Heinäkuu on ollut sään puolesta epävakaista, mutta lämpenee nyt joksikin aikaa lähes hellelukemiin. Lintujen laulukausi jatkuu, vaikka monilla lajeilla pesinnät ovat jo ohi. Tiaisilla ja pikkuvarpusilla sekä rastailla on kakkospesyeet meneillään, joskin pesintöjä on selvästi vähemmän kuin aiemmin keväällä. Energiaa kuluu poikasten hoitamiseen. Mustarastaat laulavat ja sepelkyyhkyt huhuilevat metsänreunoissa, kukkuipa käkikin vielä heinäkuun alussa. Salon Halikonlahden altailla ruoko- ja rytikerttusten ja pajusirkkujen konsertti on yhä kuuluvaa ja joukkoa täydentää punavarpusen haikea vihellys. Kaupungin tervapääskyjen jälkikasvut ovat taivaalla vasta loppukesästä. Muutolle lähdetään jo melko pian elokuun puolivälissä.
Nuori satakieli on asultaan kirjavan täplikäs.
Sisämaan seurantapyyntiprojektit (SSP) ovat tuottaneet joillekin huikeita tuloksia, ei niinkään määrä vaan laatu. Siikajoen Tauvossa kuitattiin samana aamuna Suomen ensimmäinen kultakulmasirkku ja maamme toinen pikkupajusirkku, itäsiperialaisia harhailijoita. Kukaan muu niitä ei sitten varmuudella nähnytkään kuin rengastaja itse. SSP-paikkoja on ympäri Suomea noin viitisenkymmentä erilaisissa biotoopeissa. Halikonlahdella nuoria ruokokerttusia lymyilee ruovikoissa pajusirkkujen kera. Pajulintujen ja tiltaltin ilmestyminen jo nyt viittaa aikaisempaan syysmuuttovireeseen. Vanhat sulkivat pajulinnut ovat aika surkean näköisiä, mutta lentävät kuitenkin yllättävän hyvin. Viime vuonna altaalla rengastetusta pensaskertusta tuli uusi kontrolli. Viikolla isohaarahaukka on saanut porukkaa liikkeelle Turun puolessa, milloin Kaarinassa, Mynämäellä ja Topinojalla kiertelevänä. Havainnot lajista ovat runsastuneet viime vuosina ympäri vuoden.
 |
| Tavallinen pajusirkkukoiras rengastajan kädessä. |
