torstai 13. heinäkuuta 2017

Utön kesävierailu

Yhden yön mittainen kesävierailu Utön saareen heinäkuussa oli turistipaljoutta. Pärnäisissa oli hankala löytää autolla parkkipaikkaa ja m/s Eivor oli tupaten täynnä väkeä, tosin välisatamiin jäi porukkaa sitä mukaa pois. Keskiviikko on päivä, jolloin voi tehdä edestakaisen Utön risteilyn, saaren katsomiseen jää aikaa kaksi ja puoli tuntia, kahvila ja kauppa on auki silloin. Sain kirjahyllyyni Outin ja Jorman uusimman teoksen, jota voin lämpimästi suositella muillekin lukijoille. Aurinko alkoi paistaa merisumun jälkeen mukavasti saareen päästyäni. Lämmintä oli +18 astetta. Lyhyellä iltakierroksella en paljon ehtinyt lintuja havaita, toki voi mainita karikukon ja suosirrin, hernekertun, urpiaisen ja käen, jota haara- ja räystäspääskyt ajoivat kiivaasti joukolla takaa.  

Kylänäkymä Satamalahdelle.

Rahtialus Mastera laivaväylällä.

Torstaiaamu oli hyvin pilvinen ja viileä. Kun monta tuntia staijaili Luotsimäellä, alkoi vilukin tulla. Merellä liikkui sentään jonkin verran lintuja. Kahlaajien pienimuotoinen syysmuutto oli käynnissä. Lähinnä pikkukuoveja ja joitakin kuoveja ja vikloja. Ruokkeja viipotti itäänpäin kymmenkunta, sekä mustalintuja 13 itään ja 4 länteen. Pesimäluodoilla laskin 60 riskilää ja kaksi merikihua. Saunalahdessa ui yksinäinen valkoposkihanhi ja 14 merihanhea. Ohitse lensi vanha selkälokki ja lounaaseen muutti kuuden yksilön naurulokkiparvi. Saaressa lymyili kaksi käenpiikaa ja urpiainen sekä laulavina punavarpunen ja tiltaltti. 

Kyhmyjoutsenella oli vain yksi poikanen.

Merilokki tähystää rantavajan katolla.

Rahtialuksia näkyi yllättävän paljon aamuvarhaisella. Kasvien väriloistoa voi ihailla kedoilla ja niityillä. Ritariluteet ovat käärmeenpistoyrtin kimpussa. Verikurjenpolvi kukkii varsin näyttävästi. Ruoholaukka pilkistää esiin kallionhalkeamista. Kun aurinko paistaa, on kuumaa. Onneksi pieni tuulenvire vilvoitti olotilaa. Päätin lähteä tänään pois m/s Aspöllä, mikä osoittautui muutenkin oikeaksi ratkaisuksi, sillä Turun Topinojan jäteasemalla havaittiin illansuussa harvinainen ja komea arokotka. Laji on ennenkin vieraillut alueella.


Käärmeenpistoyrtti on ritariluden mieleen.

Verikurjenpolvi kukoistaa saaren karuilla kedoilla.