perjantai 13. toukokuuta 2016

Latokartanonkosken pauhuissa ja pöllöemon kovassa käsittelyssä

Salon Perniön Latokartanonkoskella vesi pauhaa kovalla voimalla. Uusitulla puusillalla edes lintujen laulua on vaikea kuulla. Rentukat kukkivat matalassa vedessä koskikivien lomassa. Koskikarat viihtyvät paikalla ja melkeinpä vuosittain pesivätkin alueella. Koskikara on taitava löytämään ravintoa poikasilleen joen pohjasta vastavirtaan sukeltaen. Hyvällä tuurilla kuten tänä aamuna, harvinainen joen rantatörmien pesijä, kuningaskalastaja, lensi äännellen myllyn raunioiden vierestä puusillan yli yläjuoksulle päin. Viime vuonna pesintää oli samassa vesistössä Perniön Koskella. Aamu lähti käyntiin Perniössä käen kukunnalla ja satakielen laululla. Kemiönsaarella näin kevään ensimmäisen nastakehrääjän lentelemässä auringon paisteessa mustikkatyypin rinnemetsässä. Yli 30-vuotisella rengastajaurallani kohtasin erittäin aggressiivisen lehtopöllöemon poikasia pöntöstä rengastaessani. Kolme neljästä poikasesta sai renkaan jalkaansa. Sen jälkeen oli lähdettävä. Päähän ja erityisesti kasvojen alueelle kohdistui useita voimakkaita iskuja kynnen jälkineen. Tämän jälkeen en enää ilman kypärää mene pöllön pesille. Lehtopöllöä on myös syytä varoa jatkossa!

Koskikara tähystelee koskikivellä.