Kemiönsaaressa luonto on monipuolinen. Lauantai-illalla katselin kelon latvassa hyöriviä pikkulintuja, jotka määrittyivät harmaasiepoiksi. Niitäkin on vielä maisemissa. Sitä ennen yritettiin bongata kiljukotkaa, joka valui Halikosta ykköstien yli etelään. Lintu oli jatkanut matkaansa Kokkilan länsipuolitse Kemiönsaareen. Havaintoilmoituksen aikaan olimme Kokkilan lossilla, mutta kiikarilla emme kotkaa kuitenkaan löytäneet. Olisi pitänyt ajaa lännemmäksi Toppjoen suuntaan. Mökillä oli melkoista mekkalaa, kun kanadan- ja merihanhiparvet lensivät Strömman suuntaan. Kurjet töräyttelivät läheisellä pellolla sulassa sovussa peurojen kanssa. Pimeyden laskeuduttua kuutamon kurkistaessa etelätaivaalta meno äityi aivan hurjaksi, kun lehtopöllöt puolustivat oletettua tunkeilijaa niiden reviirillään. Sekä koiras että naaras kähisivät, huhuilivat, varoittelivat ja paukuttivat nokkaansa kiivaasti. Pöllöt voittivat ja rauhoittuivat. Pimeässä pöllö lentää kuin musta aave täysin äänettömästi ja tarkkailee ympäristöään herkeämättä puun oksalta. Harmaahaikara äyskähti meren rannalla. Sunnuntaiaamu valkeni kauniissa säässä. Sadevesitynnyrin kupeeseen oli koteloitunut täplätupsukas. Koiras oli juuri kuoriutunut ja oikoi vielä siipiään. Eilen halkopinon pressun alta löytynyttä koteloitumisvalmista villakarvajalan toukkaa ei enää löytynyt samasta paikkaa. Alppiruusun kukkanuput olivat puhjenneet valkoisiin kukkiin. Se kukki jo toisen kerran tänä vuonna. Tätä ihmettä ei ole aikaisemmin esiintynyt. Kasvukausi venyy. Lämmin syksy saa luonnossa ihmeitä aikaan.
 |
| Villakarvajalan toukka on erikoisen kaunis. |
 |
| Täplätupsukaskoiras on juuri kuoriutunut kotelostaan. |
