunulla.

Kaakao kermavaahdolla vaiko päinvastoin.

         

Valkopäätiainen hukassa, valkoselkätikka näytillä

Helsingin Vanhankaupunginlahden rannoilla Fastholmassa on viikolla ollut vipinää. Paikalta löytynyt idän harvinaisuus, valkopäätiainen, sai kymmenet pääkaupunkiseudun lintubongarit liikkeelle. Nopeimmat ehtivät hoitaa lajin eilen, joskin oikea sijoittuminen ja kärsivällisyys olivat avainsanoja. Tänään jäi luu käteen. Sää oli selvästi tuulisempi ja sateisempi. Ruokintapaikalla vieraili sini- ja talitiaisia, mustarastaita, käpytikka ja punatulkkuja, mutta ne eivät paljoa porukoita lohduttaneet. Valkopäätiaisen reitti ei kulkenut tänään Fastholman ruovikoissa ja rantametsissä. Hylsyily eli jääminen ilman pinnaa yrityksestä huolimatta kuuluu pelin luonteeseen. Myös kaulushaikaran bongaus pimeässä ei ottanut joiltakin onnistuakseen. Jotain iloa tarjottiin sentään muillekin. Tatu Hokkanen pyydysti verkolla valkoselkätikan. Komea nuori koiras tuotiin lepikosta aukiolle rengastettavaksi ja näytille lähellä olleille lintumiehille ja -naisille. Jälleen kerran hieno elämys nähdä tämäkin yleistynyt pikkuharvinaisuus kädessä. Jo aiemmin aamulla verkosta oli tullut yksi pikkutikka. Vaatimattomasti Tatu on laittanut renkaisiin 24 valkoselkätikkaa täältä tänä syksynä.

Onnistuneen verkkopyynnin tulos. Rengastaja Tatu Hokkanen
 ja nuori valkoselkätikkakoiras, joka sai myös väritunnisteet.

Punalakkinen ja kirjava valkoselkätikka selkäpuolelta nähtynä.

Veneretki Jurmo-Utö

Päivän teemana oli karikukon bongaus Jurmossa. Kymmenen kuukausipinnamiestä - Mika Ilari, Putte, Jösse, Olkio, Lehtilä, Suksi, Huhtala, Jarmo Lehtonen, Mauno Niskanen ja allekirjoittanut matkasivat bongausveneellä klo 8.00 Pärnäisistä kohti Jurmoa, jonne saavuttiin joutuisasti klo 9.15. Sää oli varsin leuto, pilvistä, ajoittain vähäistä sadetta ja heikkoa länsituulta. Rivakasti puolen tunnin marssi omaan tahtiin länteen päin kohti Heinäsaarta alkoi. Kannaksella paikallisena ollut kuuden yksilön tunturikiuruparvi lehahti lentoon edestämme laskeutuen takaisin pienen kierroksen jälkeen. Ensimmäiset neljä merisirriä piipersivät aivan lähellämme rakkolevien seassa. Kaikkiaan näitä arktisia merisirrejä havaittiin noin 50 yksilöä. Ina-Sabrina Tirri värirengasti merisirrejä Heinäsaaren eteläosassa. Oli varsin hieno ja vaikuttava luontohetki kokea eksoottinen merisirri aivan kosketusetäisyydeltä pukutuntomerkkeineen. Merisirrejä pyydetään rengastusta varten kahlaajakatiskoilla atrapin avulla. Siinä samassa retken pääkohde, talvipukuinen karikukko, näyttäytyi komeasti Heinäsaaren länsiosan eteläpuolella kapealla riutalla ison kiven ja hevonhierakoitten lomassa rakkoleviä pöyhien. Tämän jälkeen kuukausipinnakärjeltä ei laji enää puutu marraskuulta. Karikukko on viihtynyt Jurmossa jo 10.marraskuuta lähtien. Projekti hoitui nopeasti bonuksien kera klo 10.30 mennessä. Tässä välissä soitettiin Utöhön ja kyseltiin lintutilannetta. Todettiin, että eilen ilmoitettu taigauunilintu eli ino olikin itse asiassa pro eli hippiäisuunilintu. Myös sepeltasku ja lyhytnokkahanhi olivat edelleen paikalla. Lyhyen tuumaustauon jälkeen päätimmekin lähteä vielä Utöhön.

Bongariryhmä on löytänyt karikukon Jurmon Heinäsaaresta.

Ina-Sabrina Tirri esittelee kädessään merisirriä.

Merisirrin toinen siipi levitettynä kuvausta varten.

Värirengastettu arktinen merisirri pääsee kohta vapauteen.

Naapurisaareen Utöhön päristelimme alta puolessa tunnissa. Saaren vakiomiehittäjä, Mikko Järvinen, opasti meitä itärannan rariteettien etsinnässä. Eipä aikaakaan kun itäniityn rantaviivassa lennähti raritasku, joka todettiin sepeltaskuksi. Tämä naaraspukuinen, myöhemmin nuoreksi koiraaksi määritetty lintu, ruokaili pääsääntöisesti aivan lähellä ruovikon edustalla ja istahti pyrähdyksen jälkeen heinänkorteen. Pisimmillään sepeltasku käväisi ns. Teerikallion laella, mutta palasi vakiopaikkaansa armeijan kyltin kohdalle rantaviivaan penkkejä vastapäätä. Linnusta sain jonkinlaisia kuvia muistoksi. Itäinen pikkuvihreä pro osoittautuikin huomattavasti haasteellisemmaksi haettavaksi. Harvakseltaan tuittaileva hippiäisuunilintu lennähti kivikkoisesta katajarinteestä ruovikkoon, jossa se lymysi toista tuntia, ennen kuin kaikki pääsivät sen näkemään tai kuulemaan. Lintu kähmyili pitkään maanrajassa ja oli vaikeasti nähtävissä ruovikon juurella. Päälaen juovat vilahtivat silloin tällöin ruokojen välistä. Kolme viikkoa saaressa majaillut lyhytnokkahanhi oli helppo hoito. Lintu laidunsi vakiopaikallaan mökin pihanurmella kylätien ja koulun välissä muusta maailmasta välittämättä entiseen tapaan. Päivä alkoi tulla saarien osalta päätökseen. Niinpä lähdimme Utöstä klo 14 mennessä hyvin tyytyväisin mielin. Retkipäivä oli kerrassaan erinomainen, aikatauluissa pysyttiin, yhteistyö pelasi, bongaukset ja järjestelyt sujuivat mutkattomasti, venekyyti oli nopea, sää hyvä ja retkiseura leppoisa huumorilla höystettynä. 

Nuori sepeltaskukoiras bongattavana Utössä kolmatta päivää.

Sepeltasku liikkui rannassa hippiäisuunilinnun tavoin.

Lyhytnokkahanhi on viihtynyt Utössä jo kolme viikkoa.

Retken lähtöhetki nousu veneeseen koittaa Utön puulaiturilla.

Lintujen muutto alkaa hiipua

Ulkosaaristossa lämpötila on pysynyt melko vakaana +10 asteen tuntumassa. Vuoroin on ollut tuulisempaa ja pilvisempää. Lännen ja luoteen suunnalta puhaltava tuuli ei tarjoa ihmeellisiä luontoelämyksiä. Marraskuinen lintumaailma alkaa näyttää hiipumisen merkkejä. Lyhytnokkahanhi ruokailee uskollisesti Utön kylänurmilla kolmatta viikkoa. Vesilinnuista näkee vähäisiä määriä pilkkasiipiä, mustalintuja, alleja, haahkoja ja riskilöitä. Talvipukuiset naurulokit kiertävät rantoja pitkin. Vaihtuvankokoinen merisirriparvi lennähtää uloimmilla luodoilla tyrskyjen seassa. Nuori kanahaukka piipahti saaressa ja kyttäili kahta sepelkyyhkyä. Toinen kyyhkyistä lähti männiköstä sellaisella rytinällä, että noin metrin pituinen karahka putosi alas maahan. Tilhiä ynnättiin tiistaina toistasataa, suurimmassa parvessa jämptisti 100 yksilöä. Musta- ja punakylkirastaat popsivat viimeisiä marjoja. Pikkulinnuista saaressa viihtyy kymmenkunta peukaloista, pari punarintaa, viisi tikliä, urpiaisia ja vihervarpusia sekä kuusitintti. Kasveista kukkivana löytyy edelleen kehäkukkaa, ruusua ja kissankelloa. Aallot kasaavat rakkolevää valleiksi. Jannen kalasaavissa oli siikaa, joista suurin oli yli kiloinen vonkale. Pääsaaressa loikkii tuuheaturkkinen kettu, joka helposti häviää kivien ja lohkareiden taakse näkymättömiin. Saaristomeren sotaharjoitus oli käynnissä, mikä näkyi ja kuului lintujen tarkkailun lomassa. Tämä oli 260.kerta Utössä.

Utön kylätie öisen sadekuuron jälkeen.

Harjoitushävittäjä Hawk ohittaa Utön majakkamäen.

Kyhmyjoutsenpari ruokailemassa sataman rannassa.

Siikaa saavissa. Suurin oli kooltaan yli kiloinen.

Vaspuukia verkot täynnä

Utön lintumaailma jatkaa niukkuuttaan. Lyhytnokkahanhi on edelleen saaressa vakiopaikoillaan. Eilen meri tyyntyi lähes kokonaan. Utöläiset virittelivät verkkojaan ympäri saarta. Viime yönä oli vähän pilvisempää ja merellä kävi heikko lounaistuuli, mikä oli hyvää kalojen liikkumisen kannalta. Aamulla paljastui jotain mykistävää. Koululla pari verkkoa oli aivan täynnä vaspuukia eli kilohailia. Pietarin kalansaaliin nostaminen jo veneeseen on perin työlästä. Vieri vieressä olevien kalojen ravistelu ja irroittaminen vaatii aikaa ja sitkeyttä useita tunteja. Saavit ja ämpärit täyttyivät kymmenistä kiloista vaspuukeista. Jokainen sai haluamansa. Saalis oli kuin ennen vanhaan. Pintavedessä 11 mm silmäkoolla heikossa tuulenvireessä yöllä heiluva verkko vetää kaloja puoleensa. Kalaverkossa oli lähes puhtaasti kilohaileja, jotka ovat silakkaa pienempiä ja joiden silmä on vinonmallisempi ja vatsan alareuna terävämpi sekä selän yläreuna väriltään sinertävämpi. Silakkaa rasvaisempaa kilohailia voi paistaa vaikka pannussa. Viikonloppuna alkaa odotettu Utön kalastuskilpailu.

Vaspuukia eli kilohailia läheltä kuvattuna.

Ylinnä kilohaili, alinna silakka. Huomaa selvät erot.

Perinteinen maitokärry on lastattu vaspuukisaaliilla.

Vili ja vävy perkaamassa kalaverkkoa koululla.

Taivas tulessa auringon noustessa aamulla horisontista.

Kappeli ja majakka aamukuutamon valossa.

    

Lyhytnokkahanhi nurmikkoa leikkaamassa

Utössä on poikkeuksellisesti jo kolmatta päivää viihtynyt nuori lyhytnokkahanhi. Aluksi se oli laskeutunut keskelle kylää jalkapallokentän nurmelle. Seuraavana aamuna lintu oli oleillut jossakin piilossa, kunnes se oli löytynyt uudestaan mökin pihanurmelta Kovasen ja koulun välistä. Siellä hanhi ruokaili ja lepäili pitkään. Aidatulla nurmella kukkapenkkien lomasta välillä näkyi vain päätä ja kaulaa, toisinaan koko olemuskin. Kesyn aika lailla ihmistä pelkäämättömän hanhen tuntomerkeistä erottuivat hyvin tumma pää, vaaleansinertävä selkäpuoli, valkoinen pyrstön reunus ja lyhyet punertavat koivet. Tänään iltapäivällä polulla kulkenut koira haukkui sen verran hanhea, että se lensi satamalahden rantaviivaan venevajojen edustalle pullasorsien seuraan. Puoli kuuden aikaan illalla täyskuutamon noustessa lyhytnokkahanhi asettui yöpymään ylösalaisin olevien veneiden suojaan. Muu alkuviikon anti on ollut perin vaisua, vain pieni parvi merisirrejä, piekana, sinisuohaukka, taivaanvuohi, lehtokurppa, tiltaltti ym. Valkoselkätikka jaksaa uskollisesti naputella Jurmossa. Huomiseksi pohjoistuuli heikkenee ja kääntyy itään. Rariteetteja odotellen...

Lyhytnokkahanhi piileskelee kukkapenkin takana nurmella.

Nuori lyhytnokkahanhi rantaviivassa Utön satamalahdella.

Pöllöilyä Utössä

Tähän aikaan pitäisi olla hyvä rariaalto, mutta lokakuu on ollut siinä suhteessa poikkeuksellisen hiljainen. Alkuviikon Utö ei tarjonnut kuin kaunista syyssäätä hienoilla ruskamaisemilla pöllöjen lisäksi. Maanantai-iltana hiiripöllö tupsahti idästä saareen matalalla maanpintaa viistäen ja pysähtyi hautausmaan eteläpuolelle lammasaitauksen tolpille, mistä lennähti Mörttilään isoon pajupensaaseen toistenkin kuvattavaksi. Saaressa oli myös sarvi- ja suopöllö. Viime viikolla Utöhön ilmestynyttä varpuspöllöä ei oltu nähty enää muutamaan päivään. Jurmossa viihtyvät uskollisesti palokärjet ja valkoselkätikka, jotka ovat päättäneet, että tuohon naapurisaareen ei pidä mennä. Tristis-tyyppinen tiltaltti liikuskeli saunalahden pohjukan pensaissa. Vaikka kuvaa ei saatukaan, maastotuntomerkit ja ääni puoltavat vahvasti, että kyseessä on juuri tämä ns. idäntiltaltti, jonka Hessu löysi iltapäivällä. Merisirrejä on muutamia kymmeniä kummassakin saaressa, joskin lepäilevät kaukana luodoilla. Merivesi on edelleen hyvin alhaalla. Meduusoja näkyy rantavedessä runsaasti. Syyskesästä ovat merkkinä korennot, kukkakärpäset, matarakiitäjän toukka ja pienet rantakäärmeet. Ruusut kukkivat pihoissa yhä komeasti. Ruusunmarjat ovat myös tavallista suurempia. Aina ei voi nähdä harvinaisia lintuja. 

Tämän vuoden ensimmäinen hiiripöllö Utössä.

Verikurjenpolvi lilanpunaisessa ruskavärissä.

Närhiä ja revontulia Utössä

Lokakuun alku tuntui harvinaisen arktiselta Utössä. Kylmä itäkoillistuuli ja vahva korkeapaine pitivät huolen siitä, että ihmeellisillä lintuhavainnoilla ei saaressa juuri herkuteltu. Mantereen aamupakkasia pakoon lähteneet närhet seikkailivat Utössä. Keskiviikon yhdeksän sakista ainakin yksi lintu oli jäänyt saareen rääkymään ja tammenterhoja popsimaan. Seuraavana aamuna nähtiin kolme lintua, kaksi lensi Kattrumpanin ohi Jurmoon yhden jäätyä edelleen Utöhön. Syksyn eka hippiäisuunilintu löytyi koulun läheltä hippiäisparvesta, löytäjänä tietysti Kimmo. Muista mainittakoon neljä kangaskiurua, pari haarapääskyä, pikkusieppo, pikkutikka ja mustaleppälintu. Kulorastaita ja punatulkkuja lenteli pienissä parvissa ympäri saarta. Illalla huuhkaja näyttäytyi pääsaaressakin. Kylmästä viimasta huolimatta aurinko paistoi ajoittain suojaisiin paikkoihin sen verran lämpimästi, että joitakin amiraaleja lenteli saarnien lehvästöissä, heinäsirkkoja ja hepokatteja hypähteli ruohostossa. Koko saaren kohokohtana oli kuitenkin molempina öinä peräkkäin pohjoistaivaalla nähdyt revontulet, jotka olivat parhaimmillaan klo 20.30-22.00. Pitkiä vaakasuoria valokaaria ja pystysuoria kirkkaudeltaan muuttuvia ja nopeasti liikkuvia säteitä, joiden värit jäivät tosin himmeänvihreiksi ja kellertäviksi. Lähempänä keskiyötä Pohjantähdestä suuntautui kaikkialle erityisen näyttäviä viuhkoja. Etenkin keskiviikkoiltana mantereella oli havaittu hienoa väriloistoa, monilla kerrassaan upeita kuvia. Mennen tullen Eivorilla matka taittui reilussa kolmessa tunnissa. Uutta retkeä suunnitellaan... 

Puukiipijät kiipeilivät ahkerasti majakan seiniä pitkin.

Auringon laskua Utössä.

Amiraaleja lentelee Utössä vielä lokakuussa.

Varpushaukka väijyy lehvästön suojassa piilossa. 

Revontulet iltayöstä 7.10. Utössä. Kuvannut Juha Laaksonen.

Utössä paljon lintuharrastajia, vähän lintuja

Syys-lokakuun vaihteen huomaa Utössä lintuharrastajien lisääntyneenä joukkona. Saari ei kuitenkaan jatkuvasti hemmottele harvinaisuuksilla ja suurilla lintumäärillä. Kaiken lisäksi saareen mennään ja saaresta tullaan tiettyinä päivinä aikataulujen mukaan. Tämä tosiasia on syytä pitää mielessä ainakin aktiivisten vuodenpinnamiehien. Päivät ovat lisäksi erilaiset ja säätyypit vaihtelevat. Luoteistuuli pyyhkäisee tasavarmasti linnut pois saaresta tai kova tuuli pysähdyttää joidenkin lajien muuton kokonaan. Vaikka Jurmossa kuikutteli useita palokärkiä päivittäin, eivät nämä itäiset punanutut suvainneet tulla naapurisaarelle asti. Myös hanhimuutto pysähtyi keskellä viikkoa kuin seinään. Lokakuun ensimmäisenä päivänä navakkaan lounaisen puoleiseen vastatuuleen puski sentään peippoja, vihervarpusia, haarapääskyjä, västäräkkejä, kuusi- ja sinitiaisia, hippiäisiä ja puukiipijöitä. 

Utön saaristomaisemaa lokakuun alussa.

Purjekoululaiva kuunari Helena ankkuroitui Utön satamaan.

Syyskuun viimeisenä lounaaseen aivan päältä muutti näyttävästi nuori ja vanha muuttohaukka, seuraavana aamuna saaressa seikkaili suopöllö, joka laskeutui avoimesti Kattrumpanin tien penkalle. Kuun vaihteen mielenkiintoisin havainto tuli hyönteismaailmasta. Utön leudossa ja päivällä osin jopa kesäisessä auringonpaisteessa lenteli maamme myöhäisin hietaheinäperhonen. Amiraali bongattiin vielä samoin kuin pikkukultasiipi ja etelänpäiväkiitäjä. Matarakiitäjän toukkia tapaili siellä täällä etsien koteloitumispaikkaa. Hyvin ei käynyt sille lehtohepokatille, joka joutui isolepinkäisen kitaan. Ja kolme isolepinkäistä eri suunnista yritti saalistaa samaa peippoa, joka pääsi kuitenkin karkuun. Ampu- ja varpushaukat vaanivat alinomaa pikkulintuja. Kettu tallustelee yhä Ormskärillä.  

Myöhäinen hietaheinäperhonen kuvattuna 30.syyskuuta Utössä.

Matarakiitäjän toukka etsii koteloitumispaikkaa.