maanantai 23. marraskuuta 2020

Lehmähaikara Vehmaalla

Eilen Lintutiedotukseen oli saapunut viesti lehmähaikarasta. Aamulla lähdettiin Riihimäen Jannen kanssa kohti Vehmaata, jossa on aiemminkin vieraillut lehmähaikara heinäkuussa 2011. Historia toistaa itseään. Lintu ruokaili aktiivisesti pienessä hevosaitauksessa. Lintu oli ennemminkin kesy kuin arka. Erehtyikö lintu nelijalkaisesta, sillä hevonen ei ollut erityisen vieraskorea haikaraa kohtaan, vaan antoi jonkin ajan päästä linnulle lähtöpassit aitauksestaan. Tämä "hevoshaikara" lensikin useita satoja metrejä kauemmas omakotitalon seinustalle ikkunan alle grillipadan kylkeen tieltä näkymättömiin. Myöhemmässä vaiheessa lintu palasi kuitenkin takaisin alkuperäiselle löytöpaikalleen, josta löytyi lieroja ja matoja naposteltavaksi. Lehmähaikara on sen verran harvinainen laji, että se sai kymmeniä bongareita liikkeelle ympäri maan. Ekovuodarikeräilijällä oli tällä kertaa vähän lyhyempi fillarimatka. Itselleni tämä oli jo neljäs havainto lajista Suomessa. 


Lehmähaikara hevosaitauksessa. Kuva: Janne Riihimäki.